Oppimisen ja koulunkäynnin tuki vaatii isoa remonttia, jotta kaikkien lasten koulunkäynti onnistuu

Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt hallitusohjelman mukaisen perusopetuksen oppimisen ja koulunkäynnin tuen lainsäädännön uudistamisen järjestämällä uudistustarpeista marraskuussa neljä kuulemista, joista 10.11.2023 pidetty etäkuulemistilaisuus oli suunnattu järjestötoimijoille. Myös Tukiliitto oli tällöin kuultavana. Liiton kuulemislausunto (OKM:n ohjeen mukaisesti pituudeltaan rajattu yhteen A4:ään) löytyy täältä.

Kehitysvammaisten ja muun muassa autismikirjolla olevien oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin haasteet näkyvät yhä vahvemmin Tukiliiton toiminnassa, kuten lakineuvontaan tulevissa yhteydenotoissa. Yhä isommat koulut ja opetusryhmät, esteellisempään suuntaan (esim. aistiesteettömyyden näkökulmasta) muokatut oppimisympäristöt ja enemmän itseohjautuvuutta ja toiminnanohjaustaitoja vaativa opiskelu eivät ole toimiva yhtälö tukea tarvitsevien oppilaiden kannalta – jos nämä muutokset ylipäätään sopivat kenellekään. Suomessa on yhä enemmän oppivelvollisuusikäisiä lapsia ja nuoria, jotka eivät ole pystyneet käymään koulua pahimmillaan jopa vuosiin, oppimistulokset eriytyvät entistä enemmän, eivätkä huippuoppilaatkaan pysty enää hilaamaan suomalaista koulua lähellekään maailman kärkeä esimerkiksi Pisa-tulosten näkökulmasta. Vahvempaa tukea tarvitsevat oppilaat ovat kaikessa tässä kehityksessä entistäkin heikommilla.

Uudistuksessa on vastattava muuttuneisiin tuen tarpeisiin

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistaminen on valtavan tärkeä mahdollisuus puuttua peruskoulun ongelmiin tukea tarvitsevien lasten ja nuorten näkökulmasta. Tähän työhön tulee ottaa tiiviisti mukaan esimerkiksi tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tilanteita tuntevia järjestötoimijoita, jotta päätöksenteossa tiedetään, millaiset uudistukset näitä lapsia ja nuoria oikeasti palvelevat ja myös toimitaan tämän tiedon pohjalta. Uudistuvassa sääntelyssä on huomioitava myös se, että vaativimmat tilanteet eivät aina ratkea vain koulun käytössä olevilla keinoilla, vaan ne vaativat toimivaa monialaista yhteistyötä esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon (toimijoiden) kanssa.

Koulunkäynti, sen haasteet ja oppilaiden tuen tarpeet ovat monilta osin muuttuneet siitä, millaisia ne olivat, kun nykyinen tukisääntely tehtiin. Sekä lainsäädännössä että erityisesti sen käytännön soveltamisessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota koulunkäynnin tukeen pelkkään oppimisen tukeen keskittymisen sijasta. Koulu on niin paljon muutakin kuin oppiaineiden opiskelua: se on monenlaisia sosiaalisia suhteita, välitunteja, ruokailua, erilaisia siirtymiä paikasta ja ryhmästä toiseen. Esimerkiksi autistinen oppilas voi tarvita vähän tai ei lainkaan tukea oppimiseen, mutta olla samaan aikaan hyvin vahvan koulunkäynnin tuen tarpeessa. Joku oppilas ei puolestaan vahvallakaan tuella – jäätyään tyypillisesti ensin vaille riittävän varhaista oikeanlaista tukea – pysty enää lainkaan opiskelemaan koulutiloissa, jolloin opintojen suorittamiseksi tulee joustavasti etsiä muita ratkaisuja. Osa tukea tarvitsevista oppilaista hyötyisi esimerkiksi siitä, että voisi opiskella ainakin osaksi etänä, kuten korona-aikana saatoimme havaita.

Jotta oppimisen ja koulunkäynnin tuki on sopivaa ja toimivaa jokaiselle sitä tarvitsevalle oppilaalle, tarvitaan ylipäätään vahvemmin yksilöllisiä ja joustavia ratkaisuja. Tällä hetkellä kunnat esimerkiksi lähtevät usein siitä, että tarjolla on vain vakiintuneita tukimuotoja ja tuen järjestämisen tapoja. Kun vammainen oppilas tarvitsee tukea, joka poikkeaa vähänkin siitä, mistä perusopetuslaissa säädetään, joudutaan usein vetoamaan yhdenvertaisuuslaissa ja YK:n vammaissopimuksessa asetettuun velvollisuuteen tehdä kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen oppilas voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada opetusta ja käydä koulua. Oppimisen ja koulunkäynnin tukea koskevaa sääntelyä tulee uudistaa siten, että muun muassa laillisuusvalvonta- ja oikeuskäytännössä tarpeellisiksi havaitut, tähän mennessä laista puuttuneet tukimuodot järjestyvät jatkossa suoraan lain nojalla, ja kohtuullisiin mukautuksiin tarvitsisi turvautua vain poikkeuksellisesti. Opetuksen järjestäjän tulee silti jatkossakin tiedostaa ja toteuttaa vammaisen oppilaan oikeutta kohtuullisiin mukautuksiin silloin, kun perusopetuslain tukipalvelu- tms. säännökset eivät ole riittäviä siihen, että vammainen oppilas saisi opetusta yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Lapsen edun ensisijaisuudesta saatiin perusopetuslakiin vihdoin oma pykälänsä viime vuonna. Ihmisoikeussopimukset ovat toki jo kauan edellyttäneet Suomelta lapsen edun ensisijaista huomiointia myös kouluasioissa. Myös kaikki tukea tarvitsevia oppilaita koskevat ratkaisut tulee tehdä lapsen etu ensisijaisesti huomioiden, ja tässä on tärkeä muistaa, ettei lapsen etua saa arvioida koulussakaan vain oppimisen näkökulmasta, vaan lapsen etu on tiivistettynä se ratkaisu, joka kokonaisuutena arvioiden parhaiten toteuttaa lapsen oikeuksia.

Inkluusio tulee vihdoin ymmärtää oikein

Toinen ihmisoikeussopimuksista nouseva ja usein väärin ymmärretty käsite on inkluusio, jonka osalta on vihdoin aika sisäistää, mitä se on ja mitä se ei ainakaan ole. Esimerkiksi YK:n vammaissopimuksen edellyttämä inkluusio ei tarkoita sitä, että kaikki oppilaat riippumatta tuen tarpeistaan ovat yleisopetuksen ryhmässä. Inkluusio tarkoittaa, että vahvaakin tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat samassa koulutusjärjestelmässä ja ainakin pääsääntöisesti samoissa kouluissa, mutta tarpeiden mukaan osin tai kokonaan pienryhmissä/erityisluokissa ja aina saaden oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä riittävän yksilöllisen tuen. Inkluusiosta ei siis koskaan ole kyse, kun tukea tarvitseva oppilas opiskelee yleisopetuksen ryhmässä ilman riittävää yksilöllistä tukea. Siinä on kyse esimerkiksi säästöjen tavoittelusta, joka on lisäksi hyvin lyhytnäköistä, kun tarpeellinen oppi jää näissä tilanteissa usein monelta oppilaalta saamatta. Lapsena ja nuorena tapahtuvan syrjäytymisen hinta on ensisijaisesti inhimillisestä näkökulmasta katsoen kestämättömän suuri. Syrjäytyminen tulee yhteiskunnalle aivan liian kalliiksi myös taloudellisesti.

Tarvittavan vahvan tuen pitää ulottua perusopetusta pidemmälle

Vaikka tukea tarvitseva oppilas saisikin oikeanlaisella ja oikeaan aikaan annetulla tuella perusopetuksen päätökseen, seinä nousee valitettavasti yhä useammin pystyyn, kun oppilas yrittää suunnata itselleen sopiviin ja mielekkäisiin jatko-opintoihin. Oppivelvollisuutta laajennettaessa ei tehty toimia sen eteen, että myös vahvempaa tukea tarvitseville opiskelijoille löytyisi riittävästi sopivia opiskelupaikkoja joka puolelta Suomea, eikä tuki tavallisissa ammattioppilaitoksissa yleensä ole yhtä vahvaa kuin perusopetuksessa. Siksi toisen asteen opintoihin pääsy ja niiden suorittaminen on monille vammaisille nuorille yhä vaikeampaa. Perusopetus tulee laittaa kuntoon, mutta sen lisäksi on olennaisen tärkeää toisen asteen koulutuksen oppimisen tukea tällä hallituskaudella kehitettäessä varmistaa, että perusopetuksen jälkeiset opinnot mahdollistetaan myös vahvinta tukea tarvitseville nuorille. Tähänkin uudistustyöhön tulee ottaa vahvasti mukaan näiden nuorten tarpeita ja tilanteita tuntevat vammaisjärjestöt.

Yksilön lisäksi koko yhteiskunta hyötyy, kun jokainen lapsi ja nuori saa tuen tarpeistaan riippumatta kasvaa täyteen potentiaaliinsa ja toimia yhdenvertaisesti osallisena yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Näiden asioiden turvaamista edellyttävät myös Suomea sitovat ihmisoikeusvelvoitteet.

Sekä lainsäädännössä että erityisesti sen käytännön soveltamisessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota koulunkäynnin tukeen pelkkään oppimisen tukeen keskittymisen sijasta.