Lukurauhan päivänä voi lukea myös selkokirjoja

01.02.2022

Kiinnostaako sinua Kullervon tarina tai Maria Kallion dekkari? Entä eläintarinat tai keksinnöt? Selkokirjoja voi lainata kirjastosta ja ostaa kirjakaupoista. Tänä vuonna Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 13.2.2022.

Suomen Kirjasäätiö kutsuu meitä rauhoittumaan kirjan pariin
helmikuun toisena sunnuntaina.

Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 13.2.2022.
Haluatko rauhoittua selkokirjan parissa?
Alla näet vinkkejä uusista kirjoista.

 

Selkokirjoja voi lainata kirjastosta
tai ostaa kirjakaupoista.

Uusia selkokirjoja

Opi neulomaan

Haluatko oppia neulomaan?
Uusi kirja kertoo neulomisen perustaidoista.
Uusi selkokirja Opi neulomaan neuvoo,
miten valitset sopivan langan, puikot ja tekniikan.
Opit myös neulomisen sanastoa,
jotta voit seurata ohjeita.
Kirjan selkeät kuvat tukevat tekstiä.
Kirjan on tehnyt selkokirjoittaja Anna Vasala.
Hän on käynyt käsityöalan koulutuksen
eli on ammatiltaan artesaani.
Kirja maksaa 24 euroa.
Kirjan on kustantanut
vuonna 2021 Oy Pieni Karhu,
jonka kotisivun osoite on
www.pienikarhu.fi

 

Kullervo

Kullervon hurja tarina on edelleen ajankohtainen.
Päähenkilönä on Kullervo, jota on kohdeltu huonosti.
Hän vihaa ja haluaa kostoa,
mutta ratkaiseeko kosto Kullervon ongelmia?
Alkuperäinen tarina on tärkeä osa
suomalaista kansanrunoutta.
On hienoa, että selkokirjailija Tuija Takala
on muokannut tarinan selkokielellä.
Selkokielisen kirjan pohjana on
Aleksis Kiven Kullervo-näytelmä.
Kirjan on kustantanut Laatusana,
jonka kirjat löytyvät sivulta
www.aidinkielenopettajainliitto.fi.
Kirja maksaa 15 euroa,
hintaan lisätään lähetyskulut.

 

Veren vimma

Dekkarissa rikoksia tutkii aiemmista kirjoista
tuttu poliisi Maria Kallio.
On tapahtunut murha, mutta kuka on murhaaja?
Jännittävän kirjan on kirjoittanut Leena Lehtolainen
ja mukauttanut selkokielelle Leena Kaivosoja.
Kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan on kustantanut vuonna 2021
Avain, jonka kotisivun osoite on
www.avain.net
Toinen kirja samalta kustantajalta
kertoo eläinpuistosta.

 

Ähtärin eläinpuiston asukit

Selkokirja kertoo eläimistä,
jotka ovat Ähtärin eläinpuistossa.
Mukana on myös lyhyitä tietoiskuja eri eläinlajeista.
Kirjan on tehnyt Mervi Heikkilä,
joka on tehnyt kirjoja nuorille.
Kirjassa on 80 sivua.
Se ma maksaa 32 euroa.
Kirjan on kustantanut Avain
vuonna 2021.

 

Tarzan on apinoiden kuningas

Oppian-kustantaja on julkaissut
monia klassikkoja selkosuomeksi.
Nyt luettavaksi saapuu kirja Tarzanista.
Tunnetko tarinan ihmislapsesta,
joka apinaäiti hoivaa viidakossa.
Pojasta tulee aikuisena
koko viidakon kuningas.
Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut
Edgar Rice Burroughs.
Tarinan on mukauttanut Tuomas Kilpi.
Kirja maksaa 37,90 euroa.
Kustantajan kotisivu on netissä osoitteessa
oppian.fi.

 

Tuhon torni

Hauska selkoromaani
kertoo miehen seikkailuista.
Kaikki alkaa remontista,
mutta pian ollaan  jo laivalla ja Latviassa.
Matkalla kohdataan
vanhoja tuttuja ja tavataan uusia.
Tapani Bagge on kirjoittanut
myös kirjat Alligaattori ja Marskin keppi.
Tämä kirja maksaa 29 euroa.
Kirjan kustantaja on Avain,
kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

50 keksintöä,
jotka muuttivat maailmaa

Onko tulella keksijää?
Millainen oli ensimmäinen kuulento?
Voiko robotti korvata ihmisen?
Tietokirjailija Pertti Rajala kertoo kirjassa,
että moni keksintö saa aikaan
uusia tärkeitä keksintöjä.
Esimerkiksi ilman sähkön keksimistä
meillä ei olisi sähkövaloa tai tietokonetta.
Kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan kustantaja on Avain,
kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Titanic

Titanic oli suuri ja hieno laiva,
joka törmäsi jäävuoreen
ensimmäisellä matkallaan vuonna 1912.
Onnettomuudessa kuoli yli 1500 ihmistä.
Matkalla mukana oli myös suomalaisia.
Kirja kertoo laivan matkustajista
ja onnettomuudesta.
Kirjan on kirjoittanut tutkija Silja Vuorikuru.
Julkaisuvuosi 2021, kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan kustantaja on Avain,
kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Teatteri selkokielellä

Tunnetko erilaisia tapoja tehdä teatteria?
Oletko nähnyt nukketeatteria
tai musiikkiteatteria?
Myös kuunnelma on tapa tehdä teatteria.

Uusi Teatteri selkokielellä -kirja
kertoo näyttämötaiteesta.
Voit lukea, mitä teatterissa tapahtuu,
kuinka teatteria voi harrastaa
ja mitä teatterin ammattilaiset
tekevät työkseen.

Kirjassa esitellään kotimaisia teattereita.
Siitä saa myös tietoa
teatteritaiteen historiasta.

Kirjan on tehnyt Laura Tasa.
Kirjan on julkassut Oppian
ja se maksaa 33 euroa.
Kustantajan kotisivu on
oppian.fi

 

llmastonmuutos selkokielellä

Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa?
Miksi ilmasto muuttuu?
Miten ilmastonmuutosta voidaan hillitä?
Entä miten ilmastonmuutoksesta voidaan puhua selkokielellä?
Laura Ertimon tietokirja kertoo havainnollisesti
maapallon ilmastosta ja ilmastonmuutoksesta.
Julkaisuvuosi 2021, kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan kustantaja on Kehitysvammaliitto ry.
Löydät kirjasta tietoa Opikkeen sivulta
opike.fi.

 

Aikojen alusta nykyaikaan

Uusi päivitetty painos.
Pertti Rajalan kirjoittama teos
kertoo yhteisen maailmamme historiasta
helposti ymmärrettävällä selkokielellä.
Julkaisuvuosi 2021, kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan kustantaja on Kehitysvammaliitto ry.
Löydät kirjasta tietoa Opikkeen sivulta
opike.fi.

 

""     ""

Kaksi selko-opasta vanhemmuudesta

Tukiliitto on julkaissut kaksi uutta opasta perheille,
joissa on vanhemmalla on kehitysvamma tai vastaava tuen tarve.
Vahvistu vanhempana on selkokielinen opas vanhemmuudesta.
Vanhemmuus jatkuu on opas tilanteisiin, kun lapsi on otettu huostaan tai sijoitettu kodin ulkopuolelle.
Opas on tehty yhdessä Voikukkia-toiminnan kanssa.
Löydät oppaat sivultamme osoitteesta
tukiliitto.fi/toiminta/tukiliiton-oppaat-ja-materiaalit

Molempia oppaita voi myös tilata maksutta Tukiliitosta sähköpostilla osoitteesta
tilaukset@tukiliitto.fi

 

Jäätyneet tiet

Sanna-Leena Knuuttila romaani jatkaa
kotirintaman elämän kuvausta
toisen maailmansodan aikaan.
Uusi kirja kertoo vaikuttavasti
pohjoisen Suomen nuorten naisten
karjankuljetusmatkasta evakkopaikkakunnalle
sekä paluusta takaisin kotiin.
Kustantaja on Reunalla.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 20 euroa.
Kustantajan kotisivu:
reunalla.fi

 

Aateveljet

Nuorille suunnatun selkoromaanin aiheena
on rasismi, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus.
Kirjan päähenkilö on 15-vuotias Aapo.
Hän joutuu ristiriitaiseen tilanteeseen,
kun hänen isoveljensä Pete liittyy rasisteihin,
jotka vastustavat turvapaikanhakijoita.
Kustantaja on Avain.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 19,90 euroa.
Kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Maapallo – planeettamme selkokielellä

Helppolukuinen tietokirja kertoo Maan historiasta ja nykypäivästä.
Se tutustuttaa maapallon rakenteeseen, veteen ja ilmaan.
Kirja pohtii myös, millainen on maapallon tulevaisuus.
Miten ihmisen toiminta muuttaa planeettaamme?

Kirjan ovat tehneet tietokirjailijat Laura Ertimo ja Markus Hotakainen.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 32 euroa.
Kirjan kustantaja on Kehitysvammaliitto ry.
Löydät kirjasta tietoa Opikkeen sivulta
opike.fi.

 

Vanhat runot, uudet lukijat

Kirjassa Vanhat runot, uudet lukijat
on runoja, jotka ovat olleet tärkeitä suomalaisessa kulttuurissa.
Runoilijoista on valittu mukaan muun muassa
Aleksis Kivi, Immi Hellén, Eino Leino ja Edith Södergran.

Tuija Takala tarjoaa vanhat runot uusille lukijoille niin,
että joka runon rinnalla on sama runo selkosuomeksi.
Lukija voi nauttia vanhan runon ilmaisun tavoista
ja saa samalla kokemuksen runon sisällöstä helpolla kielellä.
Kirjan runoilijoista on lisäksi lyhyet selkokieliset esittelyt.

Kustantaja on Avain.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 29 euroa.
Kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Seitsemän veljestä / Nummisuutarit

Tässä kirjassa saat kerralla kaksi kirjaa!
Seitsemän veljestä on Aleksis Kiven tunnetuin teos.
Se kertoo Jukolan veljesten vaiheista.
Samassa niteessä on toinen selkoteksti, Nummisuutarit.
Se on iloinen näytelmät naimapuuhista.
Aleksis Kiven näytelmä on kotimaisen huumorin klassikko.
Tekstit on selkomukauttanut Pertti Rajala.
Kustantaja on Avain.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 29 euroa.
Kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Yösyöttö

Antti Pasasella on hyvä työpaikka,
uusi asunto ja raskaana oleva vaimo.
Kun vauva syntyy, elämä muuttuu.
Antin vaimo Pia lähtee.
Antti jää kahdestaan Paavo-vauvan kanssa.
Vuoden aikana vauva kasvaa ja
oppii uusia asioita, mutta niin oppii Anttikin.

Eve Hietamiehen suosittu Yösyöttö
on humoristinen ja koskettava tarina
vauvoista, miehistä ja naisista.

Kustantaja on Avain.
Julkaisuvuosi 2019, kirja maksaa 29 euroa.
Kustantajan kotisivu:
www.avain.net

 

Suosittu Yösyöttö-kirja sai jatkoa,
kun myös Tarhapäivä on julkaistu selkosuomeksi.

Tarhapäivä

Antti on palannut töihin
ja Paavo on 5-vuotias päiväkotilainen.

Kustantaja on Avain.
Julkaisuvuosi 2020, kirja maksaa 29 euroa.
Kustantajan kotisivu:
www.avain.net

Tekijät
Hanna Männikkölahti
Eve Hietamies ja
Ina Majaniemi (kuvitus).

 

Kurkistus hyönteisten maailmaan

Kaunis kirja kertoo
Suomen luonnossa elävistä hyönteisistä.
Suuret, selkeät valokuvat on otettu luonnossa
hyönteisten omassa ympäristössä.
Osaako lude laulaa?
Miksi hajut ovat muurahaisille tärkeitä?
Mitä hyönteiset tekevät talvella?
Muun muassa näihin kysymyksiin
kirja antaa vastauksen.
Kirjoittaja Seija Niinistö-Samela
Valokuvaaja Juha Samela
Kustantaja Kustannus Oy Pieni Karhu
Julkaisuvuosi 2020.
Kustantajan kotisisivu:
www.pienikarhu.fi

 

Mielensäpahoittaja

Hauska kirja kertoo ihmisestä,
jota harmittavat monet asiat.
Hän pahoittaa mielensä,
kun muut ihmiset eivät muka osaa jonottaa.
Tai kun rakennetaan turhia moottoriteitä.
Onneksi parhaat asiat pysyvät,
kuten hanurimusiikki ja
vaimon käsi omassa kädessä.
Tuomas Kyrön kirja on yhtä aikaa
totinen, hauska ja liikuttava kertomus.
Kirjailija Kyrö on suosittu TV-ohjelmien vieras.
Kirjan on mukauttanut Ari Sainio
ja kustantanut WSOY.
Kirja maksaa 31 euroa.

Suomalaisia naiskirjailijoita

Novellikokoelman kertomusten
päähenkilöt ovat tyttöjä ja naisia
eri ikävaiheissa ja elämäntilanteissa.
Klassikkotekstien kirjoittajat ovat
Minna Canth, Maria Jotuni ja Aino Kallas.
Selkomukautuksen on tehnyt Silja Vuorikuru.
Kustantaja on Reunalla.
Kirja maksaa 20 euroa.
Kustantajan kotisivu:
reunalla.fi

 

Mistä saan selkokirjoja?

Selkokirjoja voi lainata kirjastosta.
Niitä voi myös ostaa kirjakaupoista
tai tilata kustantajilta.

Tutustu uusiin selkokirjoihin ja vinkkaa niistä kaverille. Tarjolla niin huumoria kuin vakavaakin asiaa. #selkokirja #selkokieli #selkosuomi #kirjastot

 

Tilaa selkolehti Leija omaksi tai lahjaksi

Selkolehti Leijan tilaus maksaa 16 euroa vuosi.
Jos olet jäsen Tukiliiton yhdistyksessä,
kuten Me Itse ry:ssä,
saat lehden maksutta jäsenlehtenä.
Voit valita jäsenlehdeksi Leijan
tai yleiskielisen Tukiviestin.

Jos haluat tilata lehden, ota yhteyttä Tukiliittoon.
Tilauksen voi tehdä
soittamalla numeroon 040 4839 362.
Tilauksen voi tehdä myös sähköpostilla osoitteessa
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Lehden voi tilata myös lahjaksi.
Lahjatilaus maksaa 16 euroa vuodessa.

Voit tilata myös Leijan näytenumeron.