Kanssalaisten joukkueessa

Ihmisen elämä ei ole yksilösuoritus, se on joukkuelaji. Ihminen on perustavanlaatuisesti riippuvainen ihmissuhteista. Myös tunteemme syvimmillään koettuna – niin ilo, onni ja rakkaus kuin pelko, pettymys ja suru – liittyvät yleensä toisiin ihmisiin. Kipeimmät haavamme saamme ihmissuhteista tai siitä, ettei niitä ole, yksinäisyydestä. Ihmisen perustarve on liittyä yhteen toisen kanssa ja kuulua johonkin. Osa meistä tarvitsee kuitenkin tukea siinä, miten löytää ystävä ja miten ihmissuhdetta – ystävyyttä tai parisuhdetta – ylläpidetään. Molemminpuolisen kiintymyksen ja arvostuksen lisäksi läheisen ihmissuhteen kannatteluun tarvitsemme vuorovaikutustaitoja.

Vuorovaikutustaitoja ja viestinnän hienovaraisia vivahteita opimme läpi elämän erilaisten yhteisöjen jäsenenä ja moninaisissa rooleissa toimimalla. Liian usein ihmisen, jolla on kehitysvamma, mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin ja osallistua tavallisten yhteisöjen toimintaan on varsin rajallinen ja suurin osa elämänpiiristä muodostuu yhteisöistä, joissa on vain toisia kehitysvammaisia ihmisiä. Vuorovaikutussuhteissaankin ihminen kohdataan usein vain vammaryhmänsä edustajan roolissa. Tällöin ihmisen kokemusmaailma on suppea. Tämä osaltaan kapeuttaa mahdollisuuksia hioa omia vuorovaikutus- ja tunnetaitoja kuntoon.  Vuorovaikutuksen monipuoliset treenikuviot jäävät vain alkulämmittelyksi ja pelikentät pieniksi.

Tukiliiton motto ”Kohtaa mut” sisältää lupauksemme rakentaa kaikkien yhteistä maailmaa, jossa jokainen tulee kohdatuksi omana persoonanaan ja erilaiset ihmiset – myös vammaiset ja vammattomat – kohtaavat toisiaan ja muodostavat yhteisöjä. Tukiliiton tavoitteisiin kuuluukin, että kehitysvammaisilla ihmisillä on mahdollisuus tavata kaikenlaisia ihmisiä, päättää itse kenen seurassa viettää aikaansa ja liittyä erilaisista ihmisistä koostuviin yhteisöihin. Lisäksi YK:n vammaissopimuksen mukaisesti kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus halutessaan elää parisuhteessa, perustaa perhe ja saada tarvitessaan tukea ihmissuhteisiinsa.

Osallisina emme ole vain kansalaisia, joilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaamme, vaan olemme kanssalaisia.#kohtaamut #osallisuus #kanssalaiset

Jokin aika sitten kuulin sanan kanssalainen ja se jäi heti kutkuttelemaan kieleni päälle. Mielestäni siinä tiivistyy osuvasti ihmisen laumasieluisuus.  Osallisina emme ole vain kansalaisia, joilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaamme, vaan olemme kanssalaisia. Kanssalaiset kuuluvat yhteen. Kanssalaiset jakavat yhteisen kokemuksen. Kanssalaiset ovat samalla matkalla, yhdessä. Kanssalaisina olemme täällä toinen toistamme varten. Erilaisina, ainutlaatuisina, mutta yhdessä.

Nyt, kun me kanssalaiset olemme koronaviruksen takia eristettyinä fyysisesti toisistamme, ovat sosiaaliset tarpeemme tulleet entistä näkyvämmiksi. Korona-aikana on jo tehty huimia digiloikkia ihmisen tarpeesta olla yhteydessä toiseen, kuten kollegani Sanna kirjoitti muutama viikko sitten blogissamme (lue Ihminen tarvitsee toista ihmistä). Mutta edelleen osa meistä ei taklaa digilaitteiden kautta tapahtuvaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutus ruudun takaa ei korvaa koskaan aitoa kohtaamista ja läsnäoloa. Etäyhteydet eivät tuota samalla tavalla jaettua kokemusta. Ihmiselo ei siis ole vain joukkuelaji, se on myös kontaktilaji. Tarvitsemme kosketusta ja viestintämme sitä herkkyyttä, jonka vain kohtaaminen kasvokkain voi mahdollistaa. Kun voimme avata jälleen koronaviruksen vaatimat lukot, kun voimme astua turvavälin takaa lähemmäksi, on aika halata, silittää, ottaa ystävää kädestä kiinni tai kuiskata tärkeimmät sanat ihan likeltä.

* Kirjoittaja on Kehitysvammaisten Tukiliiton Työelämän asiantuntija Mari Hakola.