Korona-ajan hybridimalli lisää turvallisuutta Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutuksessa

Koronatilanne on aiheuttanut haasteita myös Malikkeen koulutusten ja kurssien toteuttamiselle. Ulkona tapahtuvaa toimintaa olemme pystyneet järjestämään, mutta sisällä tapahtuva toiminta on ollut haasteellisempaa toteuttaa turvallisesti ja suositukset huomioiden.

Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutus 24.-25.3.2021 toteutetaan ns. hybridimallilla, jolla mahdollistetaan turvallinen koulutus osallistujille. Koulutuksen ensimmäinen päivä eli ns. teoriapäivä toteutetaan etäyhteydellä Teams:in välityksellä. Emme siis kokoonnu teoriapäivän ajaksi samaan tilaan, mutta pienellä porukalla voimme pitää kamerat päällä ja olla näkö- ja puheyhteydessä. Koulutukseen otetaan enintään 8 osallistujaa.

Retkelle turvallisesti

Koulutuksen toisena päivänä eli ns. retkipäivänä kokoonnumme ulos retkikohteeseen, fyysisesti samaan paikkaan turvavälit ja muut suositukset huomioiden. Olemme koko päivän ulkona, kuten yleensäkin toimintavälinekoulutuksissa.

Normaalioloissa koulutuksen retkipäivään osallistuu vaikeasti vammaisia retkeläisiä kokemusasiantuntijan roolissa. Korona-aikana vaikeasti vammaisten aikuisten on ollut haasteellista päästä osallistumaan, joten ei ole vielä selvää onko meillä kokemusasiantuntijoita mukana retkellä. Mikäli mukana on retkeläisiä, toimimme kahdessa erillisessä porukassa ja jos ei, retkeilemme yhtenäisenä ryhmänä.

Tampereella sijaitseva retkikohde tarkentuu lähempänä koulutusta.

Ilmoittautumiset koulutukseen 24.2. mennessä

Ilmoittautumiset koulutukseen lähetetään 24.2.2021 mennessä sähköpostitse osoitteeseen tanja.tauria@tukiliitto.fi. Hybridikoulutuksen osallistumismaksu 80 euroa sisältää kurssimateriaalin, lounaan ja kahvin retkipäivänä. Koulutus toteutetaan, mikäli koulutukseen ilmoittautuu vähintään 5 osallistujaa.

Koulutukseen osallistumisen jälkeen on mahdollista lähteä organisoimaan vastaava alueellinen koulutus omalle paikkakunnalle.

Tervetuloa mukaan!