Osuuskunnan kautta töihin
Selkojutussa kerrotaan, että Omillaan-osuuskunta tekee muun muassa videoita, tietokonetyötä ja siivoustyötä. Palkkaa on maksettu jo yli kymmenelle tekijälle.
Riku Seppälä ja Valtteri Rantanen
istuvat tietokoneen ääressä vierekkäin.
He katsovat tietokonetta kulmat kurtussa.
He istuvat paikallaan pitkään.
Välillä he sanovat jotain toisilleen.
He ovat selvästi keskittyneitä,
mutta myös innoissaan.
Mitä nämä miehet oikein tekevät?
Mikä tärkeä tehtävä heillä on kesken?
”Me tutkitaan, miten osuuskunnan
kautta maksetaan palkkoja niin,
että kaikki menee lain mukaan”,
Riku Seppälä selittää.
Riku Seppälä ja Valtteri Rantanen
ovat hikoilleet tietokoneen ääressä usein
viime vuoden aikana.
He olivat mukana perustamassa
Omillaan-nimistä osuuskuntaa vuosi sitten.
Ja osuuskunnan asioita he
hoitelevat edelleen.
Miksi Omillaan osuuskunta perustettiin?
Osuuskunnan taustalla on NEO-OmaPolku.
NEO-OmaPolkua ylläpitää
Setlementti Tarmpere Oy.
NEO-OmaPolku järjestää toimintaa,
joka tukee nuorten elämänhallintaa.
Sen asiakkaita ovat kehitysvammaiset nuoret.
”Meidän nuorten ongelma on se,
että heillä on hyvin vähän rahaa.
Vain harvat pääsevät palkkatyöhön
tavalliselle työpaikalle.
Osuuskunnassa nuoret
voivat ansaita rahaa omalla työllä”,
Valtteri Rantanen kertoo.
Hän on NEO-Omapolun johtaja.
Kun nuori kuuluu osuuskuntaan,
hän tekee työtä ja
osuuskunta myy hänen työnsä asiakkaalle.
Asiakas ostaa työn osuuskunnalta,
eikä ole työnantaja.
Asiakkaalla ei ole silloin niitä riskejä,
joita työnantajalla yleensä on.
Asiakas voi tilata esimerkiksi toimiston siivouksen
osuuskunnan kautta.
Tai asiakas voi ostaa taideteoksen taiteilijalta,
joka kuuluu osuuskuntaan.
– Nyt kun osuuskuntaan kuuluu
yli seitsemän jäsentä,
kaikki jäsenet ovat palkansaajia.
Jos osuuskunta olisi pienempi,
me olisimme yrittäjiä,
Riku Seppälä kertoo.
Kun on palkansaaja,
ei tarvitse itse hoitaa
monimutkaisia paperiasioita.
Osuuskunta hoitaa ne.
”Tavoite on, että osuuskuntaan
kuuluva nuori saa lisätuloa eläkkeen lisäksi”,
Valtteri Rantanen selvittää.
Tietokonetyötä, siivousta, taidetta
Osuuskunnan kautta on maksettu
palkkaa yli kymmenelle henkilölle.
Osuuskunnan jäsenet
ovat tehneet monia tilaustöitä.
Palveluita ovat ostaneet
ASPA, Tampereen kaupunki,
Pyynikin Liha ja Kahvi,
Setlementti Tampere,
Setlementtiliitto,
Kehitysvammaliitto,
Lastensuojelun keskusliitto
ja Kehitysvammaisten Tukiliitto.
Osuuskunta on tehnyt
esimerkiksi videoita ja erilaisia kuvituksia.
Osuuskunnasta on ostettu myös
tietokonetyötä ja siivoustyötä.
Esimerkiksi
Linnea Meuronen kuvitti
Tukiviesti-lehden sivut,
joissa tiedotetaan Tukiliiton toiminnasta.
Erilaiset pienet värikkäät ihmiset
seikkailevat nyt lehdessä.
Tukiliitto maksoi työstä osuuskunnalle,
ja osuuskunta maksoi palkan
Linnea Meuroselle.
Myös Samuli Laurila tekee taidetta
osuuskunnan kautta.
”Olen ansainnut sarjakuvilla
ja ohjaustöillä pientä palkkaa”,
hän kertoo.
Esimerkkinä muille
Valtteri Rantanen ja Riku Seppälä
jatkavat työtään tietokoneen ääressä.
Tekemistä riittää.
”Riku on opetellut kaiken,
mikä on minulle monimutkaista.
Hän tietää, miten hoidetaan verotus,
sääntöasiat, pankkipalvelut
ja muut paperiasiat,
Valtteri kertoo.
Riku Seppälä on OmaPolun nuori.
Hän on ollut osuuskunnan tärkeimpiä ihmisiä.
Riku hoitaa osuuskunnan hallintoa.
Lisäksi hän auttaa ihmisiä
tietokoneen käytössä
osuuskunnan kautta.
Hän on myös mukana,
kun tehdään videotuotantoja.
Esimerkkinä ja apuna muille
Osuuskunta Omillaan haluaa olla
esimerkkinä muille.
Vaikeita asioita voi tulla vastaan,
mutta ne voi aina ratkaista.
”Voimme myös auttaa ihmisiä
perustamaan osuuskunnan.
Voimme kertoa, miten osuuskunta
perustetaan ja miten osuuskunnassa
pitää hoitaa asioita”, Valtteri jatkaa.
Näiden miesten mielestä
on tärkeintä,
että ihmiset saavat tehdä
sitä työtä, mitä he haluavat.
Osuuskunta on hyvä keino
järjestää työt niin,
että kaikki ovat tyytyväisiä.
Tutustumispäiviä
Osuuskunta Omillaan järjestää
maksullisia tutustumispäiviä.
Silloin voi opiskella,
miten perustetaan tuettu osuuskunta
ja miten sen toimintaa pyöritetään.
Alkuperäinen lehtijuttu on ilmestynyt Tukiviestissä (4/2018).
Alkuperäisen jutun kirjoittaja Merja Määttänen.
Selkomukautuksen tekijä on Johanna Kartio.
Kuvateksti:
Osuuskunnan perustaminen on kestävyyslaji, josta voi selvitä, vakuuttavat Valtteri Rantanen ja Riku Seppälä. Tietoa löytää, kun sitä jaksaa etsiä.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Kuopiossa on esillä kiinnostavia kuvia VB-valokuvakeskuksessa
Aarne ja Aune -hanke kävi tutustumassa valokuvanäyttelyyn. Kuvat herättävät monenlaisia ajatuksia.
Lue lisää aiheesta Kuopiossa on esillä kiinnostavia kuvia VB-valokuvakeskuksessa