hero_image.alt

Me Itse ry

Me Itse ry on jäsentemme oma, rekisteröity yhdistys

Me Itse ry on kansalaisjärjestö,
joka puolustaa kehitysvammaisten ihmisten oikeuksia.

Toiminnan tavoitteena on ihmisten omaa elämää ja yhteiskuntaa
koskevan osallistumisen ja vaikuttamisen tukeminen.

 

Me Itse ry on
olemassa siksi, että voimme toimia yhdessä.
Saamme toisiltamme tietoa, tukea ja rohkeutta.
Se auttaa meitä vaikuttamaan itse omiin asioihimme

Meille on tärkeää vaikuttaa niin,
että ihmisoikeudet toteutuvat
kehitysvammaisten ihmisten elämässä
ihan tavallisessa arjessa.

Jäsenet päättävät itse yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Toimintaa ohjaa tavoite- ja toimintaohjelma
“Meikäläisissä on voimaa!”

Yhdistys on toiminut nyt jo lähes 20 vuotta.
Jäseniä on yli tuhat.

Lisätietoa Me Itse ry:n jäsenyydestä löytyy tästä linkistä.
Voit liittyä Me Itse ry:n jäseneksi tämän linkin kautta.

0 Ostoskori