Heikki ja Roberto testaavat nettisivuja Selkeästi meille -hankkeessa

Heikki Oksanen ja Roberto Polsa ovat töissä Selkeästi meille -hankkeessa. He haluavat vaikuttaa siihen, että erilaisia nettisivuja on helppo käyttää ja että netissä olevaa tietoa on helppo ymmärtää.

Nykyisin moni tärkeä tieto on netissä.
Netistä tietoa on kuitenkin usein vaikea löytää
ja sitä on vaikea ymmärtää.
Asialle pitää tehdä jotakin,
siksi Kehitysvammatuki 57 ry ja
Kehitysvammaliitto toteuttavat
Selkeästi meille -hankkeen.

 

Selkeästi meille -hankkeen porukka peukuttaa hyvälle toiminnalle: Satu Timperi, Roberto Polsa, Heikki Oksanen, Mira Vihmo ja Petra Saarinen.

Hankkeessa työskentelee viisi ihmistä.
He ovat Heikki Oksanen, Roberto Polsa,
Satu Timperi, Petra Saarinen ja Mira Vihmo.
Hanke kestää kolme vuotta.

Hankkeen tavoite on lisätä
saavutettavan tiedon määrää netissä.
Tieto on saavutettavaa, kun

  • nettiä on helppo käyttää
  • netistä on helppo löytää tietoa
  • netistä löytyvää tietoa on helppo ymmärtää.

”Haluamme, että kaikki tavoittavat netin”,
Heikki Oksanen sanoo.

”Niin kaikki ihmiset, eli vaikka sellainen,
joilla on kehitysvamma tai lukihäiriö tai
joka ei osaa kunnolla suomen kieltä”,
Roberto Polsa lisää.

Testataan nettisivuja

Heikki Oksanen ja Roberto Polsa
ovat Selkeästi meille -hankkeen saavutettavuustestaajia.
Petra Saarinen on apuna,
kun he testaavat nettisivuja.

”Me kokeilemme eri nettisivuja
ja kerromme, jos siellä on jotain,
mikä on meille vaikeaa.
Autamme nettisivujen tekijöitä tekemään nettisivuja,
joita mahdollisimman moni voi käyttää”,
Roberto kertoo suunnitelmista.

” Jos sivuista tulee sellaiset, että
niitä on helppo käyttää ja ymmärtää,
nettisivu saa meiltä tunnuksen.
Tunnuksen nimi on  ”Tämä palvelu on selkeästi meille”,
Petra Saarinen kertoo.

 

Hanke voi myöntää tunnuksen, jos palvelu on selkeä.

Terveisiä Kelan nettisivujen tekijöille

Heikki Oksanen ja Roberto Polsa
aloittavat syksyllä nettisivujen testaukset.
Ennen testauksia he tutustuivat
muun muassa Kelan nettisivuihin.

Kelan sivulta voi etsiä tietoa,
kun käyttää sivun hakutoimintoa.
Kun miehet tutustuivat sivuun,
he huomasivat, että hakua voi parantaa.

”Mulle tiedon haku oli hieman hankalaa.
Hakutoiminto ei ehdottanut sitä sanaa, mitä yritin hakea.
Mä kirjoitan helposti sanoja väärin,
joten auttaa, jos haku ehdottaa sanoja”,
Heikki kertoo.

Heikillä kesti kauan aikaa
löytää tieto, mitä hän yritti etsiä.
Pieni asia voi siis vaikuttaa siihen,
kuinka helppo nettisivua on käyttää.

Kelalla on myös selkokieliset sivut.
Niitä ei kuitenkaan ole helppo löytää.
”Mitä hyötyä on selkokielisistä sivuista,
jos niitä ei sivuilta löydä?
Selkosivujen pitäisi näkyä selvästi heti etusivulla”,
Roberto ja Heikki ihmettelevät.

Vaikutetaan saavutettavuuden iskuryhmissä

Selkeästi meille -hankkeessa on
myös toisenlaista toimintaa,
saavutettavuuden iskuryhmiä.
Niitä vetää Satu Timperi.

”Saavutettavuuden iskuryhmät ovat työpajoja,
joihin osallistuu kehitysvammaisia ihmisiä”, Satu kertoo.

Vuoden 2021 alussa iskuryhmät
käynnistyvät Me Itse -ryhmissä.
Iskuryhmät kokoontuvat 6 – 8 kertaa.
Iskuryhmät valitsevat itse,
mihin nettisivuun ne haluavat vaikuttaa.

Iskuryhmissä osallistujat miettivät:

  • Mistä haluamme saada tietoa?
  • Mitä nettisivuja haluamme käyttää,
    mutta emme voi, koska ne ovat liian vaikeita?
  • Miten vaikutamme siihen,
    että nettisivut saadaan helpommiksi
    ja tieto helpommaksi ymmärtää?

Ensimmäinen iskuryhmä
tutustui Helsingin sairaanhoitopiirin eli HUSin nettisivuihin:
”Ryhmä lähetti palautetta nettisivujen tekijöille ja toivoi,
että sivuilla olisi tietoa selkokielellä”,
Satu Timperi kertoo.

Ryhmä myös päättää,
miten he haluavat vaikuttaa eli iskeä.
”Isku voi olla vaikka video,
jossa vaaditaan selkeämpää tietoa.
Ryhmä voi kirjoittaa lausunnon,
tai se voi tavata nettisivun tekijöitä”,
Satu kertoo.

Haluaisiko sinun Me Itse -ryhmäsi
osallistua iskuryhmään?
Ottakaa yhteyttä Satu Timperiin,
puhelinnumero 044 901 3213 ja
sähköposti satu.timperi@kvtuki57.fi

 

Selkeästi meille -hanke somessa

Voit seurata Selkeästi meille -hanketta
Facebookissa ja Instagramissa.
Facebookissa hanke on osoitteessa (siirryt toiselle sivulle)
www.facebook.com/selkeastimeille
Instagramissa hanke on osoitteessa (siirryt toiselle sivulle)
@selkeastimeille

 

Oma lehti Leija

Juttu on julkaistu selkolehti
Leijassa numero 5/2020.
Linkki avautuu Issuu-palveluun.

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

 

Pääkuvassa testaajat Roberto Polsa ja Heikki Oksanen tietokoneiden äärellä. He auttavat nettisivujen tekijöitä.