Vanhuus on arvokas ja tärkeä elämänvaihe

Kirjoittajat

Tomi Sillanpää, vastaava asiantuntija
Nina Rautiainen, suunnittelija
Mie tahon täyttä elämää -hanke (2023),
Kehitysvammaisten palvelusäätiö

Anne Saarinen, vammaispalveluiden asiantuntija
Kehitysvammaisten Tukiliiton oikeuksienvalvonta

Ikääntymisestä tulee herkästi ensin mieleen vanhuus, heikkous, sairaudet, vanhainkoti, luopuminen – enemmän surullisia kuin iloisia asioita. Se on kuitenkin elämänvaihe, jossa on paljon hyvää ja josta voi nauttia.

Kehitysvammaisten ihmisten keskimääräinen elinikä on selvästi noussut viime vuosikymmeninä. Mie tahon täyttä elämää! -hanke herättelee työpajoissaan  35–70-vuotiaita, Pohjois-Karjalassa asuvia, kehitysvammaisia ihmisiä ja heitä lähellä olevia ikääntymisen ja työssä jaksamisen teemoihin.

Työpajoihimme osallistuneiden oli välillä vaikea miettiä, mitä tapahtuu, kun päiväaikainen toiminta toimintakeskuksella loppuu. Vapaa-ajan harrastuksista kysyttäessä vastattiin useimmiten kävely ja pyöräily. Hyvä vanhuus viritteli jo enemmän keskustelua. Pitäisikö keskustelun lähtökohtaisesti lähteäkin liikkeelle jo hyvissä ajoin ennen ikääntymistä, hyvän elämän edellytyksistä?

Vanhuudelta toivottiin, että saisi asua mahdollisimman kauan omassa kodissaan ja saada sinne tarvitsemansa avun. Toivottiin, että ystävät ja sukulaiset käyvät kylässä ja itsekin pääsisi, vaikka päiväkahville kaverin luo. Arkeen toivottiin monenlaista tekemistä, kun ei enää voi mennä toimintakeskukselle.

Osa halusi käydä töissä vielä, kun virallinen eläkeikä täyttyy ja osa halusi jäädä juhlien saattelemana eläkkeelle toimintakeskukselta. Osa taas oli sitä mieltä, että he ovat koko ajan eläkkeellä, ettei toimintakeskukselta voi jäädä eläkkeelle.

Ikääntyessä elämän eri vaiheeseen valmistautuminen on tukea tarvitseva siirtymä. #Ikääntyminen #Vammaispalvelut #Kehitysvamma #Vanhuus

Ikääntymisen huomioiminen ja keskustelu aloitetaan usein vasta, kun toimintakyky alkaa heiketä ja palveluntarve muuttuu. Ennakointi olisi kuitenkin tärkeää myös ikääntymisen kohdalla. Meillä jokaisella on omat mielenkiinnonkohteemme, historiamme ja eletyt kokemuksemme. Vanhetessa mielenkiinnonkohteet eivät välttämättä muutu mihinkään. Toimintakyky kuitenkin usein muuttuu ja muutoksia saattaa tulla myös ilmaisukykyymme. Olisikin tärkeää, että nämä tärkeät asiat olisi kirjattu ylös sellaiseen muotoon, että kanssamme työskentelevät pystyisivät niitä mahdollisimman hyvin hyödyntämään.

Vanhuuseläkeläisen elämäntapaan siirtymisen pitäisi olla asia, johon valmistaudutaan ja joka valitaan itselle sopivassa kohdassa. Tällä hetkellä kuitenkin vanhuuden elämänvaiheeseen siirtymistä esimerkiksi työ- ja päivätoiminnasta eläkepäivien viettoon jäätäessä voidaan kuvata toteamuksella ”hän kuuli jäävänsä pian eläkkeelle” (Tutkimusartikkeli: Transition to Retirement for Older People with Intellectual Disabilities—Staff Descriptions of the Process and Roles, Granö ym. 2023).

Vammaton eläkeläinen on voinut työuransa aikana luoda vapaa-ajan verkostoja ja saada ehkä varallisuuttakin, ja hän voi hyödyntää niitä eläkeläisenä. Tässäkin tilanteessa kehitysvammaiset ihmiset ovat kovin eri lähtökohdissa. Näiden tarpeiden tunnistamisessa on järjestöissäkin vielä työtä jäljellä.

Kehitysvammaisten ihmisten kokemukset ikääntymisen elämänvaiheeseen siirtymisestä kuulostavat oikeuksienvalvonnalle herkistyneille korville varsin vaihtelevilta, joskus karuiltakin. Oikeus eri elämänvaiheisiin ja arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu myös kehitysvamman vuoksi tukea tarvitsevalle ihmiselle, mutta vanhuuseläkeiän saavuttaminen voikin tarkoittaa hänelle lähinnä vain heikennystä tarpeellisiin palveluihin.

Ikään liittyvät toimintakykymuutokset asettavat tarvittavien palveluiden määrälle ja laadulle uusia vaatimuksia. Palveluissa tulee olla kykyä tunnistaa, millaisiin asioihin tukea tarvitaan ja millä tavalla palvelut voivat vastata ikääntyvän vammaisen ihmisen tuen tarpeisiin ihmisen edun mukaisella ja sopivalla tavalla. Ikääntyminen ei myöskään poista oikeutta vammaispalveluihin, jos tuen tarpeet niitä edellyttävät. Uudessa vammaispalvelulaissa ainoastaan subjektiivinen oikeus päivätoimintaan on rajattu alle vanhuuseläkeikäisille.

Vammaispalvelumme ovat rakentuneet vahvasti diagnoosien pohjalta ja käytäntöjen muuttuminen on hidasta. Kehitysvammaisille ihmisille on omat palvelunsa, joita he käyttävät useimmiten ryhmänä ja joiden kautta myös muodostuu monenlaisia yhteisöjä. Oman yksilöllisen arjen rakentaminen ilman ryhmämuotoisten palvelujen hyödyntämistä on harvinaista. Kun palveluja käyttävä ihminen ikääntyy, hänen tarpeensa hyödyntää syntyneitä tukirakenteita ei suinkaan pääty, ja uudenlaisen ikäihmisen arjen rakentamiseen tarvitaan tukea. On syytä muistaa, että kehitysvammaisen ihmisen tuen tarve osallisuuden toteutumisessa ja mielekkään arjen ylläpitämisessä ei pääty vanhuuseläkeikään, vaikka palvelut hiukan muuttaisivatkin muotoaan.

Mitä jos vanhuus nimittäin onkin ihmisen parasta aikaa? Ihan riippumatta ihmisestä. Kokemusta ja elämänviisautta on jo paljon. Samoin kykyä nimetä itselle tärkeitä asioita elämässä. Vanhuudessa voi vaalia rakkaita muistoja ja nauttia itselle tärkeistä asioista. Mikäli lähiympäristö sen sallii.