Kirjoituspyyntö: Kertomuksia korona-ajasta

27.09.2021

Tutkijatohtori Paula Vasara kerää eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien kokemuksia korona-ajalta. Millaisena korona-aika on näyttäytynyt oman arjen näkökulmasta? Kirjoita kokemuksistasi: miltä sinusta on tuntunut elää läpi tämän ajan.

Tutkijatohtori Paula Vasara Jyväskylän yliopistosta kerää kirjoitusaineistoa eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien kokemuksista korona-ajalta.

Kertomuksia korona-ajasta

Korona-ajan on usein väitetty muuttaneen maailmaa. Kun yhteiskunta on sulkeutunut monin tavoin, ihmisten käyttäytymiseen on tullut erilaisia tapoja toimia ja viettää arkea. Tässä kirjoituspyynnössä on kiinnostuttu siitä, millaisena korona-aika on eri ihmisille näyttäytynyt oman arjen näkökulmasta.

Kerro kokemuksistasi: miltä sinusta on tuntunut elää läpi tämän ajan. Voit kertoa esimerkiksi jotain siitä, millaista on elämäsi oli ennen korona-aikaa, sen aikana ja millaisia ajatuksia tulevaisuus sinussa herättää. Voit vapaasti kirjoittaa siitä, mikä tässä ajassa tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä juuri sinun näkökulmastasi. Kirjoittaessasi voit pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä:

  • Miltä tämä korona-aika on tuntunut kokonaisuudessaan? Onko korona-aika tarkoittanut sinulle muutoksia vai onko elämäsi jatkanut pääpiirteittäin kulkuaan entistä polkuaan?
  • Millainen on tavanomainen päiväsi? Missä vietät sitä ja mitä teet?
  • Ovatko rutiinisi muuttuneet jollain tapaa pandemian aikana? Onko sinulle tullut uudenlaisia tapoja ja paikkoja, joissa vietät aikaasi? Oletko luopunut jostain, ja jos olet, niin miksi?
  • Miltä koti sinusta tuntuu? Vietätkö siellä saman verran aikaa kuin ennen pandemiaa? Onko sen merkitys muuttunut? Onko sinulla jokin erityisen tärkeä paikka, jossa vietät tai haluaisit viettää enemmän aikaasi ja miksi?
  • Miten pidät huolta itsestäsi? Ovatko nämä tapasi muuttuneet jollain tapaa?
  • Mikä sinulle on arjessa tärkeää ja mikä sinulle tuottaa erityistä iloa tai surua?
  • Mitä odotat tulevaisuudelta, miten suhtaudut siihen? Ajatteletko sitä paluuna entiseen vai enteiletkö paljon puhuttua ”uutta normaalia”?

Kirjoituksen lähettämisen yhteydessä sinulta kysytään muutamia taustatietokysymyksiä. Kirjoituksesi arkistoidaan pysyvästi, jos annat siihen luvan. Henkilötietoja käsitellään tietosuojalain mukaisesti. Keruu on avoinna 31.12.2021 asti.

  • Kirjoituksestasi voidaan julkaista otteita tutkimuksissa ja niiden yhteydessä voidaan julkaista antamiasi taustatietoja.
  • Älä käytä oikeita nimiä kirjoittaessasi itsestäsi tai muista yksityisistä henkilöistä.
  • Vältä myös tarkkojen paikkojen mainitsemista kirjoituksessasi, jos sen perusteella voi paljastua sinun tai mainitsemasi kolmannen henkilön henkilöllisyys.
Kirjoituspyynnön löydät sivulta

Tutkijatohtori Paula Vasara kerää kokemuksia korona-ajalta. Mitä muutoksia sinun elämässäsi tapahtui? Mitä odotat nyt tulevaisuudesta? Kirjoita kokemuksistasi. #koronavirus

Lisätiedot:
Paula Vasara,
Tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto
paula.vasara@jyu.fi