Kun ei ole sanoja

29.09.2017

Sirpa Mannila

Osallistuin kolmeosaisen MAHTI-sopeutumisvalmennuskurssin aloitusjaksolle kesäkuun puolessa välissä.

Ennen jaksoa pääsen koulutuksen yhteydessä kokeilemaan millaista on, kun en voi käyttää puhetta ilmaistakseni itseäni. Ensimmäisenä tehtävänä oli kysyä vieruskaverilta kesäsuunnitelmista niin, että vastaaja sai näyttää vain “kyllä” ja “ei” lappuja. Jouduin pidättelemään etten avaa suutani. Olisi tehnyt mieli kommentoida ja kertoa jostain asiasta paljon enemmän.

Seuraavassa tehtävässä saimme vuorotellen lapuilla lauseet, jotka tuli esittää ilman puhetta. Turhauduin ja harmistuin, kun en saanut haluamaani viestiä perille. “Kuinka hän nyt luulee, että haluan vettä, kun selvästi tarkoitan mehua”, ajattelin, kun yritin osoittaa vesipulloani ja punaista paitaa.  Koko viestin ymmärtämiseksi kuvat tai viittomat apuna olisivat olleet tarpeen. Myöhemmin kuvakansiota kokeillessani saan todeta, että en kyllä sitäkään osannut tuosta noin vain käyttää. Sujuvan käytön oppiminen vaatisi toistoja, harjoittelua ja keskittymistä. Viittomien harjoittelukin on ollut kuin uuden kielen opiskelua.

MAHTI-kurssilla on mukana erityislapsensa vuorovaikutukseen ja kommunikointiin tukea tarvitsevia perheitä. Lapsien puheen tuottamisen taidot vaihtelivat paljon. Heillä oli käytössä kommunikoinnin apuna erilaisia vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä kuten kuvia, kuvakansioita, tablettien erilaisia sovelluksia, tukiviittomia sekä yksinkertaisesti piirtämistä tai näyttämistä.

Kommunikoinnin tukikeinojen käytössä on tärkeää, että puhevammaisen lisäksi myös läheiset hallitsevat niiden käytön. Näin kurssilla motivoituneita perheitä. Vaikka vanhemmat kertoivat ymmärtävänsä usein lastaan, he tiedostivat, että lapsi kasvaa ja itsenäistyy. Hän tarvitsee aina vain enemmän keinoja kommunikoida muidenkin kuin oman perheen kanssa.

Vertaistuki on keskeisessä roolissa MAHTI-kurssilla ja sitä tarjotaan koko perheelle. Aloitusjaksolla perheet saivat vertaistuen kautta jakaa vinkkejä ja kokemuksia omasta arjestaan sekä kuulla ammattilaisilta erilaisia keinoja ja menetelmiä kehittää niin omia kuin lasten kommunikointitaitoja.  Hienojen keskustelujen ja luentojen lisäksi pääsin seuraamaan kuinka vuorovaikutusta ja kommunikointia harjoiteltiin tekemisen kautta.

Myös sisarukset hyötyvät vertaistuesta. Lapset oppivat toisiltaan ja saavat muiden sisarusten välistä vuorovaikutusta seuraamalla uusia näkökulmia oman sisaruksen kanssa kommunikointiin. Ymmärrys ja toisesta huolehtiminen oli selvästi sisarusten välillä vahvaa. MAHTI-kurssin kautta sisarukset saavat tietoa ja vinkkejä siihen, kuinka he voivat kehittää taitoja vaihtoehtoisten kommunikointikeinojen kanssa ja mikä merkitys niiden osaamisella on hänelle, joka ei pysty täysin ilmaisemaan itseään puhumalla.

Kekseliäisyys ja huumori auttavat. Saimme asioita ymmärretyksi kuvien, viittomien tai ihan näyttämisen avulla. Jos ei ollut kuvia tai en ymmärtänyt viittomaa, lapset osasivat itse olla luovia. Myös vitsailu onnistui. Lisäksi tietotekniikka ja erilaiset sovellukset olivat kurssilla monipuolisesti esillä. Olin saanut jo etukäteen tutustua niihin ja kurssilla huomasin, kuinka tekniikka monipuolistaa puhumattoman keinoja ilmaista itseään.

Kuinka halukkaasti asiaansa esille tuovia lapsia kurssilla näinkään! Yksi kurssin kokokohtani oli kauppaleikki erään lapsen kanssa. Ehdotus leikkiin tuli kuvakansion kautta, kun hän kertoi pitävänsä ruokaleikeistä. Käytössämme oli kassakone, hedelmiä, vihanneksia ja leikkirahoja. Apuna olivat kuvakortit jokaisesta leikissä olevasta asiasta ja esineestä sekä viittomia. Niin siinä “keskustelimme” viittomien ja kuvien avulla pitkän tovin. Lopulta leikkiin tuli toinenkin lapsi.

Perheiden sisäisessä kommunikoinnissa huomasin lapsen tulevan ymmärretyksi jo pienestä eleestä tai liikkeestä. Koska lapsi tekee valtavasti työtä oppiakseen keinoja kommunikoida, on hyvä, että on joku, joka tajuaa jo pienestä eleestä, mitä lapsi tarvitsee. Yhteispeli näkyi olevan toiminnan avain. Perheet kertoivat, kuinka voimavarat ovat äärirajoilla. En voi olla ihailematta avoimuutta, rohkeutta ja sinnikkyyttä, joilla he näyttivät toimivan päivästä toiseen.

Kirjoittaja on sosionomiopiskelija MAHTI-toiminnassa.

 

Blogi on julkaistu Tukiliiton Ystävänblogissa 6.7.2017.