Kirje ja tapaaminen kansanedustajien kanssa

05.07.2018

Akaan Resiinan toimintakeskuksen
työntekijöitä ja henkilökuntaa
vieraili kesäkuussa eduskunnassa.

Meillä oli painavaa sanottavaa,
sillä olimme miettineet yhdessä
jo pitemmän aikaan asioita,
jotka liittyvät tämän päivän
yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Kokosimme kirjeen,
jonka annoimme
Pirkanmaalaisille kansanedustajille.

Meitä kuunneltiin
ja keskustelua syntyi esimerkiksi siitä,
mihin kehitysvammaisten asiat
ovat hukkuneet muutoksessa.
Kansanedustajat myönsivät
tietävänsä aiheesta aivan liian vähän.

Olimme yhtä mieltä siitä,
että meidän tulee tulla kuulluksi.
Toivomme, että tapaamisellamme on vaikutusta
Pirkanmaalaisten ihmisten elämään.

Terveisemme eduskunnalle

Meidän eläkkeemme ei tahdo riittää
normaaliin elämiseen.
Eläkkeellä pitäisi tulla toimeen!

Miten vaikuttaa SOTE- ja maakuntauudistus
meidän palveluihimme?
Julkisuudessa ei juurikaan ole mainittu
kehitysvammaisia asian yhteydessä.
Onko meidät unohdettu?

Säilyvätkö asumispalvelut
sekä työ- ja päivätoiminta
omilla pienilläkin paikkakunnillamme?
Emme halua kauemmaksi.

Asumispalveluiden kilpailuttamiselle
sanomme ehdottomasti ei.

Haluamme pysyvän henkilökunnan,
joka tuntee ja tietää meidät ja meidän asiat.
Emme halua kertoa yksityisasioistamme
jatkuvasti uusille ihmisille.

Myös henkilökunnan riittävyys huolestuttaa.

Olemme kaikki erilaisia.
Tarvitsemme erilaisia asumispalveluita ja -ratkaisuja.
Niitä tulisi olla tarjolla riittävästi.

Vanhenevat kehitysvammaiset
tarvitsevat omat asumisyksikkönsä,
joissa on asiantuntevaa henkilökuntaa.

Haluamme terveyspalveluiden säilyvän
omilla paikkakunnilla.

Pienillä paikkakunnilla
ei enää toimi joukkoliikenne.
On vaikea päästä kauemmaksi lääkäriin.
Urjalan Halkivahasta joutuu lähtemään
Valkeakoskelle viikonloppuna päivystykseen
ja matkaa kertyy noin 70 kilometriä
yhteen suuntaan.

Joukkoliikennettä ei ole.
Emmekä kaikki osaa kulkea
yleisillä kulkuneuvoilla.

Myös aluesairaalat ovat tärkeitä,
niitä ei saa lakkauttaa.

Turvattomuus on lisääntynyt.
Poliiseja tarvitaan lisää.
Poliisilaitoksia ei saa lakkauttaa.
Poliisilla on liian isot alueet valvottavanaan.
Poliisin tulo kestää liian kauan.

Meidän mielestämme viralliset asiat,
esimerkiksi Kela ja pankki,
pitää voida hoitaa muutenkin,
kuin verkossa.
Meillä kaikilla ei ole nettiä
ja kaavakkeet ovat niin monimutkaisia,
että tarvitsemme niiden kanssa apua.

Kaikki eivät osaa lukea
ja asiat ovat välillä vaikeaselkoisia.

Osa meistä haluaa töihin
avoimille markkinoille.

Miettiessänne meitä koskevia asioita
haluaisimme, että perustettaisiin
kehitysvammaisista koostuva
asiantuntijaryhmä.
Sen tulisi koostua
sekä maalla että kaupungeissa asuvista
kehitysvammaisista.

Mikä ratkaisuksi,
kun asutaan iäkkäiden vanhempien kanssa
ja heille tulee muistisairaus?
Ei ole työkaluja
puuttua tai auttaa tilanteessa lain puitteissa
ennen kuin tapahtuu jotain vakavaa.

Haluamme olla tasa-arvoisia.
Kysythän mielipiteen minulta – ei henkilökunnalta tai omaisilta.

 

Akaassa 14.6.2018
Kehitysvammaisten toimintakeskus Resiinan työntekijät ja henkilökunta

Akaan porukat eduskunnassa. Kuva: Taru Prokoijev
Akaan porukat eduskunnassa. Kuva: Taru Prokoijev

Lisätietoja: Anne Vuorenpää
puh. 040 6418025
anne.vuorenpaa@tukiliitto.fi