
Muu vapaaehtoistoiminta
Tällä sivulla kerrotaan muusta tarjolla olevasta vapaaehtoistoiminnasta
Kaveritoimintaa järjestää kaveritoiminnan lisäksi myös muuta vapaaehtoistoimintaa Jyväskylässä ja Tampereella. Järjestämme kaikille avoimia Kohtaa mut -tapahtumia, joissa kehitysvammattomat ja kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset voivat olla yhdenvertaisesti kavereita, kohdata aidosti ja tehdä yhdessä mielekkäitä asioita. Näitä tapahtumia suunnitellaan ja järjestetään yhdessä kaverihakijoiden, kaveriparien ja kaikkien muiden halukkaiden kanssa.
Tapahtumien järjestämiseen liittyvät talkootehtävät sujuvat helposti ja mukavasti, kun niitä on harjoiteltu etukäteen. Järjestämme siis talkootehtäviin koulutuksia. Tarjoamme talkookoulutuksiin ja talkoisiin osallistumiseen tukea ohjaajien muodossa.
Vapaaehtoistoistoimintaa on tarjolla myös erilaisten tempausten ja kampanjoiden muodossa. Näihinkin vapaaehtoistehtäviin ovat tervetulleita mukaan kaikki halukkaat.
Yhdenvertaisena kaverina toimineet henkilöt voivat kouluttautua ja toimia vapaaehtoisena kouluttajaparina kaveritoiminnan työntekijöille. Koulutusparit vastaavat uusien kaveritoimintaan hakevien vapaaehtoisten kouluttamisesta.

Vapaaehtoistoiminta tarjoaa uusia sosiaalisia rooleja. Kaveritoiminta ja muut vapaaehtoistehtävät antavat tekijöilleen paljon. @BestBuddiesFIN

Tarjoamme moninaista tukea vapaaehtoistehtäviin, esimerkkejä:
- järjestämme vuosittain koulutuspäivän vapaaehtoistoiminnasta,
- harjoittelemme vapaaehtoistehtäviä etukäteen, järjestämme talkookoulutuksia,
- tehtäviin on selkeäkieliset ohjeet ymmärtämisen ja muistin tueksi,
- osallistumista tukee ohjaaja
Vapaaehtoiset kuuluvat Tukiliiton yleiseen tapaturma- sekä vastuuvakuutukseen.
Lähetämme talkoista aina tietoa toiminnassamme mukana oleville henkilöille.
Kerromme vapaaehtoistehtävistä myös sosiaalisessa mediassa. Tervetuloa mukaan!

Vapaaehtoiselle jää hyvä olo, joka tuntuu sydämessä
Joukko vapaaehtoisia järjesti kaveritoiminnan Kohtaa mut -piknikin Jyväskylässä. Piknik toteutettiin osana isoa kaupunkifestivaalia,...
Lue lisää aiheesta Vapaaehtoiselle jää hyvä olo, joka tuntuu sydämessä