”Ilman lakineuvontaa Jussi ei olisi saanut tarvitsemaansa tukea elämäänsä”

01.10.2024

Olen Terhi Vanha, 52-vuotias toimittaja ja valokuvaaja Rovaniemeltä. Tukiliiton lakineuvonta ja etenkin juristi Tanja Salisma ovat tulleet tutuiksi poikani Jussin elämän asioita järjestellessä ja oikeuksista taistellessa. Yhdessä olemme pitäneet huolta, että Jussi saa elämässään ne tuet ja palvelut, jotka hänelle lain mukaan kuuluvat.

Jussi on 27-vuotias nuori mies, jolla on autismin lisäksi puhevamma ja vaikeahoitoinen epilepsia. Olen toiminut lähes koko aikuisikäni Jussin omaishoitajana, muutamia välivuosia lukuun ottamatta. Monia vääryyksiä ja niiden yrityksiä on Tukiliiton oikeudellisen neuvonnan avulla oiottu.

Jussin itsenäistyminen on epäonnistunut useaan otteeseen, mikä on kuormittanut suuresti koko perhettä. Erityisesti Jussia ja minua. Tällä hetkellä Jussi asuu asumisharjoittelussa Kolpeneella, Luodossa, Sisussa. Nimi on kuvaava, sillä sisua tämä kaikki tosiaan on vaatinut.

Jussi muutti Sisuun kesäkuussa ja hänellä on mennyt hyvin. Vihdoin. Vuorovaikutus asumisyksikön työntekijöiden ja Jussin läheisten välillä toimii hyvin. Vihdoin tunnen, että itsenäistymisen rakentamiseen on hyvä ote ja pohja, jolle rakentaa.

*

Jussi on reipas nuori aikuinen, mutta vuodet ovat olleet tuulisia. Olemme tarvinneet lakineuvonnan apua moniin asioihin. Muun muassa: tehostettujen asumispalveluiden toiminta ja käytännöt, ristiriitatilanteiden ratkaisu, hoivan laadun arvioiminen ja valvonnan keinot, omaishoitajuus, henkilökohtaisen avun järjestäminen, itsemääräämisoikeus, kuljetuspalvelut ja apuvälineet.

Tukiliiton lakineuvonnan saavutettavuus on aivan omaa luokkaansa. Vastauksia on tullut nopeasti ja asioita on saatu vietyä eteenpäin ja ratkaistua. Tuki on ollut minulle valtavan tärkeää, koska minulla ei ole olisi ollut aikaa, mahdollisuutta eikä voimia selvittää kaikkia lakipykäliä itse, yksin.

Omaishoitajan taloudellinen tilanne on usein hyvin tiukka ja maksulliset lakineuvonnat ovat minullekin olleet täysin poissuljettu vaihtoehto. Mutta vaikka rahaa olisi, tällaista asiantuntemusta vammaisten ihmisten elämää koskettavasta lainsäädännöstä ja palveluista ei todellakaan ole muualla tarjolla. Siksi tuleva tilanne – leikkausten kohdentaminen juuri järjestöjen oikeudelliseen neuvontaan – pelottaa ja kauhistuttaa.

Poikani ei pysty itse vaatimaan oikeuksiaan, enkä olisi yksin selvinnyt vuosien taisteluista. Ilman Tukiliiton lakineuvontaa Jussi ei olisi saanut tarvitsemaansa tukea itsenäistymiseen ja elämään.

Säästöt kohdistuvat nyt heihin, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Tulee mieleen ajatuksia, joita ei haluaisi ajatella. Kun tietoa oikeuksista ei ole enää helposti ja turvallisesti saatavilla, lisää oikeuksia voidaan viedä pois (ja säästää lisää). Moni vammainen ihminen tai edes hänen läheisensä ei kykene, osaa tai jaksa vaatia ja puolustaa oikeuksiaan.

Kyyti on kylmää ja karua. En haluaisi manata huonoja ennustuksia, mutta nykyhallituksen leikkauksilla ja säästöillä laitetaan kunnolla vauhtia tulevaan hoivakriisiin, joka odottaa massiivisena ihan kulman takana.

*

Toivon tulevaisuudelta turvallista ja mukavaa arkea, itselleni ja rakkaalle pojalleni.

Päättäjille, jotka haluavat leikata tuen Tukiliiton lakineuvonnan kaltaisilta palveluilta, haluan sanoa: hävetkää, jos osaatte!

Eihän tämä oikeasti näin voi mennä. Hyvinvointiyhteiskunnassa ja oikeusvaltiossa tulee olla asiantuntijataho, joka pitää huolta heikompien oikeuksista ja niiden toteutumisesta asuinpaikasta riippumatta. Vammaisten ihmisten näkökulmasta näin tärkeän palvelun riistäminen tuntuu suorastaan nykyrasismilta – syrjinnältä – ja loukkaa räikeällä tavalla ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta.

Suomalaisen yhteiskunnan ja tukijärjestelmien tulee olla vahva ja toimiva myös heille, jotka tarvitsevat muokattuja ja vahvempia, yksilöityjä rakenteita elämäänsä. Ilman oikeudellista neuvontaa tämä ei toteudu.

Terhi Vanha

*

Tukiliiton maksuton ja kaikille avoin lakineuvontapalvelu antaa tietoa, tukea ja ohjausta kehitysvammaisten ja samankaltaista tukea tarvitsevien ihmisten oikeuksiin ja palveluihin liittyvissä asioissa.