Tärkeä kontaktin luoja – vapaaehtoistehtävästä ihmissuhteeksi

Tukiliiton Yhdenvertainen kaveritoiminta on rikkonut näitä kuplia lempeästi, mutta määrätietoisesti vuodesta 2007 alkaen – kohtaaminen kerrallaan. Seuraavaksi pureudumme vapaaehtoistemme vuoden 2023 ja 2024 kokemusten kautta kohtaamisten vaikutuksiin.

Vapaaehtoisuus siivittää kohtaamisen alkuun

Vuosien ajan vapaaehtoisten kokemuksissa toistuu sama muutos. Alkuun vapaaehtoistoimintaan lähdettiin mukaan ehkä auttamisenhalusta tai kaipuusta uusille kokemuksille. Usein ajatukset muuttuivat kaveriparin tutustuessa ja moni koki antamisen sijaan myös saavansa paljon kaveruudesta ja omasta roolistaan.

”En miellä itsenäni enää vapaaehtoiseksi vaan ihan vaan ystäväksi, …”

“Pienilläkin teoilla voi vaikuttaa toisen arkeen, sillä toisen arki voi syntyä vallan pienistä asioista.”

Tutustumiselle on pyritty luomaan mahdollisimman saavutettavat raamit. Yhdenvertaisessa kaveritoiminnassa se on tarkoittanut tutustumisen määräaikaisuutta, kaikille samaa perehdytystä, selkeitä ohjeita ja vinkkejä tutustumiseen sekä tietenkin tukea vapaaehtoiskauden aikana. Yhteys kaveriparien välille on syntynyt jaetuista videopuheluista, kaupungilla notkumisesta, marja- ja uintireissuista, kahvitteluista sekä viestittely- ja juttuhetkistä. Moni kertoo, kuinka alun jännitys suli pois tapaamisten myötä ja tilalle tuli uusi rutiini ja uusi tuttu.

”Kaverina oleminen tuo mun viikkoon sisältöä. Odotan sovittua videopuhelua kuin kuuta nousevaa, lasken sovittuun aikaan minuutteja ja sitten soitan tai puhelin soi.”

“Ei se vamma niin iso haitta ole, oikeasti”

Toiseuden häivyttäminen on ollut kaveritoiminnassa omaa hiljaista vallankumousta. Kaverina ei mietitä kumpi on vammaton tai kumpi tarvitsee enemmän tukea. Meillä kaikilla on omat haasteemme – psyykkisiä, fyysisiä, sosiaalisia – ja silti me olemme ihmisinä samanlaisia. Joskus kohtaamiset paljastivat kuitenkin tiedostamattomia asenteita ja ennakkokäsityksiä eli vammaisuus ei ole este, mutta asenteet voivat olla.

”Meillä menee ajatukset niin yksiin, että en tule kaverini erityisyyttä mitenkään ajatelleeksi.”

Useampi vapaaehtoinen kertoo yllättyneensä siitä, kuinka tavallista kaikki oli. Toisen tuen tarve ei tarkoittanutkaan yksinäisyyttä tai rajoitteita, vaan pikemminkin toisenlaista elämänrytmiä. Joskus se tarkoitti käytännön haasteita, mutta ennen kaikkea samaa kaipuuta tulla kohdatuksi ja kuulluksi.

”Oon oivaltanut, että erilaisuudesta huolimatta elämä vaikuttaa onnelliselta ja rauhalliselta.”

Toisen tuen tarve ei tarkoittanutkaan yksinäisyyttä tai rajoitteita, vaan pikemminkin toisenlaista elämänrytmiä.

Tutustuminen opettaa paitsi toisesta, myös itsestä

Yksi vapaaehtoinen kertoo, kuinka kaverin vähävaraisuus toi uusia näkökulmia, toinen taas oppi selkeyttämään omaa viestintäänsä. Kolmas mainitsee, kuinka oppi olemaan auttamatta liikaa ja havahtui siihen, että kaveruus ei ole huolehtimista, vaan rinnalla kulkemista. Eräs vapaaehtoinen kuvaa, että kaverin rauhallinen tahti sai hänet itsensäkin hidastamaan ja rauhoittumaan.

Nämä kohtaamiset ravistelevat lempeästi. Eräs vapaaehtoinen pohtii kuinka: ”…vapaaehtoisuus on vaikuttanut muun muassa siten, että huomaan millä tavoin vammaisuudesta ja erilaisista ihmisistä puhutaan.” Oivallukset ovat rakennusaineita tasa-arvoisemmalle todellisuudelle, jossa kukaan ei ole vain toiminnan kohde tai tuettava, vaan toimija, rinnalla kulkija, ystävä.

On todennäköistä, että muutokset vapaaehtoistemme arjen ajattelussa ja puhetavoissa ulottuvat myös laajemmin yhteiskuntaan: “…Huomaan, että puutun hanakammin jos huomaan ikäviä sävyjä, mitä en aikaisemmin olisi välttämättä tehnyt.” Kaverustuminen on oivallinen vastavoima yksinäisyydelle ja osaltaan myös vammaisuuteen liittyvän stigman purkamiselle.

Miksi nämä kohtaamiset eivät ole jo normi?

Näemme kuinka vapaaehtoisten välille syntynyt yhteys kantaa usein pidemmälle kuin sovittu vapaaehtoistoiminnan kausi. Tästä antaa vihiä vapaaehtoisten omat arviot siitä, että toiminnassa lopettamisen jälkeen 83 % (2024) kaveripareista aikoi pitää jatkossakin yhteyttä. Kuluvanakin vuonna yli puolet pareista jatkaa omaehtoisesti yhteydenpitoa toiminnan päätyttyä.

“Tämä toiminta on ollut erittäin tärkeä kontaktin luoja meidän välille. On ollut tärkeää, että tällainen tutustuminen on ollut mahdollista, koska ollaan niin helposti omissa siiloutuneissa ympäristöissä.”

Uskaltaisimmeko viimein huomata miten erillään arkemme edelleen ovat? Juuri siksi kaveritoiminta on enemmän kuin vapaaehtoistehtävä – se on oikeastaan yhteiskunnallinen ja jopa radikaali teko.

Kohtaamiset eivät synny itsestään. Ne pitää mahdollistaa.

Oivallukset ovat rakennusaineita tasa-arvoisemmalle todellisuudelle, jossa kukaan ei ole vain toiminnan kohde tai tuettava, vaan toimija, rinnalla kulkija, ystävä.

Sitaatit ovat Yhdenvertaisen kaveritoiminnan vapaaehtoisten kokemuksia vuosilta 2023 ja 2024.
Kehitysvammaisten Tukiliiton Yhdenvertainen kaveritoiminta yhdistää kaksi vapaaehtoista kaveripariksi.