Sopivan kokoisia tavoitteita

Aikuisten MAHTI-kurssi on polku suuriin pohdintoihin. Kuka minä olen, miten näen elämäni ja mitä minä haluan? Jokainen valitsee omat muutostavoitteensa, mutta onnistumista tärkeämpää on jakaminen.

Ilmassa väreilee keskittyneisyys. Jotkut juttelevat ohjaajan kanssa, jotkut kirjoittavat tarinoitaan puhtaaksi tietokoneella. Nopeimmat jo laminoivat omaa kuvakirjaansa Elämän tärkeistä asioista. Kuvat on otettu kertakäyttökameroilla kesän mittaan, aloitus- ja jatkokurssin väliaikana.

On MAHTI-kurssin jatkojakson toinen kurssipäivä. MAHTI tulee sanoista mahdollisuuksien tie, ja sanat kertovat asian ytimen: tällä tiellä pyritään vahvistamaan tunnetta oman elämän ymmärrettävyydestä, hallittavuudesta ja mielekkyydestä. Ja tie on kivetty ymmärrettäviin osiin pilkotuilla etapeilla.

Maaliskuun viisipäiväisellä aloituskurssilla kurssilaiset aloittivat elämäntarinatyön, jossa kukin kävi läpi oman elämänsä tärkeitä etappeja ohjaajan kanssa keskustellen ja albumikuvia käyttäen. Projektipäällikkö Pia Björkman kertoo, että elämäntarinatyössä näkyy sukupolvieroja.

”Etenkin pitkään laitoksessa asuneelle oma elämänkulku voi olla varsin hämärä asia.”

Tunteita herää ja kaikki tunteet ovat sallittuja. ”Mutta yritämme aina ohjata ihmistä myös löytämään vahvuuksia, voimanlähteitä ja selviytymisen keinoja.”

Pikku hiljaa minäkuvan vahvistuessa alettiin pohtia omia muutostavoitteita. Prosessin avain on oman tahdon hahmottaminen ja sen sanoittaminen niin, että edessä näkyy tekojen reitti. Jos vaikka joku ilmoittaa haluavansa kehittää ’sosiaalisia taitojaan’, ajatus on purettava osiin. Esimerkiksi: Menen puhumaan tuolle ihmiselle siinä tilanteessa ja sanon näin…

Palasteltuja tavoitteita

Hyvä arjen muutostavoite on haastava, mutta mahdollinen. Silti tavoitteen saavuttaminen ei ole itseisarvo. ”Kaikilla sopeutumiskursseilla tärkeintä on vertaistuki, kaikki muu palvelee sitä. Voi olla iso oivallus, että jokainen voi asettaa itselleen tavoitteita ja vaikuttaa omaan elämäänsä”, korostaa Pia Björkman.

Mahti-kurssi Joensuussa. Antti Kauppila, Jani Hirvi ja Minni Haveri. Kuvattu 28.9.2013. Kuva: Laura Vesa
“Olen saanut täällä varmuutta uusiin asioihin”, pohti Jani Hirvi (kesk.) Antti Kauppilalle ja Minni Haverille.

Tukiliiton MAHTI on Rayn (nykyinen Stea) rahoittama neljän vuoden projekti, joka järjestää sopeutumisvalmennusta vähän tukea tarvitseville aikuisille vuoden 2015 loppuun saakka. Kurssille pääsemisen edellytys on, että työskentelyyn sitoutuu kurssilaisen omassa arjessa elävä lähi-ihminen – perheenjäsen tai ammattilainen.

Aloitus- ja jatkokurssien väliaikana projektityöntekijä Minni Haveri käy jokaisen kotona ja tukee kurssilaisen ja lähi-ihmisen yhteistä prosessia. Joskus muutostavoitteita täytyy pilkkoa matkan varrella lisää.

Kurssijaksoille lähi-ihmiset eivät tule mukaan, mutta jatkojaksolla jokaisen taskussa on lähi-ihmisen kirjoittama palautekirje siitä, miten työskentely on näkynyt arjessa. Palaute liitetään osaksi omia pohdintoja: Missä onnistuin? Millaista tukea sain ja mitä tarvitsen?

”Harjoite auttaa hahmottamaan omia kykyjä ja antaa mahdollisuuden onnistumisen kokemuksiin”, kiteyttää Pia Björkman.

Aika on asennekysymys

Arjen muutostavoitteen lisäksi kukin nimeää jatkojaksolle toisen pienemmän, kurssikohtaisen tavoitteen. Tällä kertaa Virpi Hyvärinen halusi oppia avaamaan itse tietokoneen ja menemään nettiin. Aino Sarkulan tavoite oli kirjoittaa tietokoneella kirje poikaystävälle ja lisätä kirjeeseen kuvatiedosto. Jani Hirvi toivoi tukea kalenterinhallintaan ja siihen, miten tilataan aika parturiin. Paavo Mertanen tavoite oli saada puhua jonkun kanssa yhdynnästä. Oskari Sievers toivoi muilta vinkkejä unettomuusongelmiin.

MAHTI oli lainannut koneen halukkaille kahdeksi viikoksi, ja kehittyminen näkyi.
MAHTI oli lainannut koneen halukkaille kahdeksi viikoksi, ja kehittyminen näkyi.

Anna Kumpulainen käytti kurssia tilaisuutena kokeilla pelottavia asioita. Aloitusjaksolla hän ajeli Minni Haverin kanssa hissillä – ja parissa tunnissa päihitti sitkeän hissipelkonsa. Jatkojaksolla hän tahtoi kokeilla sytyttimen pyöräyttämistä palamaan, koska kipinöivä näky oli jäänyt joskus vaivaamaan hänen mieltään.

Kaikki saivat toivomansa.

”On hurjaa, miten jotkut aivan pursuavat puhumisen tarvetta aloituskurssille tullessaan. Ehkä arjesta puuttuu ihminen, jolla olisi aikaa jutella ja työstää mieltä askarruttavia asioita”, Minni Haveri miettii.

”Loppujen lopuksi esimerkiksi keskustelu yhdynnästä voi viedä viisitoista minuuttia. Hirveän yksinkertainen asia! Aika on asennekysymys”, Pia Björkman lisää.

Tähtihetkiä ja uusia ystäviä

Lauantai taipuu iltaan. Kirjat ovat lähes valmiit ja huomenna, kurssin viimeisenä päivänä jokainen esittelee omansa muille. Kertoo sen, minkä haluaa kertoa ja loput pitää omanaan.

Vielä ennen päiväkirjahetkeä käsitellään Oskari Sieversin kurssitavoite. Kaikki kantavat kortensa kekoon ja Oskari kirjaa ylös hyvän yöunen vinkkejä: Avaa ikkuna. Lue kirjaa. Kuuntele radiota. Vältä televisiota, kännykkää ja kahvia illalla. Kokeile saunaa. Tai sooloseksiä. Kirjoita huolet lapulle, pois mielestä.

Sitten jokainen kirjaa omat mietteensä päivästä ja sen tähtihetkestä. Virpi Hyvärisen mielestä päivän paras juttu oli omakuvan ottaminen. Laukaisinta painoi Pia Björkman, mutta jokainen suunnitteli kuvansa itse. ”Omakuvani nimi on Kyvykäs nainen”, Virpi kertoo.

Hänen mielestään parasta koko kurssilla on ollut se, että on saanut puhua itsestään ja elämästään, lapsuudestakin. ”Tuntui hyvältä kuulla, että muitakin on kiusattu.”

Toinen huippujuttu on ollut löytää uusia ystäviä. ”Viime yönä Ainon kanssa juttelimme aamukahteen.”

Nyt ilta on vasta nuori. Kello kahdeksan merkiksi Paavon kännykkä hälyttää: Muista pestä kana-astiat ja laittaa heinää yöksi. Mutta tänään Paavolla on vapaailta.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 5 / 2013.