Vahvistu vanhempana -hankkeen tukitapaamiset alkavat

08.02.2018

Tukitapaamisissa etsitään yhdessä uusia taitoja ja voimavaroja vanhemmuuteen sekä perhearkeen, kun vanhemmalla on oppimiseen tai ymmärtämiseen liittyviä haasteita.

Tukiliitossa alkoi syksyllä uusi Vahvistu vanhempana -hanke (STEA 2017 2020). Kehitämme sen aikana voimavarakeskeistä valmennusta ja muita tuen muotoja perheille, joissa vanhemmalla on oppimiseen tai ymmärtämiseen liittyviä haasteita. Hankkeen toimintaa voivat osallistua myös perheiden läheiset ja työntekijät.  Kolmen vuoden aikana järjestetään mm. tukitapaamisia, nettitukea ja kolme pidempää valmennusprosessia.

Etsitään yhdessä uusia taitoja ja voimavaroja vanhemmuuteen sekä perhearkeen.

Hanke aloittaa Vahvistu vanhempana -tukitapaamiset, joihin perheenjäsenet voivat tulla yksin tai yhdessä. Tukitapaamisissa etsitään yhdessä uusia taitoja ja voimavaroja vanhemmuuteen sekä perhearkeen. Myös perheiden sukulaiset, ystävät tai työntekijät voivat varata ajan tukitapaamiseen, jolloin voidaan miettiä keinoja tukea vanhempien voimavaroja, ja sitä kautta myös lasten hyvinvointia perheessä.

Tukitapaamiset ovat luottamuksellisia, ja niitä voi olla 1 – 5 kertaa. Tukitapaamisten tavoite ja paikka sovitaan aina yhdessä. Aluksi toiminta painottuu Pirkanmaan alueelle, mutta tarvittaessa voimme liikkua ympäri Suomen. Myöhemmin tukitapaamisia voidaan toteuttaa myös netissä esimerkiksi videopuheluiden avulla.

Lisätietoja Sirpa Mäkinen, Tukiliitto, p. 0406819666,
sirpa.makinen@tukiliitto.fi

Lisätietoa Vahvistu vanhempana -hankkeesta
www.tukiliitto.fi/toiminta/vahvistu-vanhempana

ja keskusteluryhmä Facebookissa
www.facebook.com/groups/172165236699910

Facebook-ryhmä on suljettu, joten vaikka kaikki voivat nähdä ryhmän ja sen jäsenet, vain ryhmään hyväksytyt henkilöt näkevät julkaisut.

 

Vahvistu vanhempana

Tukiliitossa syksyllä 2017 alkanut Vahvistu vanhempana -hanke (STEA 2017 – 2020) kehittää voimavarakeskeistä valmennusta ja muita tuen muotoja perheille, joissa vanhemmalla on oppimiseen tai ymmärtämiseen liittyviä haasteita. Hankkeen toimintaa voivat osallistua myös perheiden läheiset ja työntekijät.  Kolmen vuoden aikana järjestetään mm. tukitapaamisia, verkkotukea ja kolme pidempää valmennusprosessia. Lue lisää
www.tukiliitto.fi/toiminta/vahvistu-vanhempana