Älä usko kaikkea

29.04.2021

""Kuntavaalit lähestyvät. Tänä vuonna vaalityö käydään sosiaalisessa mediassa enemmän kuin koskaan. Emme tapaa ehdokkaita torilla, emme juo vaalimökillä tarjottuja kahveja, emmekä keskustele pullan syönnin ohessa tärkeistä asioista, joihin kuntapäättäjän tulisi vaikuttaa. Sen sijaan vaaleihin liittyvä keskustelu on siirtynyt suurelta osin nettiin.

Internetin ja sosiaalisen median ansiosta jokainen ihminen voi olla tiedontuottaja. Voimme esimerkiksi kirjoittaa mielipiteemme oman kuntamme ajankohtaisista asioista Facebook-päivityksenä, jonka moni ihminen saattaa lukea ja jakaa eteenpäin. Näin mielipiteemme voi saada nopeastikin suuren yleisön. Tiedon jakaminen sosiaalisessa mediassa voi edistää asiaa toivomaamme suuntaan tehokkaasti ja saada aikaan paljon hyvää. Mutta tiedon helpolla tuottamisella ja jakamisella on myös huono puoli.  Jokainen meistä voi myös levittää väärää tai valheellista tietoa, joko tahattomasti tai tahallaan.

Älä pelkää kysyä

Kuntavaalien alla monet ehdokkaat ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Äänestäjien huomion saamiseksi ehdokkaat saattavat vaalipuheissaan ja teksteissään lisätä vähän värityskynää tai luvata pikkuisen enemmän kuin mitä oikeasti pystyvät tekemään. Mistä voi tietää, ovatko ehdokkaan väitteet totta? Millä tavoin esitettyjä väitteitä tai mielipiteitä voi kyseenalaistaa?

Kokosimme pienen vinkkilistan,
jonka avulla voi arvioida ehdokkaiden väitteitä ja lupauksia:

– Kysy ehdokkaalta käytännönläheisiä keinoja ja esimerkkejä, joilla hän voi perustella lupauksiaan ja väitteitään. Kysyä voit kommentoimalla julkaisuja, laittamalla ehdokkaalle sähköpostia tai osallistumalla virtuaalisiin vaalipaneeleihin. 

– Jos jokin kunnassa päätettävä asia on erityisen lähellä sydäntäsi, ota asiasta itse selvää. Lue asiasta eri lähteistä, kuuntele useamman asiantuntijan näkökulmia aiheesta ja keskustele kavereiden kanssa tietääksesi, mitä muut asiasta ajattelevat.

– Tarkista, pystytkö löytämään ehdokkaan esittämän väitteen muista lähteistä.

– Mieti, mistä luotettavaa tietoa voi löytää. Jos keskustelupalstalla kirjoitetaan nimimerkkien suojassa, ei lukijalla ole mitään takeita tai vastuuta tiedon totuudenmukaisuudesta. Yleisesti tunnetut uutissivut ovat puolestaan vastuussa julkaisemansa tiedon totuudenmukaisuudesta ja sitoutuneet Julkisen sanan neuvoston journalistisiin ohjeisiin.

– Älä itse räyhää tai hauku ketään! Älä someta vihaisena. Vaalirauhaa kaikille! 

Kirjoittajat ovat Tukiliiton aikuistyöryhmän työntekijöitä.