Omat siivet, omat säännöt
Jani Leinosen ja Rudi Väliahon elämään kuuluu työtä, harrastuksia, tyttöystävän hakua, musiikkia ja bilettämistä. Arki Sylvesterissä on kuin missä tahansa nuorten kaupunkilaisten asuttamassa kerrostalossa.
”Sijainti, sijainti ja vielä kerran sijainti.”
Jani Leinonen, 26, osaa sanoa välittömästi, mikä hänen nykyisessä kodissaan Rinnekodin Sylvesterissä on parasta. Pitäjänmäestä hurauttaa bussilla tai lähijunalla hetkessä Helsingin keskustan vilinään. Kaupassa on helppo piipahtaa jalkaisin.
Janin edellinen asunto Espoon Lakistossa oli auttamattomasti syrjässä. ”Siellä ei ollut kerta kaikkiaan mitään, pelkkää pellonreunaa. Stadiin lähti dösä silloin tällöin.”
Nyt kaikki on toisin. Kun työpäivä lounaskanttiinissa Hakaniemessä on tehty, Jani suuntaa yleensä joko salibandyharjoituksiin tai kaupungille treenaamaan biljardia.
”Arkena ei voi jäädä pelaamaan bilistä yöhön asti, että jaksaa taas aamulla nousta duuniin. Viikonloput ovatkin sitten eri juttu ‒ silloin saa nukkumaanmeno venyä”, Jani nauraa.
Hän muutti Pitäjänmäkeen heti Sylvesterin auettua keväällä 2015 ensimmäisten asukkaiden joukossa. Sylvesteri edustaa täysin uudenlaista tuettua asumista, jossa kodit ovat aivan tavallisia kerrostaloyksiöitä ja -kaksioita. Yksi huoneistoista toimii henkilökunnan kansliana ja asukastupana.
Vähintään yksi ohjaaja on tavattavissa vuorokauden ympäri, ja kukin asukas saa tukea tarpeensa ja halunsa mukaan. Jani esimerkiksi elelee hyvin itsenäisesti. Hän kertoo soittavansa ohjaajien ovikelloa vaikkapa, kun kaipaa apua laskun maksamisessa.
”Tai joskus käyn kysymässä vinkkiä, mitä voisin ostaa kaupasta ja kokkailla. Muuten menen ja tulen oman mieleni mukaan. Joskus ohjaaja pirauttaa ja kyselee kuulumisia, ellei minua ole näkynyt muutamaan päivään”, Jani kuvailee arkeaan.
Henkeviä keskellä yötä
Myös Rudolf ”Rudi” Väliaho, 22, arvostaa Sylvesterissä ennen kaikkea kaupungin sykettä. Hän asui aiemmin Etelä-Savossa perhekodissa.
”Kävin kokeilemassa täällä Sylvesterissä ensin viikonlopun ajan. Tiesin heti haluavani tänne, sillä olen aina ollut kova Helsinki-fani. En meinannut aluksi uskoa, että saan vihdoin asua Stadissa.”
Erittäin urbaaneja ovat Rudin rakkaimmat harrastuksetkin: elektroninen musiikki ja parkour. Musiikista on tullut Helsinkiin muuttamisen jälkeen myös työ: Rudilla on oma Sähkösaundit-ohjelma Radio Valossa. Lisäksi hän harjoittelee asemalla erilaisia ääni-, video- ja valotöitä.
”Ohjelmien teemoihin sopivat biisit ovat minulla valmiiksi päässä, sillä olen musiikista niin kiinnostunut. Mutta spiikkejä pitää oikeasti miettiä ja harjoitella”, Rudi kertoo juontotyöstä.
Sylvesterissä häntä miellyttää sopiva yhdistelmä yksityisyyttä ja palveluja. ”Olen sinkku, joten joskus on kiva tulla toimistoon juttelemaan ohjaajien kanssa henkeviä, vaikka keskellä yötä. Puhuminen helpottaa.”
Rudi kertoo pohtivansa henkilökunnan kanssa esimerkiksi parisuhdeasioita. Hän on huomannut, että Helsingin yöelämässä tytöt ovat kovin itsetietoisia ja että heihin on vaikea tutustua.
”Vielä ei ole tullut vastaan sitä oikeaa herkkää ja luovaa tyttöä. Mutta uskon, että kaikki tapahtuu aikanaan.”
Muutoin Rudi kertoo rimpauttavansa kanslian ovikelloa esimerkiksi siivouspäivinä.
”Kotitöiden aloittaminen on minulle niin hankalaa. Mutta imurointi- ja pyykkihommat kyllä tulevat tehdyksi, kun vaan ohjaajat ensin vähän potkivat persuksille.”
London calling
Sekä Jani että Rudi ovat toistaiseksi tyytyväisiä koteihinsa Sylvesterissä. Tosin kumpikin on jo miettinyt vähän tulevaisuutta.
”Ainahan vuokra voisi olla hiukan halvempi ja tilaa enemmän. Pakastin ja tiskikone omassa kämpässä olisivat myös hyvät. Ja voisi olla kiva asua vielä itsenäisemmin: vaikka niin, että ohjaajat olisivatkin kokonaan eri talossa”, Jani pohdiskelee.
Rudin toiveet ulottuvat peräti Suomen rajojen ulkopuolelle. Hänen unelmansa olisi muuttaa vielä Helsinkiäkin isompiin ympyröihin, eli parkourin ja elektronisen UK grime -musiikin kehtoon Lontooseen.
”Vielä en ole päässyt edes käymään Lontoossa asti, mutta pitäähän ihmisellä olla haaveita. Etsisin Englannista töitä. Roudareita ainakin tarvitaan aina”, Rudi miettii.
Kumpikin soisi, että mahdollisimman moni nuori kehitysvammainen saisi asua Sylvesterin kaltaisessa paikassa. Janin kavereista moni elää asumisyksiköissä, jossa oleminen on tiukasti säänneltyä.
”Yksi frendi ei saa pitää edes puhelinta iltaisin tai kutsua vieraita. Sellainen on ihan väärin”, Jani toteaa.
Rudille lisää itsenäisyyttä toi vastikään muutto kanslian vieressä olevasta yksiöstä talon toiseen rappuun. Matka jutustelemaan ohjaajien kanssa on hieman entistä pidempi, ja samalla vastuu omista kotitöistä kasvoi.
Mokailu sallittu
Itsenäiseen elämään kuuluvat myös väärät valinnat ja niistä opiksi ottaminen.
Palveluesimies Milla Vistiaho uskoo, että Rinnekodin Sylvesterin tapaiset kehitysvammaisten ihmisten asumisratkaisut yleistyvät tulevaisuudessa. Tavallisessa helsinkiläisessä kerrostalossa asuu naapureina myös muita kuin Sylvesterin asiakkaita.
”Laitoksia onneksi puretaan, ja ihmiset muuttavat niistä ryhmäkoteihin. Sylvesteri on sitten vielä seuraava askel itsenäisen elämisen suuntaan.”
Sylvesterin ideologia poikkeaa melkoisesti perinteisestä tuetusta asumisesta. Yhteistä ohjelmaa tai tarkkoja sääntöjä ei ole. Jokainen asukas elää omannäköistään arkea ja esimerkiksi syö ja nukkuu omien mieltymystensä mukaan.
Kunkin saamat palvelut on räätälöity täysin yksilöllisesti. Asukkaiden tuen tarve vaihtelee kovasti.
”Helposti tulee ajatus, että tällainen asuminen sopisi vain erittäin pärjääville ja itsenäisille henkilöille. Mutta niin asia ei ole. Osa asukkaistamme kaipaa hyvin konkreettista ohjaamista ja tarvitsee tukea moniin päivittäisiin toimiin. Ja toisaalta täällä asuu Janin ja Rudin kaltaisia kavereita, jotka pyörittävät arkeaan pitkälti omin päin”, Milla Vistiaho kertoo.
Itsenäisimpien asukkaiden ohjaaminen voi olla esimerkiksi vaihtelun miettimistä ruokavalioon tuttujen ruokalajien rinnalle. Moni hiljattain omilleen muuttanut nuori aikuinen myös kokee kaipaavansa tsemppaamista kotitöihin ‒ aivan niin kuin suuri osa muista saman ikäisistä.
”Kaikilla asukkailla ei ole edunvalvojaa, joten myös rahankäytön ohjaus on iso osa työtä. Lisäksi täyttelemme paljon yhdessä Kelan tukilappuja ja muita virallisia papereita”, Milla Vistiaho mainitsee.
Asukkaiden itsemääräämisoikeuteen kuuluu Sylvesterissä vapaus etsiä itseä ja mokailla.
”Ihminen saa tehdä virheitä ‒ kukapa meistä ei erehtyisi jossakin asiassa päivittäin. Vapauden mukana tulee kuitenkin myös vastuu”, Milla Vistiaho korostaa.
Kun karkkipäivä- tai yövierailusäännöt on heitetty romukoppaan, sattuu joskus ylilyöntejäkin. Mutta ohjaajien tukemana niistä voi ottaa opiksi, eikä pelkillä herkuilla eläminen tai koko yön valvominen luultavasti enää tunnukaan kovin hyvältä idealta.
”Meidän tehtävämme on kulkea rinnalla ja ihmetellä yhdessä nuorten asukkaidemme kanssa elämän eri vaihtoehtoja”, Vistiaho kuvailee.
Kaupungin houkutukset aiheuttavat tietysti myös vakavampia tilanteita ja pohdintoja. Taannoin muutama asukas kiinnostui uusnatsiporukoissa pyörimisestä.
”Me henkilökuntaan kuuluvat emme voi sanella kenenkään kaverivalintoja. Tilanne onneksi laukesi, kun lähipoliisi saatiin mukaan yhteistyöhön. Poliisit kävivät juttelemassa asukkaiden kanssa natsi-ideologian taustoista, eikä meininki enää näyttänytkään niin hienolta.”
Henkilökunnan mottona toimii yksi yksinkertainen kysymys: Haluaisinko itse asua täällä? Kun työntekijä tiedustelee tätä itseltään päivittäin, oikea asenne löytyy helpommin.
Milla Vistiahon mukaan työote on osoittautunut erittäin motivoivaksi ja palkitsevaksi myös henkilökunnalle.
”Ymmärrän, että totutuista työnteon tavoista luopuminen voi tuntua jopa pelottavalta, mutta on mahtavaa seurata, miten asukkaiden omat siivet alkavat kantaa. He näkevät vaihtoehtoja entiselle, oppivat ja oivaltavat.”
* Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 1 / 2017.