Kysely netin ja somen käytöstä

31.10.2019

Yhä useammalla kehitysvammaisella ihmisellä on nyt oma kännykkä ja sähköpostiosoite. Kehitysvammaisilta nuorilta ja aikuisilta kysyttiin keväällä 2019 netin ja somen käytöstä.

Keväällä 2019 uusittiin kysely, joka selvitti, miten kehitysvammaiset ihmiset käyttävät kännyköitä, sähköpostia ja nettiä. Lisäksi kysyttiin, mitä he netissä tekevät ja mikä netin käytössä on kivointa ja mikä hankalinta. Edellisen kerran kysely tehtiin keväällä 2016.

Kolmessa vuodessa on tapahtunut kehitystä. Yhä useammalla kehitysvammaisella ihmisellä on nyt oma kännykkä ja sähköpostiosoite. Mutta edelleen on paljon kehitysvammaisia ihmisiä, joilla ei ole omaa sähköpostiosoitetta. Kyselyyn vastanneista joka viides on ilman omaa sähköpostiosoitetta. Sähköpostiosoite on kuitenkin tärkeä, että voi käyttää monia netin palveluja.

 

Yhä useampi käyttää nettiä

Yhä useampi käyttää nettiä joka päivä. Sellaisia, jotka eivät käytä nettiä ollenkaan, on selvästi vähemmän kuin vuonna 2016. Suomessa on kuitenkin edelleen kehitysvammaisia ihmisiä, jotka eivät käytä nettiä, vaikka haluaisivat.

Eniten nettiä käytetään omalla tietokoneella ja omalla kännykällä. Erityisesti netin käyttö omalla kännykällä on lisääntynyt paljon. Nettiä käytetään kännykällä melkein yhtä paljon kuin tietokoneella. Puolet vastaajista ei tarvitse apua netin käytössä. Sekin on enemmän kuin vuonna 2016.

Eniten käytetään Youtubea

Sosiaalisen median palveluista eniten kehitysvammaiset ihmiset käyttävät Youtubea. Facebookia käyttää reilusti yli puolet ja Instagramia taas hieman alle puolet vastaajista. Vähemmän käytettyjä palveluja ovat Twitter ja Snapchat. WhatsAppia käyttää yli puolet ja kolmannes Skypeä.

Netistä haetaan tietoja ja pidetään yhteyttä kavereihin

Kehitysvammaiset ihmiset käyttävät nettiä tiedon hakuun ja uutisten lukemiseen. Netissä on kivaa viettää aikaa yhdessä kavereiden kanssa. Heidän kanssaan kirjoitellaan viestejä ja jutellaan videopuheluja. Moni kuuntelee musiikkia ja katsoo videoita ja elokuvia. Nämä toiminnot ovatkin netin käytössä kaikkein kivointa.

Hankalinta netin käytössä on se, että ei voi tietää onko netistä löydetty tieto totta. Myös hitaat nettiyhteydet tekevät netin käytöstä hankalaa.

Kyselyyn tuli 170 vastausta. Kyselyn tekivät Me Itse ry, verkkopalvelu Verneri ja Leija. Kyselyn tekijät käyttävät vastauksia palvelujen parantamiseen.

 

Kysely: Kehitysvammaisten ihmisten suosituin somepalvelu 2019 on Youtube. Facebookia käyttää reilusti yli puolet ja Instagramia taas hieman alle puolet vastaajista. #vernerinet #leija #meitsery

Teksti: Mira Vihmo, Verneri

Kuva:
Tietokone on monessa mukana.
Niilo Sinkkonen laati tietokoneella itselleen arjen muutostavoitetta MAHTI-kurssilla.
Ohjaaja Laura Suvanto seurasi tehtävän valmistumista.
Kuvaaja Johanna Kokkola / MAHTI