Itä-Suomen Elämä omaksi -ESR-hanke on aloittanut

09.09.2022

Itä-Suomen Elämä omaksi -ESR-hankkeessa käynnistetään paikallisia ja verkossa toimivia kohtaamispaikkoja, Kohtaa mut -kahviloita, sekä kokemustoimintaa nuorille ja aikuisille. Toimimme Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueilla. Ensimmäiset kahvilat aloittavat jo syyskuussa.

Itä-Suomen Elämä omaksi -ESR-hanke on aloittanut –
Pohjois-Suomen Elämä omaksi -ESR-hankkeen syksyn toiminnot käynnistyvät elokuussa

Hankkeen rahoittaja on Euroopan Sosiaalirahasto (ESR). Kansallisena rahoittajana on Etelä-Savon Ely-keskus.

Kohtaamispaikkatoiminnan tavoitteena on, että nuoret ja aikuiset, joilla on kehitysvamma, voivat viettää aikaisempaa aktiivisempaa vapaa-aikaa, saada uusia ihmissuhteita ja löytää väyliä tuettuun palkkatyöhön. Kokemustoiminnan tavoitteena on lisätä nuorten ja aikuisten mahdollisuuksia ja valmiuksia vaikuttaa heille suunnattuun tukeen ja palveluihin sekä yhdistysten toimintaan.

Paikalliset live-kahvilat käynnistyvät syksyn aikana porrastetusti kuudella paikkakunnalla. Viikoittaisen, maakuntien yhteisen verkkokahvilan ensimmäinen kokoontuminen on syyskuussa. Saavutettava kokemustoimijakoulutus järjestetään keväällä 2023 yhteistyössä Pohjois-Suomen Elämä omaksi -ESR-hankkeen kanssa.

Tutustu tapahtumiin (päivitetty 15.9.2022), tervetuloa mukaan:
Kohtaa mut -kahvilat, Iisalmi
Kohtaa mut -kahvilat, Joensuu
Kohtaa mut -kahvilat, Kuopio
Kohtaa mut -kahvilat, Leppävirta
Kohtaa mut -kahvilat, Nurmes
Kohtaa mut -kahvilat, Outokumpu

Hankkeessa työskentelevät hankepäällikkö Jonna Suhonen ja osa-aikainen hankesuunnittelija Salla Paaso (50 % työaika) Kuopiossa sekä hankesuunnittelija Piia Pakarinen Joensuussa. Lisäksi Joensuun kahvilatoimintaan tullaan rekrytoimaan hanketyöntekijä 20 % työajalla.

Lisätietoja
Elämä omaksi -hanke

Kuvassa kaksi piirrosihmishahmoa pyörivät ison hehkulampun ympärillä ja yksi ihmishahmo istuu lampun päällä. Kuvassa on iso kahvikuppi kuvan alalaidassa, jossa on teksti kohtaa mut. Kuvan oikeassa ylälaidassa on erilaisia isokokoisia digilaitteita ja pari ihmishahmoa on niiden ympärillä näppäilemässä laitteitaan.

Jo vuosi sitten käynnistyneen Pohjois-Suomen Elämä omaksi -ESR-hankkeen syksyn toiminnot käynnistyvät elokuussa.

Kohtaa mut -kahviloiden paikkakunnat Pohjois-Pohjanmaalla ovat: Haukipudas/Oulu, Pudasjärvi, Ii, Vaala, Kuusamo ja Lapissa: Rovaniemi, Ranua, Kemi, Kemijärvi ja Inari. Tarkemmat tiedot paikkakunnittain löydät osoitteesta:
www.tukiliitto.fi/toiminta/aikuiset/elmo-kohtaamisia-ja-kokemustoimintaa

Pohjoisen Kohtaa mut -verkkokahvila on käynnistynyt Teamsissa.
Lisätietoja ja osallistumisohjeet löytyvät Verkkokahvilan nettisivulta
www.tukiliitto.fi/verkkokahvila

 

Tervetuloa mukaan niin uudet kuin vanhatkin kävijät!

Lisätietoja
Elämä omaksi -hanke

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Vipuvoimaa EU:lta, Euroopan unioni