Liikkumisen mahdollisuudet varhaiskasvatuksessa kaikille lapsille vai vain osalle?

Varhaiskasvatukseen osallistuminen on lapsen oikeus, mutta niin on myös liikkuminen. Liikkumisen pitäisi olla luonteva osa lapsen varhaiskasvatuksen arkea, leikkiä ja oppimista myös silloin kun lapsella on rajoite, joka koskee erityisesti liikkumista. Silti varhaiskasvatuksessa liikkumisen mahdollisuudet näyttäytyvät epätasa-arvoisena kun tarkastellaan liikuntarajoitteisten lasten mahdollisuuksia liikkua. Tämä on aihe, joka tulee nostaa vihdoin esille!

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin liikuntarajoitteisten lasten fyysistä aktiivisuutta varhaiskasvatuksessa. Tutkimukseni tulokset perustuivat yhden liikuntarajoitteisen lapsen havainnointiin varhaiskasvatuksessa sekä huoltajille suunnattuun kyselyyn. Tuloksia analysoitiin ja tarkasteltiin sosioekologisen mallin kautta, jossa liikkumista estävät ja edistävät tekijät jaettiin yksilöllisiin, sosiaalisiin sekä ympäristöllisiin tekijöihin.

Tutkimukseni osoitti, että liikuntarajoitteiset lapset ovat varhaiskasvatuksessa keskimäärin vähemmän
fyysisesti aktiivisia kuin ikätoverinsa. Varhaiskasvatuksen rooli tässä on ratkaiseva, sillä se voi joko edistää tai estää lapsen liikkumismahdollisuuksia. Tutkimustulosten mukaan fyysistä aktiivisuutta tukivat esimerkiksi kasvattajien kannustava tuki, esteetön oppimisympäristö, liikkumisen mielekkyys ja sopivien apuvälineiden saatavuus.

Kun ympäristö ei tarjoa riittävästi tukea, jää lapsi helposti sivuun, mutta ei omasta halustaan, vaan koska me aikuiset emme ole luoneet hänelle mahdollisuuksia liikkua.

Huolestuttavampaa kuitenkin oli se, kuinka monella tavalla lapsen aktiivisuus saattoi jäädä toteutumatta. Estävinä tekijöinä nousivat toistuvasti esiin henkilöstön vaihteleva osaaminen ja asenteet, apuvälineiden puutteellisuus, tilojen esteellisyys sekä se, ettei lapsen yksilöllisiä tarpeita otettu riittävästi huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kyse ei ole pienistä puutteista, vaan konkreettisista esteistä lapsen oikeudelle osallistua, liikkua ja kokea onnistumista varhaiskasvatuksen arjessa. Kun ympäristö ei tarjoa riittävästi tukea, jää lapsi helposti sivuun, mutta ei omasta halustaan, vaan koska me aikuiset emme ole luoneet hänelle mahdollisuuksia liikkua.

Tarvitsemme muutosta

Tutkimustulosten pohjalta voin sanoa, että ratkaisut ovat olemassa, mutta niiden toteutuminen edellyttää muutosta. Muutosta suuntaan, jossa esteettömät tilat, soveltuvat välineet, henkilöstön osaaminen ja oikea asenne eivät ole poikkeuksia, vaan perusedellytyksiä jokaisen lapsen varhaiskasvatusarjessa. Muutos vaatii tekoja, koulutusta, resursseja ja ennen kaikkea tahtoa. Lapsen ei pitäisi joutua odottamaan, että ympäristö ehtii sopeutua hänen tarpeisiinsa, vaan meidän on sopeutettava ympäristö lasta varten. Kyse ei ole pelkästään lapsen oikeudesta liikkua, vaan oikeudesta tulla nähdyksi, osalliseksi ja arvostetuksi.

Jos haluat tutustua pro gradu -tutkielmaani kokonaisuudessaan, se on luettavissa täällä (aukeaa uuteen välilehteen).