Tuen ja valmennuksen keskus on avattu

26.10.2020

Tuen ja valmennuksen päämäärä on vahvistaa tukea tarvitsevan ihmisen omaa toimijuutta, mahdollisuutta tehdä päätöksiä ja valintoja itse. Tuella on väliä, tukijalla on väliä.

Monet kehitysvammaiset ihmiset hyötyvät siitä, että saavat tukea valintojen ja päätösten tekemiseen. Toiset tarvitsevat sitä vähemmän, toiset enemmän. Sillä, millaista tukea ihminen saa, on valtavasti väliä. Tuen antamisen päämäärä on vahvistaa tukea tarvitsevan ihmisen omaa toimijuutta ja mahdollisuutta tehdä valintoja ja päätöksiä itse.

Tuen ja valmennuksen keskus on avattu

Maanantaina 26.10.2020 avasimme Tukiliittoon Tuen ja valmennuksen keskuksen. Tuen ja valmennuksen keskuksessa neuvomme ja koulutamme ihmisen omaa toimijuutta vahvistavan tuen antamisessa. Tuen ja valmennuksen keskuksen yksi tarkoitus on edistää tulevaan vammaispalvelulakiin mahdollisesti kirjattavan valmennuksen ja tuen pykälän toimeenpanoa ja kertoa laadukkaasta tuesta, päätöksenteon tuesta ja tehdä vaikuttamistyötä tuetun päätöksenteon -järjestelmään ja -palveluun liittyen. Järjestelmä ja palvelu puuttuvat vielä Suomesta, vaikka YK:n vammaissopimus niitä vaatii.

Tuen ja valmennuksen keskuksen kotisivun suora osoite on
tuenjavalmennuksenkeskus.fi

Elämään kuuluu valintojen ja päätösten tekeminen. Toiset päätöksistä ovat isompia, elämänkulkua määritteleviä, toiset päätökset ovat pienempiä arkipäivän valintoja. Kaikki ihmiset pystyvät tekemään valintoja ja päätöksiä, kunhan saa siihen mahdollisuuden ja oikeanlaista tukea, silloin kun sitä tarvitsee. Valintojen ja päätösten tekemisen voi mahdollistaa toisen ihmisen antama tuki. Vaikka valintaa ei pystyisi tekemään täysin itsenäisesti, se voi olla oma, jos siihen on tuettu toimijuutta tukevalla tavalla. Tuki ei saa olla puolesta tekemistä ja puolesta päättämistä.

Tuen ja valmennuksen päämäärä on vahvistaa tukea tarvitsevan ihmisen omaa toimijuutta, mahdollisuutta tehdä päätöksiä ja valintoja itse. Tutustu Tuen ja valmennuksen keskukseen! #tukiliitto

Kuvassa on ihmisiä, jotka miettivät toiveitaan ja tavoitteitaan ja miten niitä voisi saavuttaa. Piirroskuva.

Tuen ja valmennuksen keskuksen kuvan on piirtänyt Susanna Alanne. Kuva kertoo siitä, että ihmisen toiveet elämälleen ja tarvitsemansa tuki oman näköiseen elämään, on kaikilla erilaisia. Siinä missä yksi tarvitsee ajanhallintaan apua, toinen tarvitsee tukea sen miettimiseen, miten haluaa asua. Kolmas hyötyy siitä, että hänen tukijansa auttaa häntä tekemään itse ruokaa tai auttaa tekemään matkahaaveesta suunnitelman. Tukija voi siis auttaa miettimään, millaisin teoin ihminen pääsee lähemmäksi kohti omaa haavettaan.

 

Tule kuulolle

Iltapäiväkahveet on 15 minuutin jutustelutuokio kahvikupposen ääressä joka päivä viikolla 44. Tule juomaan kanssamme iltapäiväkahveet Facebook Liven kautta. Iltapäiväkahveet alkavat kello 14 ja päättyvät kello 14.15. Iltapäiväkahveille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, klikkaat vain itsesi Facebookkiin Tukiliiton sivuille. Tässä on suora linkki sinne:
Facebook.com/Tukiliitto

Viikon iltapäiväkahveiden teemat ovat:

Maanantaina 26.10. Mari Hakolan ja Tanja Salisman aiheena Tukiliiton Facebook-sivulla on
Itsemääräämisoikeus

Tiistaina 27.10. Mari Hakolan ja Kari Vuorenpään aiheena Tukiliiton Facebook-sivulla on
Tuettuna taitavampi

Keskiviikkona 28.10. Pia Mölsän ja Kari Vuorenpään aiheena Tukiliiton Facebook-sivulla on
Tukija, mahdollisuuksien lisääjä

Torstaina 29.10. Pia Mölsän ja Jutta Keski-Korhosen aiheena Tukiliiton Facebook-sivulla on
Tuettu päätöksenteko

Perjantaina 30.10. Mari Hakolan, Pia Mölsän ja Kari Vuorenpään aiheena Tukiliiton Facebook-sivulla on
Vinkkejä tuen antajalle