Tukiliitto vastustaa vammaispalvelulain soveltamisalan tiukentamista

19.06.2025

Kehitysvammaisten Tukiliitto antoi lausunnon vammaispalvelulain soveltamisalapykälän muuttamista koskevasta esityksestä. Tukiliitto katsoi, että toteutuessaan muutos entisestään vaikeuttaisi vammaispalveluiden saamista erityisesti vammaisten lasten ja ikääntyneiden vammaisten henkilöiden näkökulmasta.

Kehitysvammaisten Tukiliitto antoi lausunnon vammaispalvelulain soveltamisalapykälän muuttamista koskevasta esitysluonnoksesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi niin, että vammaispalvelulain mukaisia palveluita järjestettäisiin ”niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta.” Ehdotetun säännöksen mukaan elämänvaiheilla tarkoitetaan lapsuutta, nuoruutta, aikuisuutta ja vanhuutta.

Tukiliitto totesi lausunnossa, että niin sanotun elämänvaiherajauksen lisääminen soveltamisalasäännökseen tekisi lain soveltamisesta entistä hankalampaa. Muutos varsin todennäköisesti tekisi vammaispalveluiden saamisesta nykyistä vaikeampaa sekä vammaisille lapsille että ikääntyneille vammaisille henkilöille, mikä on ristiriidassa muun muassa perustuslain 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden, YK:n vammaisyleissopimuksen 5, 7 ja 19 artiklojen kanssa sekä lapsen edun ensisijaisuutta koskevien ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Tukiliitto ei kannata elämänvaiherajauksen lisäämistä vammaispalvelulain soveltamisalapykälään. Tukiliitto totesi, että vammaispalveluista leikkaamalla ei turvata henkilöiden oikeutta saada vammansa vuoksi tarvitsemiaan erityispalveluita –päinvastoin. Soveltamisalan muuttamista koskevan esityksellä on tarkoitus säästää 20 miljoonaa euroa vammaisten henkilöiden palveluista.

Tukiliitto esitti kuitenkin lausunnossaan useita muutos- ja täydennysehdotuksia esitysluonnokseen siltä varalta, että esitys etenee. Tukiliitto edellytti muun muassa lasten ja nuorten osallisuuden turvaamisen huomioimista lain esitöissä huomattavasti ehdotettua kattavammin. Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa tältä Tukiliiton sivulta: https://www.tukiliitto.fi/wp-content/uploads/2025/06/Tukiliitto_Lausuntopyynto-hallituksen-esityksesta-eduskunnalle-vammaispalvelulain-2-%C2%A7_n-muuttamiseksi.pdf.