Siirry sisältöön
hero_image.alt

Puhetta ilman sanoja -koulutus

Kommunikaatiokoulutuksissa etsitään yhteisiä keinoja kommunikointiin.

Puhetta ilman sanoja -koulutus

Seuraavia koulutuksia ei ole suunniteltu.

Esimerkki koulutuksesta:

Koulutus ovat suunnattu puhevammaisille yli 16-vuotiaille nuorille ja aikuisille sekä heidän lähi-ihmisille.
Lähi-ihminen voi olla esimerkiksi omainen tai työntekijä.

Koulutuksen tarkoituksena on, että jokainen osallistuja saa oivalluksia ja keinoja vuorovaikutukseen.
Koulutuksessa  kertaamme puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä.
Tutustumme myös esimerkiksi tablettien käyttömahdollisuuksiin ja eri kommunikointiohjelmiin.
Tavoitteenamme on, että jokainen osallistuja saa tukea mielipiteen kertomiseen ja itsemääräämisen toteutumiseen.

Ohjelma suunnitellaan osallistujien toiveiden ja tarpeiden pohjalta.

Alustava ohjelma

Lauantai

12   Lounas

13  Tutustuminen

Oman esittelytaulun valmistaminen yhdessä

14   Eri tavat kommunikoida

15  Kahvi

16  Keskustelumatto; Väline kommunikoinnin laajentamiseen

17  Vuorovaikutusharjoituksia

18  Päivällinen

19  Illanviettoa

 

Sunnuntai 3.11

Aamupala

9  Yhteinen aloitus

10  Sovellukset ja kommunikaatio-ohjelmat

12  Lounas

13  Yhteisiä harjoituksia kommunikaatio-ohjelmalla

14  Kommunikoinnin tuki ja apuvälineet

Laittet ja sovellukset  ymmärryksen tukena

15  Kurssin päätös ja yhteenveto

 

Lisätiedot koulutuksista:

Minni Haveri.

Minni Haveri

Suunnittelija

Puhelinnumero: 040 1841 240

Sähköposti: minni.haveri@tukiliitto.fi

Tehtäviini kuuluu vuorovaikutus ja kommunikointi  sekä aikuisten kurssi- ja koulutustoiminta. Opintovapaalla tällä hetkellä.

Tuotteita ostoskorissa: 0 Ostoskori