Malikkeen kevään 2021 kuulumisia

”Ilman tukea emme olisi pystyneet näin aktiivista lomaa toteuttamaan. Oli ihanaa, kun lapsi pääsi kaikkeen mukaan eikä tarvinnut miettiä, miten jaetaan sakki, kun halutaan jotain tehdä. Yhdessä tekeminen on tärkeä voimavara.” (palaute Lumella-lomalta 2021)

Keväällä 2021 olemme toteuttaneet kursseja ja koulutuksia mahdollisuuksien mukaan THL:n suositusten ja alueellisten rajoitusten puitteissa. Kaikki toiminta on järjestetty ulkona turvavälejä noudattaen. Toimintaa on myös porrastettu niin, että olemme pystyneet toimimaan kokoontumisrajoitusten puitteissa.

Kursseille ja tuetuille lomille on ollut reilusti hakijoita ja laskettelutapahtumat ovat olleet täynnä. Perheillä onkin selkeästi ollut halu ja tarve tulla mukaan toimintaan. Kursseille osallistuminen on myös koettu merkitykselliseksi.

Koulutusta ja kokemuksia

Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutusta on järjestetty korona-aikana hybridimallilla niin, että teoriaosuus on toteutettu Teams-yhteydellä ja retkipäivä järjestetty pienimuotoisena ja muutoinkin soveltaen.

Lisäksi olemme toteuttaneet yhteistyömallia, jossa Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutuksen teoriaosuus on yhteisöjen ja oppilaitosten saatavilla itsenäisesti käytettävänä verkkokoulutuksena ja lisäksi järjestämme heille yhteistyössä toiminnallisen retkipäivän. Lue lisää toimintavälinekoulutuksesta.

Liikettä päivääni, tukea omiin valintoihini -toiminta on suunnattu päivätoimintayksiköille ja ryhmäkodeille. Toiminnan ideana on suunnitella ja toteuttaa yhdessä unelmien toimintapäivä ulkona.  Korona-aikana toimintaa on järjestetty osittain verkossa ja tarvittavat toimintavälineet on tarjottu lainaksi Malikkeen puolesta. Lue lisää Liikettä päivääni, tukea omiin valintoihini -mallista.

 

Tietoa osallistumisen mahdollisuuksista

Toteutimme kevään aikana Facebook-livesarjan apu- ja toimintavälineiden rahoituksesta ja hankinnasta. Järjestimme myös teemallisia aamukahveja sekä toteutimme yhteistyössä webinaarin soveltavan liikunnan apu- ja toimintavälineistä. Lisäksi toteutimme Teams-koulutuksia eri teemoista kuten esteettömyys ja yhdenvertaista osallistumista edistävät apuvälineet.

Kevään 2021 aikana olemme olleet mukana toteuttamassa Jyväskylän yliopiston Koululiikuntaa kaikille -jatkokoulutusta. Hankkeen kautta olemme tavoittaneet koulutoimen henkilöstöä yhteensä noin 80 henkilöä.

Kevään 2021 aikana olemme julkaisseet kaksi opasta. Osallistumista edistäviä apuvälineitä kouluihin ja kuntiin -opas julkaistiin yhteistyössä Paralympiakomitean SOLIA-toiminnan kanssa. Oppaaseen on koottu tietoa kouluille ja kunnille yhteiskäyttöön soveltuvista apuvälineistä, välineiden jälleenmyyjistä sekä hinta-arviota helpottamaan hankintaa. Lue lisää oppaasta.

Lähdetään liikkeelle! Ulkona liikkumisen apuvälineitä selkokielellä -oppaassa kerrotaan, miten voi hakea itselleen esimerkiksi lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinettä tai harrastamisen välinettä. Lainsäädännön lisäksi oppaassa on esitelty erilaisia yleisimpiä liikkumisen apuvälineitä, kuten maastorattaita, polkupyöriä, kelkkoja sekä apuvälineitä kanoottiin ja kajakkiin. Näillä jokainen pääsee liikkumaan maastossa, lumella ja vesillä. Lue lisää oppaasta.

Vammaispalvelulainsäädännön uudistaminen on käynnistynyt. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos järjestävät yhteistyössä kevään 2021 aikana kuulemistilaisuuksia vammaispalvelulainsäädännön uudistamiseen liittyen. Malike piti kommenttipuheenvuoron 18 §:stä taloudellinen tuki liittyen vapaa-ajan apuvälineiden saatavuuteen.

Suunnitteilla on myös ihan uusia juttuja- Pysy kuulolla!