Antoisa kirjauutuus erityislasten vanhemmille

17.08.2020

Tanja Laatikainen.
Tanja Laatikainen.

Kesän lopussa ilmestynyt tietokirja Erityislapsen vanhempana – voimavaroja hyvään elämään on kiinnostavaa luettavaa sekä erityislasten vanhemmille että kaikille heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Ulla Anttila kirjoittaa kirjan esipuheessa, että teos on tarkoitettu ”tueksi ja avuksi vammaisten ja muiden vanhemmille, jotta he voisivat vahvistaa ja ylläpitää omia voimavarojaan.”

Ulla Anttila peilaa kirjassaan omaa taipalettaan äitinä, jonka tytär sai Rettin oireyhtymä -diagnoosin parivuotiaana, vuonna 1996. Kirja soveltuu siten erityisen hyvin lukemiseksi kehitysvammaisten lasten ja nuorten vanhemmille. Anttila kertoo esipuheessa myös, että olisi itse kaivannut juuri tällaista voimavaroja vahvistavaa teosta silloin, kun oma lapsi oli pieni.

Ulla Anttila kirjottaa selkeästi ja tieto oli helposti omaksuttavaa. Lukiessani ajattelin monesti, että ”juuri niin, näinhän sen pitäisi mennä”. Perheiden pitäisi esimerkiksi saada omista tarpeista lähtevää tukea ja palveluita, kuten Anttila kirjoittaa.

Kirjassa on myös paljon näkökulmia ja harjoitteita omien voimavarojen vahvistamiseen. Sitaatit vanhempien lähettämistä voimavarakirjoituksista tuovat kerrontaan omaa syvyyttään.

Anttila käyttää laajasti lähteitä ja kokoaa paljon tarkistettua tietoa muun muassa tuen ja palveluiden erilaisista muodoista. Hänellä on myös kehittämisajatuksia, joista me järjestötyöntekijätkin voimme poimia ajatuksia jatkotyöstöön.

Ulla Anttila itse työskentelee Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiön toiminnanjohtajana. Entinen kansanedustaja jätti politiikan ja väitteli tohtoriksi sotatieteen tohtoriksi Maanpuolustuskorkeakoulusta, ensimmäisenä naisena.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille erityislasten vanhemmille ja kaikille muille erityislasten asioista kiinnostuneille tahoille.

* Kirjan luki Tukiliiton perhetyön suunnittelija Tanja Laatikainen.

* Anttila, Ulla: Erityislapsen vanhempana – voimavaroja hyvään elämään (2020), Kirjapaja.