Kokemustoimijat aikovat estää kiusaamista

Tukiliiton uudet kokemustoimijat haluavat päästä puhumaan esimerkiksi kouluihin.

Kokemustoimija on henkilö,
joka jakaa tietoa omien kokemustensa pohjalta.
Kokemustoimija voi kertoa
muille ihmisille esimerkiksi,
millä tavalla sairaus tai vamma
on vaikuttanut hänen elämäänsä.

Jokainen ihminen on
oman elämänsä asiantuntija.
Varsinaiseksi kokemustoimijaksi
ryhtyminen vaatii silti aina koulutuksen.

Kokemustoimija voi käydä puhumassa
esimerkiksi päättäjille
tai eri alojen ammattilaisille ja opiskelijoille.
Kokemustoimija saa palkkaa työstään.

Kiusaamiseen pitää puuttua

Tukiliitto järjesti keväällä
kokemustoimijakoulutuksen Kuopiossa ja Joensuussa.
Osallistujat valmistuivat kokemustoimijoiksi.
Kokemustoimijoiden koulutukseen
kuului viisi tapaamiskertaa.
Tapaamisten välissä tehtiin tehtäviä kotona.

Aiheina olivat esimerkiksi vaikuttaminen
ja kokemustoimijan tehtävät.
Yhtenä koulutuspäivänä
harjoiteltiin esiintymistä.

Ilona Mömmö tuli
mukaan koulutukseen,
koska hän haluaa vaikuttaa.
Hänen mielestään koulutuksessa
oli hauskaa.

”Meillä on kiva porukka.
Olen saanut uusia kavereita”,
Ilona sanoo.

Kokemustoimijana hän
haluaa päästä puhumaan
erityisesti kouluihin.
Yleisönä olisivat oppilaat ja opettajat.

”Kertoisin lapsille,
kuinka paha mieli tulee
nimittelystä ja haukkumisesta.
Opettajille sanoisin, että
aikuisten pitää puuttua
kiusaamiseen heti”, Ilona pohtii.

””
Ilona Mömmö ja Pauliina Klemetti ovat kokemustoimijoita.
He jakavat muille ihmisille tietoa omien kokemustensa pohjalta.

Päiväkoteihin puhumaan

Pauliina Klemetti kuuli
kokemustoimijakoulutuksesta
toimintakeskuksen ohjaajalta
ja haki mukaan.
Koulutus oli hänen mielestään
mielenkiintoinen.

Pauliina Klemetti kertoo:
”Olen oppinut, mikä on kokemustoimija.
Olemme lisäksi saaneet vinkkejä esiintymiseen.
Minua ei kyllä yleensä
jännitä puhua vieraille ihmisille.”

Hän haluaa mennä esiintymään
kokemustoimijana ainakin
päiväkoteihin ja toimintakeskuksiin.
Myös Pauliinan aihe olisi kiusaaminen.

”Kertoisin, että
kiusaaminen on kiellettyä
vapaa-ajalla ja töissä”, Pauliina toteaa.

Tasavertaisuuden puolesta

Emmi Huttunen oli valmistautunut
koulutukseen etukäteen.
Emmi Huttunen oli katsonut
netin Youtubesta videoita, jotka
kertovat kokemustoimijan tehtävistä.

Koulutukseen tuleminen
ja muiden osallistujien tapaaminen
jännitti Emmiä hieman.
Tapaamisissa oli onneksi rentoa.
Emmi oppi paljon uutta.

”Meidän kokemustoimijoiden
pitää olla puolueettomia myös silloin,
kun me ajamme itsellemme
tärkeitä asioita.
Kokemustoimijana edustan Tukiliittoa.
En voi puhua esimerkiksi uskonnosta”,
Emmi kertoo.

Hän haluaa vaikuttaa kokemustoimijana
tasavertaisuuden ja
itsemääräämisoikeuden puolesta.

”Kaikilla nuorilla pitää olla
harrastusmahdollisuuksia.
Jokaisen täytyy saada päättää itse,
haluaako vaikka meikata,
seurustella tai mennä kihloihin”,
Emmi sanoo.

Taide kuuluu kaikille

Olli Kanninen oli tullut
kokemustoimijakoulutukseen,
koska häntä kiinnostaa mahdollisuus
kokeilla uusia asioita.

”Olen aika innokas lähtemään
mukaan kaikenlaiseen.
Taisin kuulla tästä äitiltä”,
Olli sanoo.

Muiden osallistujien tavoin
Olli haluaa kokemustoimijana
ennen kaikkea estää kiusaamista.

”Lisäksi haluan vaikuttaa siihen,
että kaikki saavat tehdä taidetta.
Asia on minulle tärkeä,
sillä minä teen sarjakuvia.
Niitä on ollut esillä
Varkauden kirjastossa”,
Olli Kanninen kertoo.

Hänen mielestään tukea tarvitsevia ihmisten
mielipiteitä ei kuunnella yhteiskunnassa riittävästi.

” Jokainen ihminen on
oma persoonansa.
Kukaan toinen ei voi tietää,
miltä juuri minusta tuntuu.
Sen vuoksi pitää kertoa
omista ajatuksista ääneen”,
Olli pohtii.

Myös Ilona Mömmön mielestä
kokemustoimijoita tarvitaan
ehdottomasti lisää.

”Muut eivät voi puhua
meidän puolestamme.
He eivät tiedä, millaista
meidän elämämme oikeasti on”,
Ilona sanoo.

Haluatko kokemustoimijaksi?

Kuopion kokemustoimijakoulutuksen osallistujat antavat vinkkejä,
jos haluat kokemustoimijaksi.

  • Sinun pitää olla oikeasti kiinnostunut
    kokemustoimijaksi ryhtymisestä.
  • Seuraa, missä järjestetään kokemustoimijakoulutuksia.
    Ilmoittaudu mukaan. Lähde koulutukseen avoimin mielin.
  • Voit miettiä valmiiksi,
    millaisiin asioihin haluat vaikuttaa.
  • Esiintyminen jännittää kaikkia.
    Sopiva jännittäminen ei haittaa kokemustoimijaksi ryhtymistä.

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi