Mikkolan valokuvaajien parhaat palat paikan päällä koettuna

Tukiliitto tukee kehitysvammaisten ihmisten osallisuutta apurahoilla. Yksi apurahan saajista, Mikkolan valokuvaajat, toi valokuvansa julkiseen näyttelyyn.

Mikkolan valokuvaajat
Ylöjärven Leija-kirjastossa 9. – 21.10.2017

Avantgardistista rock-musiikkia soittavan Wöyh!-yhtyeen Lokki-kappaleen reippaita säkeitä tahdittaa rumpujen pauke, joka jää kaikumaan Ylöjärven kirjaston aulassa. Mikkolan kuoro juhlistaa näin oikein sopivalla tavalla Mikkolan valokuvaajien näyttelyn avajaisia.

Tukiliitolta saatu apuraha tukena

Mikkolan valokuvausryhmä on yksi niistä reilusta viidestä kymmenestä ryhmästä, joka sai vuonna 2017 Kehitysvammaisten Tukiliitolta apurahaa toimintaansa. Yksilöapurahan saajia oli noin 160. Tukiliiton apurahan tavoitteena on edistää kehitysvammaisten henkilöiden osallisuutta ja osallistumista vapaa-ajan toimintaan. Yhteensä apurahoja jaettiin melkein 40 000 euroa vuonna 2017.

Apuraha edistää osallisuuden ja inkluusion toteutumista kannustamalla toimintaan myös muissa, kuin erityisryhmille suunnatuissa ryhmissä ja tasoittaa taloudellista epätasa-arvoa. Apurahaa voivat hakea kehitysvammaiset henkilöt tai ryhmät, joissa on kehitysvammaisia henkilöitä. Kun haku aukeaa, apuraha-hakemukset löytyvät netistä sivulta
www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/tukiliiton-apurahat.

Kuvaamisesta hyvä mieli

Mikkolan valokuvausryhmän näyttelyn avajaisiin on saapunut paljon kutsuvieraita ja esitys houkuttelee myös kirjastoon tulleita kaupunkilaisia tutustumaan valokuvanäyttelyyn. Näyttelytilan ovelle viritetty nauha katkaistaan salamavalojen välkkeessä.

Kiertelen muiden mukana katselemassa kuvia ja saan oppaakseni kuvausryhmään kuuluneen Jaana Myllymäen. Hän kertoo, että valokuvauksessa
”…mukavinta on kävellä luonnossa ja pysähtyä kuvaamaan maisemia. ”

Onnistuneen kuvan ottamisesta Myllymäki saa hyvän mielen.

Metsä ja luonto on innoittanut kuvaajia. Näitä aiheita kuvaavat esimerkiksi Mustikat kädellä, Kevättä oksissa ja Pienet sammakot.

Ryhmäläiset ovat kuvanneet myös Mikkolan arkea, kuten linnunpesien valmistusta. Kaupunkiympäristöstä kuvaan on päässyt ainakin Leija-kirjasto ja Soppeenmäen liikenneympyrä.

 Luontoaiheisia valokuvia näyttelyssä.

Osa kuvista on kehystetty kauniisti puusta valmistetuilla kehyksillä, jotka on tehty Mikkolan työtuvalla. Puinen kehys tekee luontokuvista eläviä.

Yksitoista kuvaajaa

”Parasta valokuvauksessa on nähdä ne valmiit kuvat”, kuvausryhmäläinen Vesa Seppälä kertoo. Iloa hänelle tuottaa sekin, että hänellä on taito ja mahdollisuus ottaa kuvia.

Kuvausryhmiin kuuluu yhteensä yksitoista jäsentä. Kun yhteisiä kuvia oli ryhmäläisille kertynyt 406 kappaletta, päättivät ryhmäläiset kokouksessaan, että kuvat on saatava muidenkin nähtäville. Näin syntyi idea valokuvanäyttelystä, johon kuvat valittiin yhdessä.

Haastatellut valokuvaajat kertovat, että aikovat jatkaa mieluisaa harrastusta, joten uusia näyttelyitäkin saattaa olla tiedossa.