Äänioikeudella on merkitystä

Tiesitkö, että yleinen ja yhtäläinen äänioikeus tuli Suomessa voimaan vuonna 1906? Silloin periaatteessa kaikki 24 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset saivat äänestää eduskuntavaaleissa. 

Paitsi että… erityisen tuen tarve saattoi olla este. Äänioikeutta ei ollut, jos oli holhouksen alla tai sai vakituisesti kunnan köyhäinapua. Holhouksenalaisuus lakkasi Suomessa olemasta äänioikeuden este vasta vuonna 1972.  

70-luvulla monen kehitysvammaisen ihmisen kotina oli laitos. Niistä ei kovin helposti lähdetty ulkomaailmaan, joten asukkaiden äänioikeus saattoi jäädä käyttämättä. Kehitysvammalaitokset hyväksyttiin ennakkoäänestyspaikoiksi vasta 1980-luvulla. 

Nykyisin kehitysvammaisella kansalaisilla on äänioikeus kuten muillakin täysi-ikäisillä Suomen kansalaisilla. Tarvittaessa pitää saada erityisjärjestelyitä, jotta voi käyttää äänioikeuttaan. Tällainen voi olla esimerkiksi avustaja tai mahdollisuus äänestää ennakkoon vaikka asuinpaikassaan esim. palvelutalossa.

”Äänestin ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun täytin 19 vuotta. Äänestin eduskuntavaaleissa. Äänestäminen on hauskaa ja helppoa. Joskus voi olla vaikea valita, mitä puoluetta ja henkilöä äänestää. En jännitä äänestämistä. Valitsen ehdokkaani siten että hän osaa hoitaa hyvin erityistä tukea tarvitsevien ihmisten asioita.”

Anna Valkama

Kehitysvammaisuus ei myöskään estä asettumasta ehdokkaaksi vaaleissa. Myöskään se, että henkilöllä on edunvalvoja, ei estä häntä asettumasta ehdolle vaaleissa. 

Pidimme ”kokemuksia äänestämistä”-keskustelutilaisuuden Tukiliiton kokemustoimijoiden kesken ennen presidentin vaalien toista äänestyskierrosta. Pohdimme kahdeksan kokemustoimijan kanssa äänioikeuden merkitystä, oman ehdokkaan valintaa ja muistelimme, millaista oli äänestää ihan ensimmäistä kertaa.  

Keskustelijat mielsivät äänioikeuden käyttämisen lähes velvollisuudeksi, äänestetty oli jokaisissa vaaleissa. ”Jos ei äänestä, ei kannata valittaa jälkikäteen” oli ryhmän yhteinen mielipide. Oman ehdokkaan tuli olla kehitysvammaisten ihmisten asialla. Pari mukana ollutta oli jopa laittanut sähköpostilla kysymyksiä ehdokkaille siitä, miten nämä edistäisivät kehitysvammaisten ihmisen hyvää elämää. 

Muutama oli ollut vapaaehtoisena oman ehdokkaan taustatiimissä, esimerkiksi jakanut vaalimainoksia ja kannatustarroja sekä ollut apuna kahvitarjoilussa ja makkaranpaistossa.  Moni oli ollut myös itse vaalitilaisuudessa Pieni ele -keräyksen vapaaehtoisena lipasvahtina. 

Parille keskustelijalle oli tullut ajatus – minäkin voisin asettua ehdokkaaksi. Joku kertoi jo olleensa ehdokkaana paikallis- tai seurakuntavaaleissa ja päässyt läpikin. Oma vaalibudjetti nauratti, pienellä eläkkeellä ei tosiaankaan mitään isoja vaalijulisteita kustannettu! 

Vuonna 2025 aluevaalit kiinnostivat jo keskustelijoita. Ei ihme, sillä joka hyvinvointialue tiedottaa nyt palveluiden leikkauksista, työntekijöiden irtisanomisista ja toimintojen keskittämisestä. Ensi vuoden aluevaaleissa valitaan aluevaltuustot hyvinvointialueille, jotka vastaavat sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä.  

Aluevaltuustolla on ylin päätösvalta alueen asioissa.  On siis tärkeää taas valita ehdokas, joka on kehitysvammaisten ihmisten asialla.  

Kiitos blogin aineistosta kokemustoimijat Yrjö Laihiainen, Sari Vanttaja, Minna Leskinen, Anu Lehtonen, Jaana Mosurin, Ulla Topi, Anne, Anna Valkama ja Jarkko Eerola. Blogin kirjoittivat Pia Henttonen ja Anna Valkama.

Mitkä ihmeen kokemustoimijat?
Lue lisää tästä: Tukiliiton kokemustoimijaverkosto.