Harvinaisten perhepäivä, Pitt Hopkinsin oireyhtymä

Tapahtuma alkaa 96 päivän päästä
Alkaa: 24.8.2019
Päättyy: 24.8.2019

Tapaaminen on tarkoitettu perheille, joissa lapsella/nuorella/aikuisella on Pitt Hopkinsin oireyhtymä. Järjestäjänä on Kehitysvammaisten Tukiliiton Harvinaiset. Päivän aikana on mahdollisuus tavata muita perheitä. Vanhemmilla on mahdollisuus  omiin vertaiskeskusteluihin ja kokemusten vaihtamiseen vetäjän johdolla, kun lapsilla ja nuorilla on omaa ohjelmaa ohjaajien kanssa klo 10 – 17.15.

Tapaaminen suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Tapaamiseen voi osallistua lasten kanssa tai sitten jälkikasvun voi jättää kotiin. Päivään saa tulla mukaan saa tulla myös muita perheelle tärkeitä aikuisia kuten sukulaisia ja ystäviä.

Tapaamiseen liittyy lyhyt verkkotyöskentely, (perheiden tutustuminen) ennen varsinaista päivää. Verkkotyöskentelyn ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin.

Tapaaminen alkaa lauantaina klo 9.30 ja loppuu klo 17.30. Lastenohjaajat ovat lasten kanssa lauantaina  klo 10 – 17.

Tapaaminen on osallistujaperheille maksuton.  Tarjolla on aamiastarpeet, lounas ja päivähvi/välipala. Osallistujat maksavat itse matkakulut ja mahdollisen majoituksen.

Alustava ohjelma ja Hakulomake huhtikuussa 2019.