Kokonaisvaltainen hyvinvoinnin lähde

Kolpeneen tuki- ja osaamiskeskuksen liikunnanohjaaja Riku Ollikainen on nähnyt pyörätuolipyörän tai juoksurattaiden kyytiin pääsevien ilon ja riemun. Hän toteaakin, että vapaa-ajan toimintavälineiden käytön merkitys voi olla paljon suurempi kuin osataan ajatella.

Kolpeneelle hankittiin pari vuotta sitten Malikkeen tapahtumassa tehtyjen kokeilujen innoittamana oma pyörätuolipolkupyörä. Se on Ollikaisen lisäksi kaikkien Kolpeneen yksiköiden työntekijöiden käytössä. Matkustaja pääsee kyytiin suoraan omalla pyörätuolilla, minkä vuoksi pyörä sopii todella monen käyttöön.

”Sen matkassa pääsee kodin pihapiriin ulkopuolelle ja kokemaan vauhtia ja epätasaisten teiden pomppuja. Myös ilmanvastuksen aistituntemukset iholla ovat monelle miellyttäviä. Joillekin matkat tuovat niin paljon iloa, että se naurattaa”, Ollikainen kertoo.

Mielen hyvinvoinnin lisäksi vapaa-ajan harrastuksilla on monelle fyysisiä kuntouttavia vaikutuksia. Erityisesti fyysiset kuntouttavat vaikutukset näkyvät niillä, joilla toimintavälineisiin siirtyminen aiheuttaa asentojen vaihtelua. Välineiden käyttö vaatii erilaista kehonhallintaa, se vaikuttaa lihasjäntevyyteen ja voi venyttää sekä lisätä lihastyötä.

Niilläkin, jotka ovat itse paikoillaan, epätasaisen menon aiheuttama liike ja hytkyminen edistävät elintoimintoja ja vahvistavat kehon toimintaa. Liike auttaa esimerkiksi vatsan toimintaan.

”Yksilöllistä vaihtelua on tietenkin paljon. Joillakin retket vaikuttavat paljon kehoon, mutta mieleen se vaikuttaa kaikilla. Vaikeasti vammaiset ihmiset eivät yleensä pääse helposti luonnon keskelle, ja kuitenkin tiedetään, että luonnossa oleskelulla on terveysvaikutuksia. Metsäretki voi parhaimmillaan lievittää ahdistusta ja vähentää stressiä.”

Ollikainen painottaa myös sitä, ettei ensimmäisestä toimintavälineen kokeilukerrasta lannistuttaisi, vaikka kaikki ei sujuisikaan suunnitelmien mukaan. Usein voi olla vaikea tulkita, mikä teki kyydissä olleen olon hankalaksi.

”Joskus kyse voi olla vain huonosta päivästä tai rytyssä olleesta vaatteesta. Aina kannattaa antaa mahdollisuus toiseen kokeiluun.”

Myös henkilökunnan ohjaus välineiden käytössä on olennaista. Mitä tutumpi väline on, sen helpommin työntekijä tarttuu siihen. Parhaimmillaan välineiden avulla liikkeelle lähteminen on myös työntekijöiden etu. Hoitohenkilökunnan kohdalla esimerkiksi pyöräileminen tuo vaihtelua rutiinien täyteiseen arkeen.

”Sen lisäksi, että on ilo huomata asiakkaassa voinnin kohenemista, liikkeelle lähteminen vaikuttaa suoraan myös meidän työntekijöiden jaksamiseen. Toimintavälineet ovat sellainen kokonaisvaltainen hyvinvoinnin lähde.”