Kuunnelkaa toisianne!

Markku asuu omassa kaksiossa palvelukodin yhteydessä kotipaikkakunnallaan.

”Tässä olen asunut 21 vuotta, enkä meinaa enää muuttaa.”

Markku muistelee lämmöllä perhettään ja lapsuuden kotiaan.

”Lapsena asuin äidin, isän, siskon ja kahden veljen kanssa. Meillä oli kotona lämmin tunnelma ja myös koti oli lämmin. Lapsena olin liikkuvainen, oltiin paljon tekemisissä sukulaisten ja naapureiden kanssa. Muistan yhden hiihtolenkin isän kanssa, joka ei minulla oikein onnistunut, mutta ei siitä enempää”, Markku naureskelee.

”Lapsuudesta minulla on vain hyviä muistoja, sisarusten kanssa pidän tiiviisti yhteyttä edelleen. Muistan, että 11-vuotiaana minun piti muuttaa Vaalijalaan. Se oli siihen aikaan tavallista, että kehitysvammaiset lapset muutettiin pois kotoaan. Vaalijalasta muistan, että siellä oli aina kylmä ja samassa huoneessa asui monta lasta, koulua käytiin talon alakerrassa. Vaalijalasta en oikein muista mitään hyvää, siellä oli aina koti-ikävä. Kuutinharjussa asuin koulukodissa ja kävin koulua. Välillä nuorena asuin myös Kattilaharjussa, Ukonniemessä ja taas Vaalijalassa. Aika monta kertaa jouduin nuorena muuttamaan”, Markku miettii.

”Vuonna 1977 muutin Honkalammelle. Se oli lähempänä kotipaikkakuntaa ja tuntui hienommalta paikalta, kuin esimerkiksi Vaalijala. Myös aikuisena olen asunut monella paikkakunnalla, mutta lähempänä kotipaikkakuntaani. Muistelen, että työntekijät kertoivat aina, minne oli milloinkin muutettava. Välillä perhekotiin, välillä tuettuun asumiseen. Koen, että kuitenkin aina olen saanut tukea omaan elämään, enkä ole jäänyt yksin. 21 vuotta sitten muutin nykyiseen kaksiooni Kanervapihan palvelukodin yhteyteen, joka on muutaman kilometrin päässä lapsuudenkodistani ja tämä tuntuu kyllä kodilta. Täältä en aio muuttaa minnekään”, Markku sanoo helpottuneena.

Muistelen, että työntekijät kertoivat aina, minne oli milloinkin muutettava.

”Eri paikkakunnilla asumisesta on toki jäänyt paljon tuttuja, mutta tutustuttuani heihin, taas piti muuttaa seuraavaan paikkaan. Se vähän harmittaa”, Markku miettii.

”Koen, että nykyisin kehitysvammaisten henkilöiden elämä on muuttunut paremmaksi. Pystyvät asumaan siellä, missä haluavat. Eikä nykyisin tarvitse muuttaa koko ajan ja saavat asumiseen monenlaista tukea.”

Työtoiminnoista jo eläköitynyt Markku muistelee, että on tullut tehtyä puutöitä, pihatöitä ja keittiökalusteitakin ja joitain satoja markkoja työosuusrahaa maksettiin tilille.

”Niiltä ajoilta muistan, että töitä siellä tosiaan tehtiin. Olen saanut myös auttaa toisia niin työtoiminnoissa, kuin vapaa-ajalla, on ollut mukava olla toisille avuksi.”

”Aikoinaan toimin myös Me itse -ryhmässä, jossa saimme tietoa kehitysvammaisten oikeuksista, kohdattiin päättäjiä ja saatiin koulutusta erilaisista oman elämän asioista. Ehkä olisin voinut vaikuttaa enemmänkin kehitysvammaisten asioihin, mutta ei sitä silloin osannut”, Markku miettii.

”Joskus olen kokenut vähättelyä, etten pystyisi asumaan itsenäisesti tai tekemään töitä kehitysvammaisuuteni takia, mutta en ole siitä välittänyt. Koen, että nykyisin itsemääräämisoikeus ja tasa-arvo toteutuu paremmin kuin ennen. Kysytään asioihin minun omaa mielipidettäni, saan päättää omista asioista, asua yksin, olla omissa palavereissa ja käydä hoitamassa omia asioita sekä päättää paljonko tarvitsen rahaa. Koen, että minua kuunnellaan ja tuntuu, että ohjaajat pitävät minun puoliani. Se on erilaista verrattuna entiseen”, Markku pohtii.

”Olen saanut matkustella, usein myös ulkomailla, pitää yhteyttä ja viettää aikaa sukulaisten ja kavereiden kanssa. Pyöräilyä ja hiihtoa kaipaan, ne jäivät minulta pois joitain vuosia sitten, mutta ne ovat niitä ikääntymisen tuomia juttuja. Toivon, että jatkossakin pysyisin terveenä ja kunnossa, olen kyllä tyytyväinen tähän hetkeen. Ikääntyminen ei muuten tunnu hassummalta. Ikääntyminen tuo lisää ikää ja elämä jatkuu, aina vaan tuntuu paremmalta”,
Markku naurahtaa.

”Elämänohjeena nuoremmille voisin sanoa, että kuunnelkaa toisianne, muuta lisättävää ei ole”, Markku sanoo päättäväisesti.

Koen, että nykyisin itsemääräämisoikeus ja tasa-arvo toteutuu paremmin kuin ennen.

Haastattelun on tehnyt ja jutun kirjoittanut Tukiliiton hankesuunnittelija Piia Pakarinen.

Juttu on tehty osaksi vammaishistoriakuukautta.
Vammaishistoria on vammaisten ihmisten ja vammaisuuden historiaa. Vammaishistoriassa tarkastellaan erityisesti vammaisuuden sosiaalisia ja kulttuurisia merkityksiä.
Lisätietoja kuukaudesta voit lukea täältä: Etusivu – Vammaishistoriakuukausi