Tärkeintä on yhteishenki

Säbäjoukkue Nuljun Sisussa pelaajat kannustavat toisiaan. Sisulaiset suosittelevat sählyä ihan kaikille.

Nuljun Sisu on erityisnuorten
salibandyjoukkue Pirkkalasta.
Joukkue harjoittelee lauantai-iltaisin
Toivion koulun liikuntasalissa.

Pelaajat ovat 13–30-vuotiaita.
Mukana harjoituksissa ovat lisäksi monen isät.

Treenien alussa lämmitellään.
Ensin hölkätään kenttää ympäri.
Sitten tehdään nopeita spurtteja
ja suunnanmuutoksia.

Kaikissa harjoituksissa myös pelataan.
Yleensä puolina on isät vastaan pojat.

Maalivahti Pasi Leino
näkee maalilta koko kentän.
Hän on kapteeni ja antaa muille ohjeita.

”Enemmän syöttöjä.
Kaikkien pitää ottaa juoksuaskeleita”,
Pasi neuvoo joukkuekavereita.

""
Antto Kaihlanen valmistelee Nuljun Sisun pelikenttää.

Jännittävät SM-kisat

Niklas Hautamäki on kuulunut
Nuljun Sisuun kuusi vuotta.
Hän pelaa välillä puolustajana ja välillä hyökkääjänä.
Niklaksen mielestä on hauskempaa hyökätä.

”Kaikkein kivointa on maalin tekeminen.
Silloin saa tuulettaa”, hän sanoo.

Niklaksen mielestä sählyä kannattaa kokeilla,
jos tykkää liikunnasta ja haluaa harrastaa
yhdessä muiden kanssa.

”Valmiiksi ei tarvitse olla hyvä.
Harjoituksissa kyllä oppii pelaamaan.”

Kun tätä haastattelua tehtiin,
Nuljun Sisulla oli viimeiset harjoitukset
ennen erityisryhmien salibandyn
Suomen-mestaruuskisoihin osallistumista.
Niklas kertoo, että
kisat jännittävät hiukan.

”Odotan, että tulee kultamitalit.
Sitten mennään pubiin juhlimaan.
Tai oikeastaan ei haittaa,
vaikka ei voitettaisikaan.
Voidaan juhlia joka tapauksessa.”

Niklaksen toinen lempiharrastus
sählyn lisäksi on flipperin pelaaminen.

 

""
Nuljun Sisun Aksel Akbay ja Metin Akbay tavoittelevat palloa.

Tavoitteena hienot syötöt

Antto Kaihlanen viihtyy Nuljun Sisussa.

”Täällä on aika mahtavaa.
En olisi uskonut, että jossain
voi olla näin huippua.
Kaikki tsemppaavat toisiaan”,
Antto sanoo.

Hän on oppinut harjoituksissa,
että pallon syöttäminen
joukkuekavereille on yhtä tärkeää
kuin yrittää itse maalin tekemistä.

”Minulla on nykyään tavoitteena
antaa tosi hyviä syöttöjä.
Kun hieno syöttö onnistuu,
olo on yhtä hyvä kuin maalin jälkeen.”

Anton mielestä vaikeinta säbässä
ovat erilaiset ”vedot ja kikat”
eli laukaukset ja harhautukset.
Niitä oppii vain harjoittelemalla paljon.

Piristystä arkeen

Antto Kaihlasen mielestä
jokaisen kannattaa kokeilla säbää:
”Jos on tylsää, treeneissä piristyy”.

Salibandyn lisäksi
Antto harrastaa koripalloa.
Hänen mielestään on mahdotonta valita,
kumpi on parempi laji.

Antto odottaa innokkaasti
Nuljun Sisun matkaa SM-kisoihin.
Ne pidetään Espoossa.

”Siitä tulee varmasti hieno kokemus.
Haluaisin muutenkin, että
meillä olisi harjoitusten lisäksi
oikein usein kovia pelejä.”

 

Nuljun Sisu

Voit tutustua Nuljun Sisun porukkaan somessa.

Facebook-sivulle pääset tästä linkistä:
Nuljun Sisu Facebookissa

Instagram-sivulle pääset tästä linkistä
Nuljun Sisu Instagramissa

Tukiliiton apurahat

Nuljun Sisu on yksi
Tukiliiton apurahan saajista.
Apurahaa voi hakea
yksittäinen henkilö tai ryhmä.
Lisätietoja apurahoista on sivulla
Tukiliiton apurahat

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi