Yhdistysten ilmoittautumisaika Pieni ele -keräyksiin alkoi

04.12.2017

Vuosina 2018–2019 pidetään neljät vaalit ja sen myötä on neljä Pieni ele -keräystä. Yhdistysten ilmoittautumisaika mukaan keräykseen on alkanut. Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella 4.12.2017–1.3.2018.

Pieni ele -keräykseen voivat osallistua kaikki Tukiliittoon kuuluvat yhdistykset. Kuntavaaleissa 2017 Tukiliitosta oli mukana 139 yhdistystä. Se on hieno määrä, kiitos kaikille mukana olleille! Tervetuloa mukaan tuleviin keräyksiin jälleen suurin joukoin.

Tukiliiton osuus keräystuotosta käytetään muun muassa teemaviikon tapahtuma-avustuksiin yhdistyksille ja materiaalikuluihin sekä kansalaistoimintaan, joten kerätyt varat palautuvat liittotasolta takaisin yhdistysten hyväksi.

Kannattaa lukea tarkkaan alla olevat ohjeet, sillä ilmoittautumiseen on tullut pari uudistusta.

  • Presidentinvaalien keräys tammi-helmikuussa 2018 hoidetaan samojen yhdistysten voimin kuin viime kevään kuntavaalitkin. Tähän keräykseen yhdistykset ovat siis jo ilmoittautuneet.
  • Seuraavat vaalit ovat niin tiheään, että yhdistykset ilmoittautuvat kerralla kolmen vaalin keräysputkeen:
    maakuntavaalit (lokakuu 2018)
    eduskuntavaalit (huhtikuu 2019)
    EU-vaalit (touko/kesäkuu 2019)
  • Uusia asioita ilmoittautumisessa:
    1. Ilmoittautuminen tapahtuu nettilomakkeella 4.12.2017 – 1.3.2018 välisenä aikana.
    2. Jälki-ilmoittautumisia ei oteta vastaan, koska niiden käsittelyyn ei ole aikaa. Ilmoittautukaa siis ajoissa.
  • Ilmoittautuessa yhdistys nimeää henkilön, joka edustaa yhdistystä kunnan keräyskokouksissa. Edustaja tiedottaa yhdistykselle keräysjärjestelyistä ja -ohjeista ja vastaa yhdistyksen lipasvuorojen miehittämisestä. Edustajaksi saa nimetä vain sellaisen henkilön, joka on suostunut hoitamaan tehtävää.
  • Jos yhdistys toimii useamman kuin yhden kunnan alueella, se voi ilmoittautua keräykseen kaikissa näissä kunnissa. Useampaan kuntaan ilmoittaudutaan vastaamalla ”kyllä” kysymykseen “Haluatko ilmoittaa yhdistyksen jonkin toisenkin kunnan keräykseen?” jokaisen kunnan jälkeen, kunnes kaikki kunnat on ilmoitettu. (Yhdellä täyttökerralla voi ilmoittautua korkeintaan kymmeneen kuntaan.)
  •  Jos yhdistyksessä tai lähipiirissä ei ole ketään, jolta nettilomakkeen täyttö onnistuu, yhdistys voi ilmoittautua soittamalla keräystoimistoon: projektipäällikkö Elina Ranta p. 0400 887114.
  • Tukiliiton yhdistyksille Pieni ele -keräyksestä ilmoitetaan Akkunassa, Tukiviestissä, some-kanavissa ja suoralla sähköpostilla yhdistyksiin. Ajankohtaisia tietoja päivitetään myös Tukiliiton nettisivulle.

Tervetuloa mukaan Pieni ele -keräykseen! Annan mielelläni lisätietoja, ota yhteyttä!

Riikka Manninen