Pohjoisen Elämä omaksi -hankkeen päätöskahvilat juhlistavat toimintaa

04.05.2023

Pohjoisen Elmo- eli Elämä omaksi -hankkeen päätöskahvilat järjestetään toukokuun alussa. Kesäkuussa selviää, saako hanke jatkoa.

Tukiliitolla on kaksi Elämä omaksi -hanketta eli Elmo-hanketta, joista toinen toimii Pohjois-Suomessa ja toinen Itä-Suomessa. Elämä omaksi -hankkeissa toimintaa suunnitellaan ja tehdään yhdessä aikuisten ja nuorten kanssa, joilla on kehitysvamma tai samankaltainen tuen tarve.

Kokemuksia hankkeesta voit lukea tuoreista blogikirjoituksista:
Työ- ja päivätoiminnan verkkokahvilasta hyviä kokemuksia
ja
”Meidän kokemuksemme ovat rikkautta!” – Ajatuksia kokemustoimijakoulutuksesta

Pohjois-Suomen Elämä omaksi -hankkeen toiminta päättyy tänä keväänä. Alueen Kohtaa mut -kahvilat juhlistavat haikein mielin toimintaansa päätöskahviloissa lauantaina 6.5.2023 ja lauantaina 13.5.2023.

– Tapahtumat järjestetään hybridinä useammalla paikkakunnalla yhtäaikaa. Ohjelmassa on musiikkia, vatsastapuhuja ja teatteriohjaaja Petri Mäkipään osallistuvaa teatteria, johon kaikki pääsevät mukaan, hankepäällikkö Anne Vuorenpää Elämä omaksi -hankkeesta kertoo.

Tapahtumat ovat

Saadaanko jatkorahoitus?

Hankkeen tuella on järjestetty suosittuja Kohtaa mut -kahviloita yhteistyössä Tukiliiton jäsenyhdistysten kanssa. Kokemukset ovat olleet hyviä.

– Eämä omaksi -toiminta on tuonut näkyvyyttä myös Tukiliiton jäsenyhdistyksille, ja ne ovat olleet hyvin sitoutuneita toimintaan, Tukiliiton kansalaistoiminnan johtaja Lea Vaitti sanoo.

Toiminnalle haettu uusi rahoitus on parhaillaan käsittelyssä (Pohjois-Suomen ESR+ / Yhdenvertaiseen osallisuuteen -tavoite).  Lea Vaitti arvelee, että mahdollinen jatkorahoitus selviää kesäkuussa.