Kela julkaisi selkokieliset nettisivut

15.10.2019

Kela kertoo netissä etuuksista ja palveluista selkeästi ja lyhyesti. Selkokielestä hyötyvät etenkin ihmiset, joilla on vaikeuksia kielen tai ymmärtämisen kanssa.

Kela kertoo juhlistavansa 15.10. selkeän kielen päivää julkaisemalla selkokieliset sivut. Sivuston sisältö koostuu Kelan selkoesitteiden teksteistä, jotka on muokattu verkkoon sopiviksi.

Sivusto on jaoteltu esitteiden tapaan kahdeksaan aihepiiriin:

  • asuminen,
  • eläkkeet,
  • lapsiperheet,
  • muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille,
  • opiskelu ja asevelvollisuus,
  • sairastaminen ja kuntoutus,
  • toimeentulotuki sekä
  • työttömyys.

Lisäksi sivulla kerrotaan Kelan asiakaspalvelusta sekä etuuksien hakemisesta ja maksamisesta.

Kela selkosivuilta saat tietoa muun muassa asumisesta, eläkkeistä ja toimeentulotuesta. Samalla Kela lisää myös yleiskielisen palvelun selkeyttä. #kela #selkokieli #selkosuomi #selko

Selkokielisen sivuston rinnalla jatkaa yleiskielinen, tarkat tiedot ja yksityiskohdat sisältävä kela.fi, jonka selkeyden kehittämistä jatketaan.

Selkokeskuksen arvion mukaan selkokieltä tarvitsee Suomessa 650 000 – 750 000 henkilöä eli jopa 14 prosenttia väestöstä. Selkokielisen viestinnän käyttäjäryhmiä ovat esimerkiksi henkilöt, joilla on kehitysvamma, maahanmuuttajat sekä ihmiset, joilla on muistisairauksia tai lukemisen ja oppimisen vaikeuksia.

Kela julkaisee myöhemmin myös ruotsinkielisen selkosivuston.

Kela selkosuomeksi
https://www.kela.fi/web/selkosuomi