Kerrankin saa vain olla ja joku muu huolehtii ruoan

15.09.2022

Inka Kurki
Inka Kurki

Lomalle asetetaan usein paljon odotuksia ja toiveita. Perheet haluavat nähdä ja kokea, reissata ja retkeillä.

Kun perheessä on vaikeasti vammainen lapsi, lomaan liittyvät ajatukset voivat olla hyvinkin toisenlaisia. Pääsemmekö pyörätuolilla telttailemaan? Onko lomakohde varmasti esteetön? Voimmeko kaikki osallistua?

Aina ei kaivata Särkänniemeä ja sirkushuveja. Joskus odotuksissa on vain ”oleminen” ja toive valmiiseen ruokapöytään saapumisesta.

Ylen alkukesästä julkaiseman uutisen mukaan yhä useammalla suomalaisella ei ole varaa lomailuun kodin ulkopuolella. Kustannusten nousu näkyy ostovoiman heikkenemisenä ja tuettujen lomien kasvavana kysyntänä.

Tuettuja lomia järjestävät useat eri lomajärjestöt niin yksilöille, yrittäjille, perheille kuin erityisryhmillekin. Kehitysvammaisten Tukiliitto sekä Malike-toiminta ovat tehneet pitkään lomayhteistyötä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n kanssa.

Malikkeen toimintavälineillä mahdollistetaan vaikeasti vammaisten lasten ja nuorten yhdenvertainen osallistuminen tuettujen lomien ohjelmaan niin talvella kuin kesälläkin.

Voimaa vertaisuudesta -tuettu loma oli nimensä veroinen

Vasta vuoden vanhana malikelaisena olin mukana tuetulla lomalla ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Pääsin sukeltamaan suoraan lomatoiminnan ytimeen, kohtaamaan perheitä ja kuulemaan heidän ajatuksiaan läpi lomaviikon.

Taustoiltaan seitsemän erilaista perhettä saapui Kuortaneelle mukanaan muutama yhteinen toive: rentoutuminen, perheen yhteinen tekeminen ja vertaisuus. Viikon aikana koimme yhdessä useita ikimuistoisia hetkiä. Joku pelasi metsägolfia elämänsä ensimmäistä kertaa. Useimmat saivat ensikosketuksen melontaan.

Melominen pitkin Kuortanejärveä tuntui monesta vanhemmasta alkuun pelottavalta ajatukselta. Laineilla keikkuva kanootti ja vaikeasti vammainen lapsi ei vaikuttanut luottamusta herättävältä yhdistelmältä.

Malikkeella oli kuitenkin monia erilaisia vaihtoehtoja sopivien ratkaisuiden löytymiseksi, jotta melominen oli mahdollista jokaiselle osallistujalle. Auringon paistaessa, veden liplattaessa kanootin keulassa ja kaikkien lasten ollessa turvallisesti kyydissä, aikuisten jännityskin suli.

”Tämä kokemus osoitti, että voimme sittenkin mennä kesällä veneellä saareen koko perheen voimin. Aiemmin ajattelin, ettei se ole meille mahdollista”, eräs äiti huokaisi hymyillen melontareissun päätteeksi. Sydämessäni läikähti.

Jokaisella ihmisellä on oikeus saada kokemuksia ja olla osa ympäröivää yhteiskuntaa. Loman tulee yhdistää perheitä ja olla mahdollinen myös vaikeasti vammaisten lasten perheille.

Lomapäiviin mahtui paljon aktiviteettia uinnista pyöräilyyn ja mato-onginnasta discoiluun. Tutustuminen oli luontevaa yhteisen tekemisen äärellä. Perheiden samanikäiset sisarukset löysivät toisistaan seuraa, ja yhteisessä WhatsApp-ryhmässä huhuiltiin kavereita vielä illallakin ulos pelailemaan.

Vertaisuus oli tärkeää myös vanhemmille. Ajatuksia vaihdettiin niin omasta jaksamisesta kuin autojen lisävarusteluistakin. Keskustelut polveilivat luontevasti ramppiratkaisuista PEG-ruokailuun ja takaisin.

”On helppo sanoittaa omia tuntoja ja niitä arkisiakin juttuja, kun muut samassa elämäntilanteessa olevat ymmärtävät jo puolesta sanasta.”, eräs isä totesi. Näinhän se on. ”Voidaan olla kuin kaikki muutkin perheet.”, lisäsi toinen.

Rentoutuminen ja perheiden yhteinen aika tuntuivat kohtaavan rantasaunalla auringon laskua ihaillessa. Äidit saivat hengähtää. Tällä lomalla ei tarvinnut miettiä ruoanvalmistusta tai seuraavan päivän kauppalistaa. Kotiin palasi voimaantuneita perheitä monta kokemusta ja onnistumisen tunnetta rikkaampana.

Ensi vuoden lomien haku alkaa lokakuussa

Minä jäin miettimään Malikkeen pitkäaikaisvaikutuksia, joita toivottavasti tämäkin loma synnytti. Laadimme niistä kyselytutkimuksen kesällä ja kerromme tuloksista myöhemmin loppusyksystä. Yksi asia on kuitenkin varma: teemme merkittävää työtä!

Yhdenvertaisuus ja osallisuus kuuluvat kaikille. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada kokemuksia ja olla osa ympäröivää yhteiskuntaa. Loman tulee yhdistää perheitä ja olla mahdollinen myös vaikeasti vammaisten lasten perheille.

Tuettua lomaa suunnittelevien kannattaa ottaa jo kalenteri esiin, sillä vuoden 2023 tuettujen lomien haku alkaa lokakuussa. Lomat julkaistaan ja niille haetaan Maaseudun Terveys- ja Lomahuollon sivuilla.

 

*Kirjoittaja vastaa vammaisten ihmisten osallistumisen mahdollisuuksia edistävän Malikkeen viestinnästä ja tapahtumista.