Ihmisen kaipuu toisen luo

Työpuhelimeni soi. Vastaan ja kuulen kokemuksia, joihin monen on varmasti nykypäivänä helppo samaistua.

On kuule aika yksinäistä ollut. Harrastukset on tauolla koronan vuoksi. Ei oikein ole tekemistä. Bussipysäkillä olin justiinsa katselemassa ihmisiä, mutta tuli sitten kylmä. Tuonne kauppakeskuksiin en nyt viitsi oikein mennä. Ruokakaupassa kyllä käyn. Se on mukava, jos kassatyöntekijällä on vähän aikaa jutella. No nyt kohta lääkäri soittaa ja pääsen juttelemaan hänen kanssaan. Pitää lopettaa. Moi.

En kysellyt tarkemmin soittajan tuen tarpeista tai diagnooseista vaan tarjosin kuuntelua ja myötäelämistä. Soittaja varmaan kuitenkin oli tukea tarvitseva aikuinen, osasihan hän soittaa juuri Tukiliittoon. Jäin puhelun jälkeen miettimään niitä monia muita ihmisiä, joiden harrastukset ja muu ryhmätoiminta on pitkälti tauolla. Miten täyttää päivät, jos ulkonakin on kylmä? Minne mennä, jos paikkoja ei oikein ole? Kenelle soittaa, jos ei halua kasvattaa puhelinlaskua?

Alueelliset rajoitukset vaihtelevat, ja niissä perässä pysyminen voi olla vaikeaa ihan kaikille. Koronaviestinnän seuraaminen on varmasti ollut haastavaa heille, jotka ymmärtävät parhaiten selkokielistä uutisointia. Kaikki tämä tietotulva, kun ei taatusti ole ollut aivan selkoa. Moni miettii, milloin tämä kaikki sitten on ohi? Varmaa vastausta tähän kysymykseen ei ole valitettavasti kenelläkään. Rokotukset kuitenkin etenevät koko ajan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi viime viikolla COVID-19-taudin riskiryhmien rokotusjärjestyksen. (Lue lisää THL:n sivuilta: Rokotusjärjestys ja COVID-19 -taudin riskiryhmät.)

Ihmisellä on luontainen tarve toisen ihmisen luo. Verkossa voimme pitää eri tavoin yhteyksiä kanssaihmisiin. Tukiliitto on julkaissut Pidä yhteyttä netissä – helpot ohjeet -tietopaketin, josta löytyy lisäapua. Esimerkiksi Skypen avulla voi soitella kuvapuheluita. Vaikka kyllä minun (täältä olohuoneen nurkan etäpisteeltä) pitää rehellisesti myöntää, että kaipaan livekohtaamisia niin työssä kuin vapaalla. Sellaista huoletonta elämää, jossa ei tarvitsisi miettiä turvavälejä ja maskien sijainteja. Ja käsidesiä, sitähän on jokaisella kunnon kansalaisella pikku pullo taskussa.

Yksinäisyys ja sen haitat ovat olleet esillä jo kauan ennen koronapandemiaa. Veikkaus julkaisi verkkolehdessään viime keväänä ”Ei meitä kai ole luotu yksin elämään” -nettiartikkelin, joka avaa yksinäisyyden anatomiaa. Millaisia jälkiä tämä pakotettu erillään olo jättää? Sitä tulee varmasti monet tutkijat jälkikäteen selvittämään.

Sunnuntaina on ystävänpäivä. Muistathan soittaa kaverille tai muistaa jotenkin muutoin. Koska bussipysäkillä yksin on kylmä.

Kirjoittaja on Perhetyön suunnittelija.