Koronapäiväkirja

Tiia Takala kirjoitti koronapäiväkirjaa keväällä 2020. ”Normaalisti minulla olisi jo kiire lähteä avotöihin, mutta nyt istun sohvalla pyjama päällä,” hän kirjoittaa maaliskuussa 2020.

Tiia Takala aloitti koronapäiväkirjan kirjoittamisen keväällä 2020, kun hänen avotyönsä asumisyksikössä loppuivat väliaikaisesti, työkeskus suljettiin ja harrastuksetkin jäivät tauolle. Tiia jäi yhdessä monen muun tavoin kotiin odottamaan tilanteen helpottumista. Päiväkirjassaan Tiia kertoo kokemuksiaan tuolta ajalta päiväkirjamerkintöjen ja ottamiensa valokuvien kautta.

”Kirjoittaminen on terapeuttista. Se auttaa selviytymään, kun siinä saa purkaa ajatuksia,” Tiia Takala kertoo.

Video: Tiian #taiteestatyötä-viikko, pituus 2,12 min. Tuotanto MEKA TV.

17.3.2020 tiistai

Tämä on minun koronapäiväkirjani. Jouduin luopumaan työkeskuksen työstä ja avotyöstä ainakin kuukaudeksi, kun huomisesta alkaen työkeskus on kiinni.

Avotyöpaikallani halutaan välttää tartuntariskiä. Olen avotyössä asumisyksikössä, jossa asuu huonokuntoisia ihmisiä. Ymmärrän, miten vakavasta taudista on kyse. Koronan takia maassamme on tehty poikkeuksellisia rajoituksia, jotta taudin leviäminen saadaan hillittyä. Mitä vähemmän tauti leviää, sitä nopeammin arki palautuu normaaliksi.

En pelkää tautia, mutta myöskään halua sitä. En myöskään haluaisi levittää sitä. Jos sairastuisin, vaikeinta olisi oireeton aika. Jos on saanut tartunnan, voi tartuttaa toisia ihmisiä vahingossa.

Yritän juuri miettiä, miten saan ajan kulumaan, kun en pääse töihin. Onneksi kirjoittaminen auttaa. Yritän pitää vuorokausirytmini hyvänä, nousta ylös aamulla ja mennä illalla ajoissa nukkumaan. Toivon, että ulkoilen paljon. Kauppakeskuksia ja kahviloita koitan välttää, mutta ruokakaupassa on välillä pakko käydä.

Vaikka rajoitukset haittaavat nyt arkea, yritän pitää mielialani korkealla. Tiedän, että yksinäisyys on minulle asia, joka tulee lannistamaan tunnelmaa. Tykkään olla yksin, mutta liika on liikaa. Onneksi voin soitella ja laittaa viestejä ihmisille. Saan vähän helpotusta yksinäisyyteeni. Voin myös yrittää nähdä jonkun kahdestaan.

Minulle sopivat parhaiten vuorovaikutustilanteet, joissa saan olla tekemisissä jonkun kanssa kahden. Pidän myös porukalla toimimisesta, mutta metelin keskellä ajatusten koossa pitäminen on tosi vaikeaa ja väsyttävää.

tyhjä kävelykatu, jota reunustavat kerrostalot.
Kotikatu on hiljainen.

18.3.2020 keskiviikko

Hyvää huomenta. Kello on tällä hetkellä kahdeksan. Heräsin tänään aikaisin, noin puoli kuusi.

Aamupalaksi nautin jugurttia, johon sekoitin pikakaurahiutaleita ja join kupin kahvia. Söin myös yhden nakin sinapin kanssa, koska teki mieli. Otin kuvan nakista. Kuvalla haluan näyttää, kuinka kummallisia mielitekoja aivot voivat teettää. Tai ei mieliteossani ole mitään muuta kummallista, kuin kellonaika. Se tuli mieleeni seitsemän aikaan aamulla.

Normaalisti minulla olisi jo kiire lähteä avotöihin, mutta nyt istun sohvalla pyjama päällä ja kirjoitan tätä koronapäiväkirjaa.

Jatkan kirjoittamista vielä myöhemmin tänään.

Lautasella nakki ja vähän sinappia.
Söin aamupalalla yhden nakin sinapin kanssa.

Illalla

Kello on nyt puoli kahdeksan illalla. Katson Salattuja elämiä telkkarista.

Kävin tänään läpi vanhoja papereita. Revin paperit silpuksi ja vein kierrätysastiaan. Heitin ne kuitenkin vahingossa muovinkeräysastiaan. Hups, tekevälle sattuu!

Tänään oli välillä vähän yksinäinen olo. Tekemiseen keskittyminen auttoi.

19.3.2020 torstai

Nyt on jo ilta, kello on yhdeksän. Tänään olen ollut kotona. Tein pienen kävelylenkin. Samalla otin kuvia ulkona puhelimella, jotka lähetin Arille blogia varten. Ari on työkaverini Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa (SEKK). Arin kanssa oli mukava viestitellä.

Kivaa oli myös, kun kaverini soitti minulle. Ja eilen viestittelin parhaan ystäväni kanssa. Saan sentään jotain kontakteja ihmisiin. Huomenna asumisenohjaaja tulee minun luokseni kotikäynnille. Saan nähdä jonkun kanssa oikein kasvotusten, jes!

Tämä koronavirusuutisointi alkaa jo kyllästyttää.

Kaikki harrastukseni ovat tauolla. Tänään olisi normaalisti judoharjoitukset, mutta nyt Urheilutalo on kiinni ja harjoitukset on peruttu toukokuun loppuun. Myös Osallisuus teatterin toiminta on peruttu tältä keväältä.

20.3.2020 perjantai

Aurinko paistoi makuuhuoneeseeni sälekaihtimen välistä. Olisin halunnut jatkaa uniani vielä.

Tänään olen pessyt pyykkiä ja vessan lattian. Tämä päivä ei poikkea paljon tavallisesta perjantaista, sillä perjantai on aina vapaapäiväni.

Pyykkejä narulla.
Pyykit kuivumassa.

22.3.2020 sunnuntai

Tänään vein roskat. Tein pienen kävelylenkin. Kävin kaupassa.

Onneksi saan tavata huomenna ihmisiä, kun menen käymään Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa. Sen jälkeen asumisenohjaaja tulee käymään luonani.

Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä enemmän kaipaan tuttuja rutiinejani, eli toistuvaa viikkojärjestystäni.

23.3.2020 maanantai

Tänään kävin Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa. Siellä kuvattiin Maailman teatteripäivän julistus. Minulla oli osuus siinä. Sain nähdä samalla Aria ja muita SEKKin työntekijöitä. Siellä kävi minun lisäkseni muitakin näyttelijöitä. Kaikki kävivät eri aikaan, kun on nämä rajoitukset. Käsien puhtaudesta pidettiin huolta pesemällä ne ja käyttämällä käsidesiä. Sain seurata sivusta muutaman näyttelijän kuvaukset. Se oli mielenkiintoista katsottavaa.

Menin SEKKiin yhdeksän aikaan ja lähdin pois yhdeltä. Tulin sieltä suoraan kotiin. Kotona tiskasin astioita ja laitoin pyykinpesukoneen päälle. Sitten odotin asumisohjaajaa.

Vaihdoimme petivaatteet ohjaajan kanssa ja laitoimme pyykit kuivumaan. Perjantaina tulee toinen ohjaaja, jonka kanssa laitan ruokaa.

Maailman teatteripäivän julistus 2020, Meka Tv, Youtube

24.3.2020 tiistai

Hei taas. Nyt on jo ilta. Tänään pesin uunin ja siivosin yhden laatikon.

Tänään on tuntunut jotenkin yksinäiseltä. En viitsinyt vaivata ketään. Huomenna yritän laittaa jollekin viestiä. Nyt täytyisi osata tehdä asiaa, vaikka tikusta.

25.3.2020 keskiviikko

Paras juttu tässä päivässä oli, kun kaverini soitti minulle.

Onneksi olen pysynyt terveenä. Samaa toivon tietysti kaikille muillekin. Muistakaa nyt pestä käsiä. Toivotaan, että nämä rajoitukset voidaan pian poistaa ja tämä pandemia loppuu. No, mikään ei jatku ikuisesti. Kunhan tästä selvitään terveenä ja hengissä, niin voidaan palata takaisin arkeen.

26.3.2020 torstai

On maaliskuun loppu ja kellot siirretään viikonloppuna kesäaikaan.

Ajattelin lähteä ulos, kun saan vaatteet päälle ja pääsen tästä sohvalta ylös.

Tänään on jotenkin semmoinen jumitunne päällä, etten saa oikein mitään aikaiseksi. Sain kyllä imuroitua sohvan alta pölyt. Ja kävin siellä ulkona ja kaupassa.

Ohjetaulu kaupassa: Asioidessasi meillä, noudatathan näitä ohjeita: huolehdi käsihygieniasta, yski tai aivasta hihaan tai nenäliinaan, pidä riittävä etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan, suosi mahdollisuuksien mukaan kortti- ja lähimaksamista.
Ohjeet kaupassa toimimiseen.

27.3.2020 perjantai

Tänään näin asumisohjaajaa. Me laitoimme ruokaa. Sain muovailuvahaa ja helmimassoja.

Pesin myös koneellisen pyykkiä. Illalla tein lenkin ja imuroin.

Youtubessa julkaistiin aamulla se teatteripäivän julistus, jota olin mukana tekemässä. Se oli hieno.

2.4.2020 lauantai

Lenkillä käydessäni näin yhdessä ikkunassa piirustuksen. Se oli hieno. Onneksi minulla oli kamera mukana. Otin siitä kuvan.

Piirros ikkunassa: tsemppiä, kaikki järjestyy

3.4.2020 sunnuntai

Sain eilen puhelun, joka sekoitti pasmat. Periaatteessa se oli hyvä puhelu, mutta muutokseen sopeutuminen on aina iso juttu.

Työvalmentaja soitti minulle ja kysyi, haluanko avotöihin. Se ei ole sama paikka, missä olin ennen tätä koronapandemiaa. Enempää en halua nyt kertoa.

5.4.2020 tiistai

Mietin eilen tuota avotyöjuttua. Tulin sellaiseen johtopäätökseen, että kyllä minut sinne halutaan. Miksi työvalmentaja olisi muuten siitä puhunut minulle?
Työnkuva uudessa paikassa olisi varmaan sellainen, jossa ei ole suurta vaaraa sairastumiselle. Tietenkin noudattaisin hyvää käsihygieniaa siellä.

Nyt lähden ulos.

7.4.2020 torstai

No nyt kuitenkin kävi niin, että se avotyöjuttu ei onnistunut. Siellä olisi pitänyt olla todella huolellinen hygienia- ja suojausasioissa. Parempi näin, ettei se käy liian raskaaksi minulle. Ei ollut myöskään tietoa, että kuinka kauan olisin voinut olla siellä, jos se joudutaan koronan takia sulkemaan. Sitten olisin vain kotona. No kotona minä olen tässäkin tilanteessa, mutta epävarmuus ei olisi tehnyt minulle hyvää.

Nyt vähän kevyempään asiaan. Kerron, mitä olen tänään puuhaillut. Olen pessyt parvekkeen kalusteita ja mopannut parvekkeen lattiaa. Minusta on kivaa istua parvekkeella ja juoda kahvia. Näin keväällä siellä on jo aika lämmintä.

Eilen minulla oli kiva päivä, kun olin SEKKissä ja näin Aria. Me juonimme yhdessä Osallisuus teatterin syksyn kuvioita. Osallisuus teatteria ei yksi perhanan koronavirus kaada!

Auringonlasku ja tyhjä katu.
Iltakävelyllä

12.4.2020 sunnuntai

Eilen olin kotona. Pesin pyykkiä. Illalla kävin kaupassa.

Nyt on muuten pääsiäinen. Olen syönyt paljon mämmiä ja suklaamunia.

17.4.2020 perjantai

On melkein keskiyö.

Asumisohjaaja kävi tänään minun luonani. Laitoimme ruoaksi tonnikalapastaa.

Nyt on tullut semmoinen määräys, että asumisen ohjaajat käyttävät kotikäynneillä suojamaskeja. Se on kyllä hieman huvittavan näköistä, mutta sillä halutaan suojella meitä. Toivon, että ohjaajat saavat jatkaa kotikäyntejä edes noin. Nyt menen unten maille.

Seinän vierustalla kasvaa sinisiä kukkia.
Kevään ensimmäisiä kukkia

25.4.2020 lauantai

Moi koronapäiväkirja.

Harjoittelin tänään Arin kanssa Skype-videopuheluita. Se oli mukavaa. Sain yhteyden onnistumaan tietokoneellani, vaikka kuvanlaatu olikin huono.

26.4.2020 sunnuntai

Tänään oli kiva päivä, sillä näin parasta kaveriani lenkin merkeissä. Me tehtiin pitkä lenkki. Käytiin myös Tokmannilla ihan pikaisesti. Siellä ei ollut paljon asiakkaita. Ostin roskapusseja, suihkusaippuaa, talouspaperia ja karkkipussin.

Kävelytie kulkee läpi puiston.
Kävelyllä puistossa.

17.5.2020 sunnuntai

Odotan jo innolla kesäkuuta, sillä silloin tämän karanteenin pitäisi loppua ja pääsen takaisin ainakin työkeskukseen. Haluan nyt avata hieman tuntemuksiani karanteeniajalta.

Olen saanut videopuheluista ja puheluista helpotusta yksinäisyyteeni. Välillä on ollut tylsää ja yksinäistä. Onneksi olen nähnyt parasta kaveriani muutaman kerran. Viimeksi eilen näin hänet. Hän on soittanut minulle useita kertoja. Myös asumisen ohjaajat ovat soittaneet minulle usein.

Olen tutustunut verkon kautta uusiin ihmisiin. Se on ollut mukavaa.

Tietysti on monia ihmisiä, joihin en ole ollut koko karanteeniaikana yhteyksissä ollenkaan. Kaipaan sosiaalisia kontakteja, ihmisten kanssa juttelua ja näkemistä. Kaipaan arjen rutiineja. Syytä lähteä aamulla ulos ovesta ja rytmiä päiviini.

SEKK on tuonut kivaa vaihtelua arkeeni.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa.

Videopuhelu käynnissä.

26.5.2020 tiistai

Hei koronapäiväkirja. Tämä on viimeinen kerta, kun kirjoitan tätä.

Sain viime viikolla tietää, että työkeskus aukeaa ensimmäinen kesäkuuta. Menen itse sinne tiistaina toinen kesäkuuta eli jo ensi viikolla!

En olisi uskonut, että tämän kirjoittaminen jatkuu näin kauan. Nyt sain kaikki mietteeni tähän. Loppu!