
Aluevaalien pieni ele -keräys ylitti odotukset
24.03.2022Lämmin kiitos vapaaehtoisille kerääjille! Kaikki mukana olleet paikallisyhdistykset ovat jo saaneet oman osuutensa lahjoitustuotoista.
Aluevaalien 2022 keräyksen lahjoitustuotot ovat selvillä, ja lipaskerääjät saivat lähes puoli miljoonaa euroa kerättyä lippaisiin.
Tulos jopa yllätti, koska Helsingin suuri alue ei ollut mukana. Muualla aluevaalien äänestysprosentiksi jäi 47,5. Siitä huolimatta monet kunnat saivat tuottoa takaisin nousuun kohti ennen korona-aikaa. Alue- ja kuntavaalien keräysten yhteissumma nousee yli miljoonaan euroon.
Avustukset on maksettu yhdistyksille
Kaikki mukana olleet paikallisyhdistykset ovat jo saaneet oman osuutensa lahjoitustuotoista. Yhdistykset saavat avustusten käytöstä kyselyn, johon toivotaan vastauksia.
Keskusjärjestöille maksettavat avustukset ovat vielä työn alla.
Vapaaehtoisten keräyksen voima
Vapaaehtoisilta keräysvastaaviltamme on kerätty palautetta ja suurin osa on ollut erittäin tyytyväisiä. Jotkut ovat olleet keräyksessä mukana jo vuosikymmeniä!
Keräysyhdistys pieni ele on järjestänyt vapaaehtoisille etätapaamisia ennen ja jälkeen keräyksen. Niiden kautta on jaettu vapaaehtoisten iloa, myönteisyyttä ja tsemppihenkeä.
Seuraava lipaskeräys alkaa äänestyspaikoilla maaliskuussa 2023. Vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestys kotimaassa on 22.–28.3.2023 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023.