Hyvän mielen päivä Lapinlahden Lähteellä

Lapinlahden Lähteellä Helsingissä näkyi lauantaina 15.8. paljon hymyileviä kasvoja. CP-liiton ja yhteistyökumppaneiden Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike-toiminnan, Adventuriston, Paralympiakomitean Solia-toiminnan ja Metsätuokion yhteistyössä järjestämässä Liikettä Lähteellä -tapahtumassa oli paljon mukavaa tekemistä kauniissa hellesäässä.

Tapahtuman ohjelmassa oli esimerkiksi erityispyörien ja maastovälineiden kokeilua, melontaan tutustumista, joogaa ja pihapelejä. Paikan päällä jaettiin myös tietoa esimerkiksi henkilökohtaisesta avusta. Paikalla oli noin 40 tyytyväistä kävijää.

Malikkeen toimintapisteillä pyöräilyssä ja maastovälineiden kokeilussa kävi sekä vanhoja tuttuja, että uusia kasvoja. Pyöräily oli suosittu laji ja Lapinlahden Lähteen merenrantaa kulkevaa pyörätietä kehuttiin kovasti. Eräs kävijä ajoi pyörällä ensimmäistä kertaa aikuisiällään. Hänen mukaansa vauhti ja tuuli kasvoilla tuntuivat miellyttäviltä.

Voimaa jaksaa eteenpäin

Suurin osa päivän kävijöistä oli aikuisia, mutta myös muutama lapsi oli mukana tapahtumassa.  Minua kuullaan -hankkeen Kehitysvammaliiton suunnittelija Sanna Tuisku-Lehto oli paikalla kyselemässä lasten mielipiteitä. Vastausten mukaan lapset nauttivat päivästä ja kokivat, että heidän mielipiteitään oli huomioitu hyvin tai erittäin hyvin. Erityisesti pyörällä ajaminen ja onnenpyörä olivat mukavia kokemuksia. Lapsilta kysyttiin myös, että jos he saisivat olla taikureita, mitä he taikoisivat paikalle. Lapset vastasivat, että kavereita, oman auton, kestäviä leluja, karkkikaupan, jäätelökioskin sekä pyöräleikin, jossa voisi ajaa kovaa.

Paikalla olleet aikuiset kävijät kertoivat, että oli upeaa päästä kokeilemaan uusia juttuja ja keskustelemaan ihmisten kanssa. Palautteiden mukaan tapahtumasta saatiin myös voimaa jaksaa eteenpäin ja yhteistyötapahtumaa pidettiin hyvin järjestettynä.

Jälleennäkemisen iloa

CP-liiton viestinnän asiantuntijan Eeva-Liisa Kiviniemen mukaan tapahtuma oli erittäin onnistunut. ”Kävijät saivat mahdollisuuden kokeilla toimintavälineitä ja saada uusia elämyksiä, kuten melonnan kokeilua huikean kauniissa ympäristössä, paikassa, missä helsinkiläiset muutoinkin vapaa-aikaansa viettävät.”, hän toteaa. ”Jälleennäkemisen ilo oli suuri pitkän koronan aiheuttaman tauon jälkeen.”

Myös Malike-toiminnalle päivä oli hyvin merkityksellinen, sillä kokeilutapahtumia ja kursseja ei koronan vuoksi päästy järjestämään kevään ja kesän aikana. Syksystä on kuitenkin tulossa tiivis, mikäli vallitseva koronatilanne sen sallii. Tulevan syksyn kursseihin ja tapahtumiin voit tutustua Malikkeen tapahtumasivulla.

Liikettä lähteellä -tapahtumassa päästiin kokeilemaan esteetöntä melontaa. Kuva: Nikita Tikka
Liikettä lähteellä -tapahtumassa päästiin kokeilemaan esteetöntä melontaa. Kuva: Nikita Tikka