Pitkäaikaislainasta iso ilo

15-vuotias Otso Nohteri on retkeillyt Kangoo-monitoimirattaissa lähes kymmenen vuoden ajan. Ensin Nohterit vuokrasivat Kangoota kesäisin Malikkeelta, mutta saivat sitten vuokrakäytöstä poistetut rattaat pitkäaikaislainaan.

Otso oli Kangoon kyydissä ensimmäisen kerran kuusivuotiaana Peurungan kuntoutusjaksolla.

”Siellä saimme tietää Malikkeen toiminnasta. Kokeilimme monia eri välineitä, mutta Kangoo oli Otsolle paras. Siinä ei haittaa, vaikka Otso ei saa jalkojaan suoraksi”, äiti Sari Nohteri muistelee.

Aiemmin Otso oli päässyt lenkkeilemään vain pyörätuolinsa kyydissä. Meno Kangoolla oli heti aivan toisenlaista.

”Otso saa Kangoossa mukavan, rennon ja levollisen asennon. Ja kun mennään fillarilla lujaa alamäkiä, Otso voi vain nautiskella vauhdista. Mitä lujempaa mennään, sitä isompi nauru kuuluu.”, isä Vesa Nohteri kertoo.

Nohterit pyöräilevät kesäisin pitkiä retkiä merenrantaan ja käyvät lenkillä Lempi-koiran kanssa. Vapaa-ajan apuvälineiden ansiosta perhe pystyy tekemään yhteisiä ulkoilureissuja, ja rutiinien täyttämään arkeen tulee mukavaa vaihtelua.

Kesät Kangoo on Nohtereilla pyörässä kiinni, jotta matkaan on helppo lähteä. Talvisin Kangoo toimii työnnettävien rattaiden tavoin, ja Otso pääsee niillä mukaan vaikeisiinkin maastoihin toisin kuin pyörätuolilla. Nohterit kehuvat Kangoon keveyttä ja pikalukituksia, joilla renkaat saa kätevästi pois ja rattaat on helppo pakata autoon.

Aurinkokeinussa ihan itsekseen

Nohterit ovat vuokranneet Malikkeelta monia muitakin apuvälineitä. Niiden avulla he haluavat tarjota Otsolle erilaisia elämyksiä, ettei elämä ole pelkkää rutiinia.

”Vuokrasimme nyt aurinkokeinun, jossa Otso voi nautiskella olostaan hetken ihan itsekseen”, Vesa kertoo.

Keinu oli todettu Otsolle sopivaksi jo aiemmin kaverin luona. Malikkeen vuokrajakson aikana on mukavasti aikaa pohtia, kannattaisiko keinu hankkia omaksi.

Nohterit ovat myös aktiivisia Malikkeen tapahtumien kävijöitä. Heidän mielestään on tosi tärkeää, että apuvälineitä pääsee testaamaan etukäteen. Tapahtumissa saa myös hyvät ohjeistukset uuteen välineeseen.

”Muualta emme ole saaneet oikeastaan mitään tietoa apuvälineistä. Malikkeen toiminnasta pitäisi minusta kertoa kaikille perheille, joihin syntyy vaikeasti vammainen lapsi”, Sari pohdiskelee.

Sarin ja Vesan mielestä kaikkia välineitä ei tarvitsekaan saada omaksi, kunhan niitä voi lainata helposti. He arvelevat myös, että monen perheen on mahdollista maksaa Malikkeen välineiden edulliset viikkovuokrat.

”Mutta kyllä minusta apuvälinekeskuksesta olisi hyvä saada käyttöön myös sellaisia apuvälineitä, joiden on tarkoitus tuottaa lapselle iloa”, Sari sanoo.

Esimerkiksi Kangoota perheen ei olisi ollut varaa ostaa itse. Siksi ilo vuokrakäytöstä poistetun välineen pitkäaikaislainasta on ollut suuri. Nyt kun Kangoo on käynyt Otsolle pieneksi, Nohterit palauttavat sen Malikkeelle ja toivovat, että siitä olisi vielä jollekin perheelle iloa.

Tällä hetkellä perheellä on kokeilussa Malikkeen sähköavusteinen polkupyörä, jossa Otso istuu pyörän edessä. Pyörä on ollut perheen tarpeisiin oikein sopiva. Akusta saa hyvin apua jyrkkiin mäkiin, joita olisi mahdotonta päästä polkien ylös, kun kyydissä on kaksi ihmistä.

”Ollaan tehty jo monta reissua. Pisin matka on noin 20 km ja sen akku jaksaa hyvin avustaa. Otso nauttii kovasti matkanteosta! Hän näkee tosi hyvin ympärilleen ja asento on mukava”, Vesa sanoo.