Toimintavälineiden ilmaisella vuokrauksella iso merkitys

Malike tarjosi koronakevään ja -kesän aikana toimintavälineet maksutta vuokralle vaikeasti vammaisille ihmisille. Vuokraajille tehty kysely paljastaa, että maksuttomuudella oli iso merkitys ihmisten elämään.

Tulosten mukaan maksuttomuudella oli poikkeuksellisen kevään ja kesän aikana erittäin suuri merkitys vaikeasti vammaisille ihmisille sekä heidän perheilleen ja läheisilleen. Monet perheet olivat taloudellisesti tiukoilla lomautusten, irtisanomisten ja palkattomien hoitovapaiden vuoksi. Maksuttomana järjestynyt pidempiaikainen toimintavälineen lainaus toi arkeen mielekästä ja voimaannuttavaa yhteistä tekemistä, joka auttoi erityisperheitä jaksamaan.

”Lähetimme toimintavälineitä kevään ja kesän aikana vuokranneille 142 ihmiselle kyselyn maksuttomuuden vaikutuksesta ja toimintavälineiden merkityksestä”, Malike-toiminnan verkostokoordinaattori Tanja Tauria kertoo. ”Saimme 68 vastausta eli lähes puolet kyselyn saaneista vastasivat sähköiseen kyselyyn. Vastanneista välineiden vuokraajista 89% oli vanhempia tai perheenjäseniä ja välineen käyttäjistä enemmistö (74%) oli alle 17 -vuotiaita lapsia”.

”Olemme todella kiitollisia toimintavälineen lainasta ja siitä ettei vuokraa peritty. Kuulumme riskiryhmään ja kaikki muu toiminta/ harrastukset/terapiat jäi poikkeusolojen takia tauolle. Liikuimme luonnossa/maastossa maastopyörätuolilla.”

Tärkeä kokeilu ennen välineen hankintaa

Pidempi laina-aika mahdollisti myös välineiden sopivuuden kunnollisen testaamisen. Maksuttomuuden ja pitkän laina-ajan vuoksi välineitä haettiin pitkienkin välimatkojen päästä.

Tanja Tauria kertoo, että vastaajista 13 kertoi hankkineensa lainaamisen jälkeen välineen itselleen. ”Kuusi heistä sai toimintavälineeseen rahoitusta muualta, esimerkiksi lahjoituksena tai puolet hankintahinnasta vammaispalveluista. Osa sai välineen käyttöönsä terveydenhuollosta apuvälineenä.”, hän summaa. ”Jotkut lainaajista totesivat välinetestauksen jälkeen, ettei kyseinen väline ollut heille soveltuva ja välttyivät näin virhehankinnoilta. Välineiden lainaajista osa koki maksuttomuuden hienona eleenä, mutta osalle sen merkitys oli ratkaiseva.”

”Oli loistava kokeilu. Ilman sitä en olisi hankkinut pyörätuoliin nokkapyörää, josta on todella suuri apu arkipäiväisessä liikkumisessa.”

Kuntiin tarvitaan omia lainattavia toimintavälineitä

Kysely nosti esiin lainattavien välineiden suuren tarpeen ja merkityksen. ”Pidempiaikaiset vuokraukset eivät ole mahdollisia, sillä välineet ovat käytössä Malikkeen tapahtumissa, kursseilla ja koulutuksissa. Kuntiin tarvittaisiin omia lainattavia toimintavälineitä. Lainaaminen olisi helpompaa ja se lisäisi myös kuntalaisten yhdenvertaisuutta. YK:n vammaissopimuksen mukaan kaikilla tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua virkistys- ja vapaa-ajan toimintaan ja urheiluun.”, kertoo Tauria.

”Pitkä laina-aika ilman maksua takasi sen, että pääsimme retkelle juuri silloin, kun se onnistui lapseni voinnin puolesta. Itselläni ei olisi ollut varaa noin pitkään laina-aikaan. Yritimme lähteä retkelle kolme kertaa ja lapseni yhtäkkisen voinnin huonontumisen vuoksi vasta kolmas kerta onnistui loppuun asti. Lopulta onnistunut kokemus kuitenkin antoi lapselleni rohkeutta, itseluottamusta ja tunnetta pystyvyyteen tehdä haastaviakin asioita ja samalla toteutui myös kokemus onnistuneemmasta samanarvoisuudesta vammattomien ihmisten kanssa.”

#siksimalike #siksitukiliitto #järjestöjätarvitaan

Lisää poimintoja kyselyn vastauksista:

”Erityisessä arjessa on väsyttävää aina miettiä ja suunnitella menot ja lähtemiset, ne kun vaativat enemmän aikaa. Oli helpottavaa tajuta, että apuväline maastossa liikkumiseen on kotona, sen kun mennään vaan! Oli onni saada maastossa liikkumisen apuväline veloituksetta koska toinen vanhemmista on työtön ja kaikki taloudellinen apu ja tuki tulee suurperheessä tarpeeseen. Ei vuokra normaalisti kova ole, mutta kun rahaa ei ole ylimääräistä, niin kaikki tuki helpottaa painetta. <3 Kiitollisuus on suuri.”

”Kun perhe jää yhtäkkiä puoleksi vuodeksi koronan vuoksi kotiin ja suurin osa palkatonta vapaata, niin vuokrattomuus totta kai oli iso asia. KIITOS.”

”Teidän toiminta on todella tärkeää. Konkreettinen apu arkeen. Olemme paria välinettä lainannut ja molemmilla kerroilla väline toi todella paljon iloa lapselle ja koko perheelle. Ja kaikki on toiminut aina hienosti ja palvelu ollut erinomaista.”