Verkossa on kiva tavata muita

Sanna Heinosen mielestä verkkotapaamiset antavat sisältöä elämään. Tekniikan opettelemiseen saa apua esimerkiksi ohjaajilta.

Olen Sanna Heinonen.
Olen osallistunut paljon
erilaisiin verkkotapaamisiin.

Nyt kerron Leijan lukijoille vinkkini
hyviin kohtaamisiin verkossa.

Aloitin etätapaamiset korona-aikana.
Toimintakeskukset menivät silloin kiinni.
Päivätoimintaa alettiin järjestää etänä.

Sanna Heinonen
– Verkkotapaamisissa saa oppia uutta ja
keskustella, Sanna Heinonen sanoo.

Aluksi pitää harjoitella

Opettelin aluksi ohjaajien avulla
käyttämään laitteita ja ohjelmia.

Ensin tietotekniikan käyttäminen
tuntui hieman vaikealta.
Jouduin tekemään monta kertaa
uudet sähköpostiosoitteet ja salasanat.
Salasanat unohtuivat,
enkä päässyt aina
kirjautumaan sisään ohjelmiin.

Aluksi menin tapaamisiin tietokoneella.
Nykyään käytän yleensä kännykkää.

Monenlaista toimintaa

Olen mukana monissa
erilaisissa etäryhmissä.
Osallistun aina, kun ehdin.
Olen esimerkiksi musiikkituokioissa,
verkkokahviloissa ja vertaisryhmissä.

Lisäksi olen ollut mukana
Tukiliiton kaveritoiminnassa.
Sieltä sain digikaverin itselleni.
Soittelimme puheluita ja videopuheluita.
Vaihdoimme kuulumisia,
nauroimme ja rupattelimme.
Meillä luisti juttu hyvin.

Pidän myös muihin kavereihin
yhteyttä videopuheluilla.

Valitsen itse

Monipuoliset verkkotapaamiset
ovat mielestäni hyvä juttu.
On paljon valikoimaa.
Voin itse päättää, mihin osallistun.

Olen myös osallistunut
erilaisiin etäpalavereihin.
Valmistuin kokemustoimijaksi viime vuonna.
Osallistuin kokemustoimijakoulutukseen
Itä-Suomen Elämä omaksi -hankkeessa.

Olemme kokemustoimijoiden kanssa
suunnitelleet blogikirjoitusta.

Tämäkin haastattelu tehdään
Teamsin välityksellä.
Teams on verkkotapaamisiin
tarkoitettu sovellus.

Tietoa ja kokemuksia

Minulle verkkotapaamiset
merkitsevät yhdessä olemista.
Yhdessä voi keskustella tärkeistä aiheista.
Lisäksi saan uutta tietoa.

Olen saanut verkkotapaamissa
uusia kokemuksia ja vertaistukea.
Olen myös oppinut
jakamaan tietoa eteenpäin.
Olen saanut uusia kavereita
eri puolilta Suomea.

Erilaiset verkkotapaamiset antavat
sisältöä ja tekemistä elämään.

Lievitystä yksinäisyyteen

Suosittelen verkkotapaamisia kaikille,
jotka kaipaavat tekemistä ja seuraa.
Kannattaa kokeille etätapaamisia,
kun haluaa kavereita
tai kun tuntee olonsa yksinäiseksi.

Netti mahdollistaa yhteydenpidon.
Verkkotapaamiset tuovat
ihmisiä lähemmäksi toisiaan
välimatkoista huolimatta.

Myös oikeat tapaamiset ovat tärkeitä
verkkotapaamisten lisäksi.

Toiveet ja palaute huomioon

Kaikissa verkkotapaamisissa
on tärkeää ottaa huomioon
osallistujien toiveet.
On myös hyvä pyytää palautetta.

Tulevaisuudessa toivon lisää
tehtäviä meille kokemustoimijoille.
Kokemustoimijoiden keikat
toimivat myös hyvin verkossa.

Toivon, että kokemustoimijat
saadaan yhä paremmin näkyville.
Meitä voi pyytää erilaisiin tilaisuuksiin
kertomaan kokemuksistamme.

 

Juttu on ilmestynyt Kehitysvammaisten Tukiliiton Leija-lehdessä 1/2024.