Kouluinkluusio ei saa olla säästökeino

”Suomi siirsi erityisoppilaat suuriin luokkiin, eivätkä kaikki opettajat pidä muutoksesta: ’En ole koskaan ollut näin väsynyt’.”

”Erityisluokkien vähentäminen toi kouluihin kaaoksen: Lapselle se voi olla heitteillejättö ja opettajalle hyppy syvään päähän”

”Antto Hautamäki kävi ala-asteensa erityiskoulussa ja on siitä kiitollinen – ’Minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä normaalikoulussa’.”

Ylen uutisointi helmikuun 2019 lopussa näytti antavan yksimielisen tuomion erityisopetuksen tilasta Suomessa: inkluusio ei toimi, ja siitä kärsivät sekä oppilaat että opettajat. Perusopetus pelastetaan vain erityisluokkiin ja -kouluihin palaamisella.

Viime syksynä tein selvitystä Tukiliitolle ammatillisen koulutuksen reformista etenkin erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kannalta (pdf). Sitä varten haastattelin ihmisiä, jotka työskentelevät ammatillisissa oppilaitoksissa opinto-ohjaajina, erityisopettajina tai erityisen tuen ohjauskoordinaattoreina – siis ihmisiä, joilla pitäisi olla käytännön kokonaiskuva erityisopetuksesta ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillisessa koulutuksessa on vallinnut pitkään koulutuksen kaksoisjärjestelmä: on ollut yleisiä ammatillisia oppilaitoksia sekä erityisoppilaitoksia. Kaksoisjärjestelmä on kuitenkin ollut pitkään murroksessa, ja ammatillisen koulutuksen reformi toi omalta osaltaan sysäyksen inklusiivisempaan suuntaan. Kuitenkin ammatillisia erityisoppilaitoksia on edelleen. Niissä annetaan esimerkiksi TELMA-koulutusta eli valmentavaa koulutusta työhön ja itsenäiseen elämää. Lisäksi ammatillisen koulutuksen muuttamisessa inklusiivisemmaksi on keskitytty vain yhteen asiaan, yhteisiin kouluihin ja luokkiin. Inkluusioon kuuluisi lisäksi yksilöllinen tuki ja tarvittavat muutokset opetusmenetelmiin.

Inklusiivisen opetuksen ei koskaan pitänyt olla säästökeino, vaan se pitää sisällään ajatuksen yhdenvertaisesta opetuksesta, jossa kenenkään ei tarvitse olla eristettynä muista vertaisistaan vain ominaisuuden takia.

Haastatteluissa tuli esille, että resurssit eivät riitä erityisen tuen toteuttamiseen, vaikka sen tarve on kasvanut. Inklusiivisen opetuksen ei koskaan pitänyt olla säästökeino, vaan se pitää sisällään ajatuksen yhdenvertaisesta opetuksesta, jossa kenenkään ei tarvitse olla eristettynä muista vertaisistaan vain ominaisuuden takia. Kouluinkluusiossa kyse on nimenomaan yksilöllisen tuen antamisesta sitä tarvitseville. Se, että erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat laitetaan samaan ryhmään muiden kanssa ilman tarvittavia tukitoimia, on kestämätöntä ja suoranaista laiminlyöntiä sekä opiskelijoita että opettajia kohtaan.

Ylen uutisointia lukiessa juuri näin on päässyt käymään liian monessa koulussa Suomessa. Syy ei ole kuitenkaan kouluinkluusiossa, vaan resurssien puutteessa ja koulujen toimintakulttuurin staattisuudessa. Eihän 46 oppilaan luokkaa ja pienempää luokkaa, jossa on enemmän kuin yksi opettaja, voi edes verrata keskenään. Suuret luokat, joissa opettaja joutuu käyttämään mikrofonia, eivät voi olla hyvä oppimisympäristö kenellekään – oli sitten erityisen tuen tarvetta tai ei.